Homeless Alone [Finnish story]Valmis

Thirty Six

Miten musta tuntuu et tää mene ekokoajan vaan huonommanks? No ihan sama xD kirjotan silti :)

Laura

Mieleni virkosi. Aloin muistaa tapahtumia. Aloin saada selon siitä, mitä helvettiä olin tehnyt.

Mutta olin valmis uhraamaan itseni toisen vuoksi. En halunnut isäni voittavan. En halunnut sekoittaa ketään viatonta tämänkaltaisiin asioihin.

En kuullut ympäriltäni mitään, joten avasin hitaasti silmiäni. Makasin selälläni pää kallellaan. Makasin sohvalla. Huone ei ollut sama kuin viimeksi.

Nousin varuillani istumaan. Huone näytti olohuoneelta.

Nousin seisomaan ja katsoin ympärilleni. Huone oli pitkänomainen. Keskellä oli sohva sekä matala pöytä. Seinän vierellä oli suuri televisio. Ikkunat ylettyivät katosta lattiaan ja vievät tilaa koko seinän pituudelta. Sisään tulvi kirkasta päivänvaloa ja ikkunasta kun katsoi ulos, huomasin olevani kerrostalossa. Eli en edes samassa talossa, kuin viimeksi. Puinen ovi oli lähellä nurkkaa ja pienen seinän takana oli keittiö. Huone sisälsi kaksi muutakin suljettua ovea.

Istuin hitaasti takaisin sohvalle. En tinnyt mitä minun olisi pitänyt tehdä.
Katsoin itseäni. Päälläni oli edelleen lökärit sekä huppari. Totesin hetken etsiskelyn jälkeen, että aseet olivat poissa. En minä niillä loppujen lopuksi mitään olisi tehnytkään. Ehkä...

Nousin toistamiseen ja kävelin kohti keittiötä. Avara valkoinen sekä pitkänomainen huone avautui eteeni. Pitkä taso keskellä huonetta ja ikkunoita myös. Jääkaappi hurisi hiljaa itsekseen. Kaikkialla oli siistiä.

Kävelin pois ja menin oven luo, joka oli heti puisen oven vieressä. Avasin sen ja sieltä paljastui vessa. Hymähtäen astuin sisälle ja laitoin valot päälle. Normaali vessa sisälsi myös suihkutilat. Katsoin itseäni peilistä. Piilolinssit olivat edeleen silmissäni ja punnitsin niiden pois ottoa. Hetken harkinnan jälkeen otin ne pois ja heitin mustaan roskikseen, joka sijaitsi heti lavuaarin vieressä.

Huoneistossa oli aivan liiaan hiljaista. En tiennyt mitä tehdä. Tiesin jo päättelemällä, mitä viimeisen oven takana oli. Aika vamasti makuuhuone, jonne en menisi.

Suljin valot sekä vessan oven perässäni ja menin puisen oven luo. Sisäpuolella ei ollut lukkoa. Kokeilin kahvaa painaen sen alas.

Ovi ei avautunut, joka ei ollut ihme. Miksi sitä nyt jättäisi avonaisen oven vangille? Niih...

Istuin takaisin sohvalle ja kävin makaamaan selälleni.

En tiedä kauanko aikaa oli kulunut, kun kuulin avaimen käyvän lukossa. Tiesin liiankin hyvin, kuka oli tulossa. Olisin aivan hyvin voinut olla vain yksin.

En tehnyt elettäkään avatakseni silmiäni tai noustakseni. Annoinn vain itseni maata siinä sohvalla.

"Älä ole idiootti", kuulin Danielin tuhahtavan. "Tietenkin haluan"; hän jatkoi hetken hiljaisuuden kuluttua. "No käy hakemassa ne."

Pyöräytin silmiäni, vaikka silmäni olivatkin kiinni.

Kuulin Danielin lopettavan puhelun. Sitten kuului askelia ja lopuksi aivan, kuin kassi olisi laskettu johonkin. Hetken kuulin kassin suhinaa ja kaappien avaamista. Olikohan Daniel käynyt kaupassa? Luulisi hänen lähettävän jonkun siihenkin hommaan.

Lopulta askeleet suuntasivat kohti minua. Mies pysähtyi aika lähelle minua. Tunsin hänen ottavan jaloistani kiinni ja nostavan. Sitten hän istui viereeni ja laski jalkani syyliinsä.

Televisio avautui ja kuulin kanavien vaihtuvan jonkin aikaa, kunnes pysähtyi jollekkin englanninkieliselle kanavalle. Oli hiljaista, lukuunottamatta televisiota.