Vankina

Katto pään päälle

Seuraavana päivänä heräsin myöhään. Viimeöinen uneni tuli mieleen ja lensin merelle. Toin paljon kalaa ja lähdin kalliolle, missä Cashew ja Jasmiini olivat. "Minusta meidän pitäisi rakentaa suojaa", Jasmiini sanoi ääneen ajatukseni. Nyökytin päätäni ja lähdimme rannalle. Tullessamme rantaan panin merkille kuinka paljon vesi oli taas noussut.

Parin tunnin kuluttua olimme saaneet jonkinlaisen majan aikaiseksi. Se oli lähinnä kasa ajopuita, kiviä ja mitä nyt rannalta sattui löytymään, kyhättynä seinäksi ja katoksi siihen samaiseen, suojaisaan kallionkoloon, missä Jasmiini oli viettänyt ensimmäiset päivänsä. Se ei ollut mikään kunnon talo, mutta pitipähän tuulen loitolla. Kunhan aallot toisivat lisää ajopuita, saisimme siitä paremman.

Sinä yönä nukuimme kaikki siinä hassussa majassa. Minä asetuin oviaukon tukkeeksi, jotta lämpö pysyisi sisällä. Tuuli ulisi kovasti, mutta maja pysyi pystyssä.

Seuraavat päivät vietin rakennellessa taloa. Jasmiini solmi rannalta löytyneistä purjeen kappaleista, hylkeennahoista ja sen sellaisista peittoja ja lämpimiä vaatteita. Cashew-vanhus lähinnä loikoili majassa vatsa täynnä kalaa.

Toisinaan lentelimme kaikki yhdessä saaren ja meren yllä. Varsinkin auringon noustessa oli todella kaunista, mutta Jasmiini valitti kylmästä. Silloin tulen syökseminen oli kätevä keino saada kaikki lämpimäksi. Mutta sisimmässäni tiesin, että niin ei voisi enää kauan tehdä. En tiedä miten, mutta Jasmiini kyllä arvaisi nimeni. Pitänee varoa, ettei juuri sillon ole lentämässä.

Päivät kuluivat. Cashew oli kuolemaisillaan, huomasin eräänä päivänä, kun olin paikkaamassa vuotavaa kattoa. Sen höyhenet olivat sotkuiset ja pörrössä, se yski ja sen hengitys vinkui. Cashewn näkökään ei ollut enää entisensä ja viime päivien aikana se ei juuri ollut poistunut majasta. Kalakin minun oli pitänyt saalistaa sen puolesta, mutta sitäkään se ei syönyt enää entisellä ruokahalulla. Olin huolissani vanhan ystäväni puolesta, mutten halunnut Jasmiinin murehtivan, joten pysyin asiasta vaiti.