Guilty >>(Larry Stylinson in finnish)

~masennus~

"Ajatus kiertää pääsi ympäri kehää. Et tiedä mistä alkoi ja mihin se päättyy mut se vie sua pimeään. Et muista kuka sanoi ja mihin se liittyi etkä muista enään nimeään. Olisi päästävä pois äkkiä kun joku rakentaa sun ajatuksista häkkiä ja olet unessa. Vastaan lipuu kuolleita muistoja ja olet unessa. Ilma keuhkoista pakenee."

LOUIS POV:

Suvussani masennus on yleistä. Olen elänyt ihmisten rinnalla jotka eivät kyenneet elämään, ihmisten jotka eivät voineet nauttia elämästä millään tavalla. He satuttivat itseään kun minä seisoin vieressä tekemättä mitään, puuttumatta mihinkään. Nyt tiedän miltä tuntuu kun ei ymmärretä. En osaa pyytä apua joten sitä on turha odottaa. Lääkkeet ei toimi, mikään ei toimi. Olen pettymys vanhemmilleni, alennuin itsetuhoiseksi.

Minä en halunnut suihkuun, keskiviikko,silloin on suihkuvuorot. Haisen hielle ja hiukseni ovat rasvaset,mutta en halua näytellä muille vartaloani, en ollenkaan.

"Louis, suihkuun, nyt!"

Pudisteli päätäni ja aloin itkeä, eivätkö he ymmärtäneet? Kusipäät. Lopulta nousin ja painuin suihkutiloille kädessäni kaksi saippua pulloa.

Purin rajusti huultani kun astelin yleisiin suihkutiloihin. Tilat olivat oikeastaan tyhjät, pientä huutoa lukuunottamatta. Laitoin silmäni kiinni ja riisuin vähitellen vaatteeni, vihasin kehoani. Varovasti astelin suihkuille ja huulta purren naulitsin katseeni nurkassa itkevään henkilöön, Harry. Säpsähdin kiharahiuksisen yhtäkkiä huutaessa kirosanoja ja hakatessa seinää päällään, ja käsillään. Saippua pullot tippuivat käsistäni lattialle ja Harry käänsi katseensa minuun. Nielaisin ja peruutin seinään Harryn tullessa lähemmäksi. "Louis?" Harry kuiskasi ja nyökkäsi nuoremman tullessa miltein kiinni minuun. En pitänyt siitä miten hän katsoi kehoani. Harry hipaisi huulillaan omiani nopeasti lähtien lopulta ulos koko suihkutilasta, alasti.

En ymmärtänyt asiaa, peseydyin ja menin huoneeseeni etsimään jotain jolla voin satuttaa itseäni. Sain puettua päälleni mustat boxerit ja tummanvihreen hupparin. Kaivoi penaalini repusta ja terottimen terään päätin sortua tälläkertaa. Viisi viiltoa.

Ensinmäinen - vihreät silmät, tuima katse kertoen että olen mitätön.

Toinen - Vartalo.

Kolmas - ihmisten katseet, kertoen kuinka ruma olen.

Neljäs - Halu satuttaa itseäni.

Viides - Suudelma, tai no pieni hipaisu.

Terä tippui kädestäni ja ajatus ei kiertänyt, minua otettiin käsistä ja taas vietiin jonnekkin, aina jäin kiinni.

Mikä Harrylla oli? Harryn mysteerisyys sai sisälleni pyörremyrskyk enkä osannut hallita tekojani, tai ajatuksiani. Harryn huulet tuntuivat samoilta, pehmeiltä kuin vuosia taakseppäin....sen verran mitä hipaisussa tunsin.

Sinne meni rakas ystäväni teroitin ja sain tilalle reisiini ei niin hyviä ystäviä, laastareita. Huoneesenu päästyä puin päälleni harmaan collarit kaivaen puhelimeni esiin. Valitsin äitini numeron, niinkuin aina, ja soitin hänelle.

"Hei kulta!"

Hieman liian kimeä ääni vastasi minulle puhelimeen tekopirteästi.

"Haluan kotiin."

"Me olemme puhuneet tästä, sinun on hyvä ja turvallista olla siellä..."

Tämän keskustelun kävin läpi joka ilta äitini kanssa melkein, aina sama vastaus. Tässävaijeessa muserruin ja silmistäni alkoi aina valumaan kyyneliä.

"Tulen käymään jokupäivä rakas kun vain kerkiän."

Tämänkin äitini sanoi jokakerta, eikä häntä ole näkynyt varmaan kahteen kuukauteen.

"Rakastan sua."

Kuiskasin puhelimeen lopettaen puhelun. Nousin ylös ja astelin ulos huoneestani, kohta oleskeluhuoneeessa alkaisisi yhteinen toiminta enkä jaksanut kuunnella huutavia hoitajia kuinka en jaksa liikkua huoneestani.

Purin huultani käytävälle päästyäni, Harry hymyili ja puhui jollekkin hoitajalle iloisen näköisenä. Päättäväisesti kävelin heidän luo ja nopeasti kiedoin käteni Harryn ympärille tuntien tuon jännittyneen. "Älä irrota." kuiskasin antaen kyyneleiden kastella Harryn paitaa.

/Heissan! :D tää ny voi olla vähä tylsempi luku, lähinnä Louisin ajatuksia mutta ehkä joskus tämä tästä vielä paranee. ;)