Homeless Alone [Finnish story]Valmis

Twenty Eight

Laura nk:

Heräsin omasta huoneestani. Mielessäni oli levollinen tunne, ihan kuin kaikki olisi kunnossa.

Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa, koska mieleeni hiipi eilinen.
Mark.
Hän oli pettänyt minua.
Kivi tipahti sydämelleni ja tukahdutin hiljaisen nyyhkäyksen.
Nousin vaivallosiesti ylös futongilta. Miten olin edes päätynyt siihen? Muistin keskustelun Emilin kanssa. Oliko hän tuonut minut tänne?

Menin kassilleni. Tänään oli lauantai.
Otin kassista toisen paidan ja vaihdoin pitkähihaisen lyhythihaisen tilalle. Jätin lökärit jalkoihini.
Hiukset harjasin ja laitoin ponnarille.

Katsoin verhon takaa pikaisesti alas. Rami katsoi lastenohjelmia ja näin äidin vilahtavan keittiössä.

Kävin hiljaa vessassa pesemässä hampaat ja huuhtelemassa kasvot.

Kun tulin takaisin huoneeseeni, huomasin puhelimeni pirisevän.
Otin puhelimen käteeni ja katsoin viestin.

"Miten niin luotit?"

Se oli Markilta.

"Suhun ei oo enää luottamista", laitoin pojalle, joka vastasi heti.

"Mitä mä oon tehny?"

"Etkö tosiaan muista?! Hiton idiootti kysy vaik Donnalta", sitten suljin puhelimeni ja heitin sängylle.
Pyyhin yksinäiset kyyneleet poskiltani ja hengitin syvään.

Lähdin alas varpaat paljaina ja kädet taskussa. Yritin vääntää naamalleni normaalin ilmeen.
En kuitenkaan tiedä kuinka hyvin siinä onnistuin.

Portaiden alapäässä törmäsin Emiliin. Poika katsoi minua kysyvästi kulmat hieman kurtussa. Tein surumielisen hymyn ja suuntasin askeleeni kohti keittiötä.

"Huomenta", Mia sanoi virkeästi.

"Huomenta", vastasin pienesti hymyilen.

"Onko kaikki hyvin?" Mia kysyi huolissaan.

Naurahdin. "On", se taisi olla vale, mutta äidin ei tarviuut tietää Markista.

"Ota vain ihan mitä haluat. Minä, Ville ja Rami olemma syöneet jo. Ville lähti töihin ja minun pitäisi käydä asioilla. Voitteko vahtia Emilin kanssa Ramia?"  Mia kysyi.

"Tottakai", vastasin ja Mia lähti kiittäen keittiöstä. Istuin keittiön korkealle jakkaralle ja nojasin käsillä kiviseen pöytätasoon.

Kuulin pieniä askelia. Pieniä läpsyviä askelia.

"Laula", kuulin Ramin hennon äänen. Nostin pääni ja katsoin alas poikaan.

"Älä ole tulullinen", poika sanoi huuli mutrussa. Hän näytti siltä, että olisi itsekkin surullinen.

"Tuu kattomaan mun kantta Pikku Kakkotta", Rami sanoi iloisesti ja hänen ilmeensä kirkastui ajatuksen myötä.
Pikkupoika tuli ja otti lökäreitteni lahkeesta kiinni ja lähti vetämään mukaansa. Nauroin pojalle ja nostin hänet kainaloista ilmaan.

"Tulossa ollaan."

Istuin latialle risti istuntaan ja Rami istui syliini. Televisiosta tuli juuri Pokémon, ja poika sylissäni oli ihan innoissaan. Hän alkoi kertoa kaikkea Pokémonin henkilöistä ja hahmoista.

Mia tuli kurkkaamaan ja naurahti näylle. Minä lattialla Rami sylissä ja molemmat tuijottivat lasten aamuohjelmia.

"Mä lähden nyt!" Mia huikkasi ja Rami huusi kurkku suorana moikka.

"Laula", Rami sanoi äänellä, josta pystyi päättelemään, että nyt oli tulossa kysymys tuon pojan suusta.

"Niin?"