Tätä lukua on kirjoitettu pitkään ja hartaasti! Tuhannet anteeksi pyynnöt pitkästä tauosta. En ole jaksanut keskittyä kirjoittamiseen koulujuttujen takia ja nyt kesän alussa töiden takia. Olin hetken hukassakin tämän tarinan kanssa, mutta nyt näyttää jo hiukan valoisammalta! Yritän saada seuraavia lukuja tulemaan nopeammin, mutta en ole yhtään varma, koska seuraava luku tulee. Mukevia lukuhetkiä joka tapauksessa! c:
Olin juossut puuman muodossani kotiin. Olin hakenut leikkimökistä itselleni uudet vaatteet ja pukenut ne, jonka jälkeen olin kaivanut kotiavaimen pihalla nököttävästä kukkaruukusta. Olin kietoutunut täristen sängylleni kuin pimeää säikähtänyt taapero ja nukahdin siihen.
Heräsin kuullessani oven käyvän. Vilkaisin kelloa ja se näytti kahta. Äiti tuli töistä. Kuulin äidin ihmettelevän ääneen avointa ovea, jonka jälkeen hän alkoi huutamaan vuoroin minua, vuoroin Saagaa. Ynisin jotain, jotta äiti varmistuisi minun olevan kotona. Pian kuulinkin äidin harppovan portaat yläkertaan ja samassa hän ilmestyi huoneeseeni.
"Usva, miten sä olet jo kotona?" äiti kysyi ihmeissään ja nuuhkaisi ilmaa, "Mikä tuo haju on?"
Huokaisin. Varauduin lähenevään ukonilmaan. Äiti tuskin pitäisi kuulemastaan.
"No mä...", mietin hetken mitä kertoisin ja jatkoin sitten: " mä muutuin koulussa...ja mulla jäi laukku sisälle....niin mä tulin sit kotiin puumana..."
Äidin ilme oli aika sanoin kuvaamaton. En osannut sanoa, oliko se vihainen, yllättynyt vai pelokas.
"Muutuit? Miksi ihmeessä, hyvä tyttö?! Tuliko koulussa jotain ongelmia?"
Mietin taas hetken, mitä sanoisin. En oikein uskonut äidin uskovan selitystäni ihmissudesta, johon olin sattumalta törmännyt koulussa ja sitä ennen metsäaukiolla. Ja vaikka hän uskoisikin sen, äiti raivostuisi siitä, että jätin suden tuosta vain henkiin. Enkä todellakaan halunut äidin vihoja nyt niskaani.
"No mä jotenki... hermostuin. Emmä muistanut että siellä on oikeesti niin paljon ihmisiä ja erilaisten parfyymien hajuja. Mä menin ihan tukkoon ja kai jotenkin puolustus valmiuteen", mutisin nolona ja näpläsin paidan helmaani.
En ollut ikinä valehdellut äidilleni mistään näin isosta asiasta. Totta kai olin minäkin päästellyt pieniä valkoisia valheita päästäkseni pälkähästä, mutta puuma asioissa olin aina ollut rehti. Siksi kai äitikin uskoi selitykseni tuosta noin vain, sillä hän katsoin minua myötätuntoisesti.
"Voi sua. Oliko Saagalla sit kaikki ok?"
Kohautin harteitani.
"Emmä oikein tiedä. Kyllä mä uskon. Siellä se hymyili leveästi kavereidensa kans. Soitaks sä sille, että tuo mun kamat tullessaan kotia?"
"Toki", äiti sanoi hymyillen, taputti minua olkapäälle yhä myötätuntoisesti ja käveli sitten käytävään.
Hän kuitenkin huusi vielä ovelta:
"Missä sä muuten muutuit? Saagan pitää hakea sun vaatteet sieltä, jos ne jäi sinne."
Äidin kysymys sai minut tajuamaan, että rikkoutuneet vaatteeni olivat jääneet sembramäntyjen varjoon, suden nenän eteen. Niistä se saattaisi saada vainun ja tuoda lauman kotiini tullessaan. Olin niin kusessa.
"Mä toin ne mukanani pois", valehtelin äidille,joka meni alakertaa purkamaan mukanaan tuomiaan ostoskassejaan.
En voinut Saagan hakea vaatteita. Niissä voisi haista susi, jos ne olivat yhä sembramäntyjen keskellä. Susi oli myös saattanut viedä vaatteet mukanaan ja siinä tapauksessa Saaga ihmettelisi, mihin vaatteet olivatg kadonneet. Minun täytyi siis hakea vaatteet itse niin pian kuin mahdollista. Jos ne siis enää olivat siellä.
YOU ARE READING
Puuma & Susi
Werewolf"Pari metriä ennen, juuri kun olin avaamaisillani suuni kysymykseen, minä haistoin hänet. Haistoin pojasta lähtevän myskin ja turkin hajun. Saman hajun, jonka puumani oli haistanut monta kertaa kivisellä vaaralla. Suden hajun." Muodon muuttajia o...
