Homeless Alone [Finnish story]Valmis

Thirty Eight

[Olen erittäin pahoillani, kun en ole kirjoitellut pitkään aikaan. Ainakaan tätä tarinaa. Mulla on harrastuksia sekä koulu. Tosin motivaatio kouluun on kyllä laskenyt ehkä liian paljon. Uh ja sitten on riparikin...

Olisin erittäin kiitollinen, jos viitsisitte kommentoida mielipiteenne. Tässä on jo 38 osaa (joka on minulle wp kirjassa erittäin paljon) ja voi olla että tämä alkaa olla jo loppua kohden pikkuhiljaa. Maaliviiva häämöttää! But don't worry, not yet :)]

Laura pov

Oloni oli epämukava. Kyyneleet virtasivat poskillani ja silkka kauhu velloi mahanpohjassani.

"Älä", kyyneleet tukehduttivat ääneni.

"Et tiedäkkään kauanko olen katsellut menojasi vain sivusta", Daniel sanoi matalalla äänellä hiljaa. Se sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Eikä se ollut hyvä juttu.

Oliko Daniel seurannut minua? Oliko hän ollut kokoajan läsnä, kun olin ollut Markin tai velipuolieni kanssa? Oliko hän ollut aina läsnä kun olin ollut yksin?

"Lopeta", yritin saada käteni vapaaksi siinä tyrien hienosti. Daniel laski päänsä kaulalleni ja tunsin hänen hengityksensä ihollani. "Älä. S-sinut saadaan k-kiinni", änkytin ja riuhdoin käsiäni sekä jalkojani.

"Mmm", kuulin vain muminaa. Pian tunsin lämpimät huulet kaulallani. Jännityin kokonaan. En saanut lihaksia liikkumaan. Yhtäkiä ne vain... jäykistyivät. Kyyneleet jatkoivat virtaamistaan poskilleni sekä silmänviertä lattialle. Kova lattia painoi selkääni vasten saaden selkärangan kivistämään.

Sain liikuntakykyni takaisin, kun tunsin miehen merkitsevän minut. Tiesin siitä jäävän kaulalle mustelman. Hitot siitä, halusin pois.

Daniel siirtyi suutelemaan huuliani. Käänsin pääni pois, mutta mies ei antanut periksi.

"Lopeta kusipä!" yritin huutaa, mutta ääni tuli ulos pelkänä muminana. Pelko sai adrealiinin virtaamaan. Tieto tulevasta, tieto asiasta jota en halunnut edes ajatella.

Danielin silmissä hohti puhdas himo. Se ei ollut mikään kaunis kiilto silmissä. Mies nousi polviensa varaan ja tajusin hänen ottavaan housujaan pois. Käteni olivat vapaat. Näin tilaisuuteni tulleen. Potkin miehen pois jalkojeni päältä ja nousin nopeasti ylös. Daniel ei ollut kuitankaan mikään hidas. Pian hän oli edessäni päätä pidempänä ja selvästi kookkaampana. Peruutin parhaani mukaan taaksepäin. Se ei kamalasti auttanut kun seinät tulivat vastaan. Väistin käsiä, jotka yrittivät ottaa käsistäni kiinni ja juoksin keittiöön.

"Saatanan kakara! Tule tänne!" Daniel näytti taas vihaiselta. Erittäin vihaiselta.

Kävin koko keittiön nopeasti katseellani läpi ja nappasin veitsen veitsitelineestä. Näin myös Danielin puhelimen keskellä pöytää, joten kurottauduin ottamaan sen. Daniel oli nopea ja otti kädestäni kiinni, kun sain puhelimesta kiinni. Hän vetäisi minut itseään vastan. Pidin veistä terä alaspäin.

"Minne matka?" Daniel kuiskasi korvaani. "Helvettiin täältä", kuiskasin takaisin ja vetäisin itseni ympäri. En tiedä mistä sain siihen voimaa tai rohkeutta, mutta se mitä tein oli ehkä maailman pahin virhe. Koska silloin en vain puukottanut Danielia vatsaan, vaan puukotin samalla itseääni käteen. Kirjaimellisesti. En myöskään olut koskaan satuttanut ketään. En ollut koskaan edes raapinut ketään toista verille. En lyönyt tai satuttanut. Ja nyt edessäni seisoi mies -mies jonka tunsin- mahaansa pidellen, henkeä haukkoen. Hänen silmänsä olivat levinneet hämmennyksestä sekä kivusta. Mustan peittämien pupillien alta alkoi paljastua miehen oma silmien väri. Paita oli nopeasti veressä ja tumman punainen väri oli kaikkialla. Hengitykseni katkeili ja verinen veitsi putosi maahan kädestäni. Tärisevin käsin nostin puhelimen ja aloin näppäillä hätänumeroa.