Puuma & Susi

1. Luku: Kohtaaminen

Heissan, kiva kun eksyit lukemaan tarinaani! En ole ennen kirjoittanut mitään tämän kaltaista, joten toivoisin paljon kommausta. Tämä tarinan alku voi  vaikuttaa hiukan tylsähköltä, mutta tparanee loppua kohden. Toivottavasti jaksatte lukea! ^^

-----------------------------------------------------------------

"Usva ootko sä taas vieny mun paidan?" Saaga huusi viereisestä huoneesta.

Seinän takaa kuului kolinaa, kun sisareni kaivoi vaatekaappiaan ja luultavasti viskeli vaatteita sängylleen. Istuin huoneessani kirjoituspöytäni ääressä ja katselin ikkunasta pihalle. Yritin kirjoittaa paperille jotain, mutten saanut aikaiseksi.

"Niin minkä niistä", huusin takaisin, vaikka tiesin Saagan vaativan minua tulemaan hänen huoneeseensa katsomaan.

"Se valkonen, jossa on kultainen tiikeri. Se on mun lemppari", Saaga norkui.

Huokaisten jätin tyhjyyttä huutavan paperin kirjoituspöydälleni ja kynän sen viereen. Ei tekstiä syntyisi kumminkaan tyhjästä, ajattelin, ja kävelin siskon huoneen oven reikään nojailemaan. Katselin, kuinka hän arveluni mukaisesti huolissaan kaivoi kaappia ja nakkeli henkareita pois tieltään mihin sattui.

"En mä oo siihen koskenu", hymähdin ja annoin katseeni jälleen etsiä sisarestani meitä yhdistäviä piirteitä, joita ei loppujen lopuksi ollut kovin paljoa.

Saaga oli yhtä hoikka kuin minä, mutta siihen yhteneväisyydet juuri loppuivatkin. Vaaleansiniset hiukset kutittelivat tytön olkapäitä ja musta sankaiset silmälasit tekivät sisarestani viisaan näköisen. Tietenkin linssien tilalla oli vain pleksin palaset. Saaga vain piti siitä, miltä hän näytti lasit päässä. Pisamat vielä korostivat Saagan korkeita poskipäitä ja laseja, ja ne tekivät hänestä oikean kaunottaren. Mielestäni Saaga oli aina ollut meistä se kauniimpi.

Olimme Saagan kanssa identtiset kaksoset, vaikka emme enää silti kovinkaan näyttäneet. Lapsena meillä molemmilla oli ollut lyhyet, vehnän vaaleat hiukset, syvän siniset nauravat silmät ja samanlaiset vaateparret. Saagalla oli yhä lyhyet hiukset, mutta minä olin antanut omieni kasvaa hiukan enkä ollut värjännyt niitä.

Meillä ei ollut enää edes samanväriset silmätkään. Kun Saaga oli muuttunut ensimmäisen kerran, hänen silmänsä olivat vaihtaneet väriä. Ne olivat tätä nykyä ruskeat. Omani olivat puolestaan ensimmäisen muutokseni jäljiltä yhä siniset, mutta niistä oli tullut vain hailakammat. Ehkä hitusen jopa aavemaiset.

Saaga oli meistä myös räväkämpi. Hän nautti pukeutua huomiota herättävästi ja tyttö keräsikin ihan kiitettävästi katseita missä tahansa kulkiessaan. Pidin Saagan iloisesta ja pirteästä luonteesta. Minua ei harmittanut yhtään jäädä hänen varjoonsa.

"No missä se sitte on? Mä en löydä sitä mistään", Saaga nurisi ja alkoi käydä uudelleen läpi sängylleen viskaamiaan vaatteita.

"No ootko kattonu pyykkikorista?" kysyin huokaisten.

"No oon! Ainaki kaks kertaa."

Saaga lopetti vaatteiden viskelyn ja suhahti ohitseni käytävälle. Seurasin sisartani huoneeseeni, johon hän oli pyyhältänyt.

"Mitä sä oikein teet?" kysyin närkästyneesti, kun löysin siskoni kaivelemasta omaa pyykkikoriani.

"Mä vaan varmistan että sä et ole käyttäny sitä ja sitte unohtanu lainannees sitä."

"Just."

Muljautin silmiäni ja lähdin ärtyneenä kohti alakertaa. Tiesin, ettei siskoni tarkoittanut ärsyttää minua ja siksi en antanutkaan itseni raivota hänelle epäilyksistään. Yhden paidan katoaminen ei ollut maailman loppu.