Rakastan, rakastatko?

3. Louis, Louis, Louis...

"Moikka! Tuun päivälliseen mennessä takas!" huikkasin äidilleni ennen kuin suljin ulko-oven perässäni. Lähdin kävellen kohti keskustaa. Sinne oli noin 2-3 kilometrin matka. Pääsin keskustaan ja aloin kierrellä paikkoja. Tavoitteenani oli vain löytää Louis. Kesälomaa on enää tämä yksi viikko jäljellä. Syksy alkoi kuitenkin jo näkyä Lontoossa.

Astuin sisälle kivan näköiseen pieneen kahvilaan. Siellä oli vain muutama ihminen istumassa pöytien ääressä hörppien teetään tai kahviaan. Päätin ottaa yhden kahvin mukaani ja menin tiskille tilaamaan. Maksoin kahvin ja kiitin ennen kuin lähdin kohti ulko-ovea. Astuin ulos ja lähdin kulkemaan katua eteenpäin. Hörpin kahviani ja tutkailin rakennuksia.

Yritin miettiä, mitkä ovat täällä Lontoossa sellaisia nuorison suosimia kokoontumispaikkoja. Kävelin yhden hylätyn rakennuksen ohi. Sen ikkunat oli hajotettu ja rakennus koristeltu spraymaalilla. Kuulin sieltä puheen sorinaa ja päätin mennä katsomaan. Jotkut tuntemattomat pojat olivat siellä ja juttelivat melko kovaan ääneen.

En jaksanut jäädä kuuntelemaan, joten jatkoin matkaani. Lopulta päädyin samaan ostoskeskukseen, jossa kävin eilenkin. Astuin sisälle suurista lasiovista ja katselin ympärilleni. Muistin, että tarvitsen uudet treeni/juoksuhousut ja päätin poiketa adidaksen liikkeessä. Löysin juuri sopivan kokoiset ja ihan huokean hintaisetkin juoksuhousut. Ostin ne ja lähdin muihin liikkeisiin.

Nälkä alkoi kurnia vatsassani. Päädyin johonkin burgerpaikkaan. Tilasin ruoan ja istuin pöydän ääreen odottamaan sitä. Katselin lasien läpi ohikulkevia ihmisiä ostoskasseineen. Suuntasin katseeni ovelle. Leukani oli loksahtaa paikaltaan, kun näin kahden tutun ihmisen tulevan sisälle ravintolaan. Louis ja Niall.

"Burgerinne olkaa hyvä", tarjoilija sanoi ja laski lautasen eteeni. Kiitin ja aloin syömään. Seurasin koko ajan katseellani Louisin ja Niallin liikkeitä. He tilasivat ruokansa ja lähtivät tiskiltä. "Ai moi Harry", Niall sanoi huomatessaan minut. "Moi", vastasin. "Voidaaks me istuu tähän?" Niall kysyi. "Tottakai", vastasin hymyillen. "Kiitti", Louis puolestaan sanoi.

Jo pelkästään Louisin ääni sai perhoset liikkeelle vatsassani. Juttelin Niallin ja Louisin kanssa kaikenlaista. He kertoivat harrastuksistaan ja minäkin kerroin omistani. Meitä yhdisti rakkaus musiikkia kohtaan. Jokainen meistä joko soitti jotain soitinta tai lauloi tai sitten molempia. Louis on minua vuoden vanhempi. Niall on minun ikäiseni. Sen opin heistä myös.

Sain syötyä ja olin jo lähdössä, kun Louis pyysi minua vielä jäämään hänen ja Niallin kanssa. "Lähtisiks meiän kans pelaan jalkapalloo nyt ku vielä voi?" Niall kysyi, kun kävelimme ulos kauppakeskuksesta. "Voisin mä hetkeks lähtee", vastasin ja seurasin poikia. Kenttä ei ollut kovin kaukana. Vaihdoin uudet juoksuhousut jalkaani kentän laidalla olevan kahvilan vessassa.

"Harry syötä tänne!" Louis huutaa maalin luonta. Syötin pallon hänelle ja siitä tuli sitten maali. Heitimme ylävitoset. Niall ei ollut niin iloinen ollessaan häviöllä. No ei se mitään. En minäkään pidä häviämisestä. Siksi en kauheasti toisia viitsi haastaakkaan mihinkään kisoihin, koska en halua hävitä niitä.

Potkaisin pallon kohti maalia. Louis oli siellä. Pallo osui täysillä häntä päähän. Aluksi en pystynyt tekemään mitään. Louis vain kaatui maahan iskun voimasta. Niallkin juoksee hätääntyneenä ystävänsä luokse. Yritimme turhaan saada Louista heräämään. Hän oli tajuton. "Mitä mä tein! Mitä mä tein!" panikoin ääneen huutaen ja potkin maata.

Niall soitti ambulanssin paikalle. "Et sä sitä tahallas tehny", Niall yritti lohduttaa minua. Hän halasi minua. Halasin takaisin. Ambulanssi tuli paikalle ja ensihoitajat nostivat Louisin varovasti paareille. Louis oli niin kaunis ja virheetön maatessaan liikkumattomana siinä paareilla. Kauaa en ehtinyt häntä katsella ennen kuin paarit oli ambulanssissa ja matkalla kohti sairaalaa.

Surullisena lähdin kohti kotia. Niall oli tarjoutunut tulemaan meille, mutta en voinut suostua siihen. Olin juuri saanut hänen ystävänsä tajuttomaksi. Niall ei alkanut väittelemään ja lähti kohti omaa kotiaan. Potkin kivia jalkakäytävällä eteenpäin maleksiessani. Pääsin kotiin ja heitin kenkäni jaloistani kenkätelineeseen. "Mikä on?" äitini oli heti kysymässä huomatessaan huonotuulisuuteni.

Kerroin äidille kaiken. "Rakas, et sä sitä varmasti tahallas tehny", hän sanoi ja halasi minua lohduttaen. En antaisi itselleni ikinä anteeksi, jos Louis ei heräisi tai hän saa jotain pysyviä vammoja. Juoksin portaat ylös huoneeseeni ja lukitsin oven perässäni. Istuin sängylle ja hautasin kasvot tyynyyn. Annoin kyynelten tulla.

//Tässä teille tällanen luku iltasaduks, toivottavasti tykkäätte ja jaksaisitte kommentoida jotain palautetta niin osaisin sitten jatkossa parantaa, mikäli parannettavaa teiän mielestä on :D