Puuma & Susi

10. Luku: Akorra

Olin istunut komerossa tunnin. Tai ehkä kaksikin, en ollut aivan varma. Koulun kellot olivat soineet ainakin useammin kuin kerran, eikä kukaan sinä aikana ollut kurkistanut siivouskomeroon. Olin hyvin kiitollinen siitä.

Käytävällä oli hiljaista. Kaikki olivat tunnilla paitsi minä, joka kuuntelin ilmastointilaitteiden hiljaista naksutusta. Olin märissyt siivouskomerossa kuin pahainen pentu. Poskeni olivat vieläkin hiukan märätja silmäni olivat varmasti ihan punaiset.

Mieleni teki hakata päätäni seinään ja päätinkin tehdä niin. Pamauttelin takaraivoani tasaiseen tahtiin seinää vasten. Se tuntui yllättävän hyvälyä. Minusta oli varmasti sukeutumassakunnon masokisti.

Jokaisen pamauksen myötä päässäni oli vain yksiajatus.

Olen kusessa, olen kusessa, olen kusessa, olen kuss...

Yhtäkkiä pääni ei enää kohdannutkaan seinää, vaan humahdin vauhdilla vaakatasoon. Kopsautin pääni kipeästi lattiaan ja irvistin. Katsoin yläpuolellani valaisevia loisteputkia. Vasta nyt muistin istuneeni ovea vasten ja hakanneeni päätäni siihen seinän sijasta. Ja nyt joku oli avannut oven.

"Oletko kunnossa?"

Katseeni kohtasi harmaat silmät. Ne kuuluivat koulun keski-ikäiselle siivoojalle Irmalle. Kasvoja reunustivat vielä ruskeat, todella kiharat hiukset, jotka muistuttivat enemmänkin lattiamoppia. Nainen katsoi minua punasankaisten lasiensa takaa huolestunut ilme kasvoillaan.

Näytin varmaan ihan kamalalta maatessani siinä lattialla. Hiukseni olivat sekaisin, silmäni turvonneet pingispalloiksi ja poskeni helottivat punaisina turhan tiuhan pyyhkimisen tuloksena. Niiskaisin.

"Joo, oon mä", vastasin hiukan epäröiden.

Aloin kompuroimaan ylös ja ähkäisin tuntiessani jomotuksen takaraivossani. Ehkä se pään hakkaaminen ei ollutkaan ihan mikään kuningasidea.

"Lapsiparka. Minä käyn hakemassa kylmää tuohon sinun päähäsi. Odottele tässä hetken aikaa", Irma höpisi ja auttoi minut istumaan seinää vasten.

Katsoin vanhan siivoojan menoa, kun tämä katosi sosiaalitiloihin. Nainen ei ollut ikinä sanonut sanaakaan mopatessaan käytävällä. Hän oli vaikuttanut hyvin kylmältä ihmiseltä, mutta nyt Irma muistutti ennemminkin huolehtivaa tarhanopettajaa kuin synkkää haudankaivajaa. Ihmisistä piirtyi esiin yllättäviä puolia erikoisissa tilanteissa.

Jonkin ajan kuluttua Irma kopisteli takaisin luokseni sininen geelipussi kädessään. Hän polvistui vierrelleni ja painoi pussin päätäni vasten.

"Noin. Pidä sitä hetken aikaa siinä."

Mutisin kiitoksen sanan ja tunsin, kuinka kylmäalkoi turruttamaan jomotusta. Näin silmäkulmastani, kuinka Irma vaihtoi asentoa vaivaantuneen oloisesti ja loin tähän kysyvän katseen.

"Tuota.. Ei kai kukaan lukinnut sinua tuonne?" nainen kysyi nyökäten komeroa kohden.

Naurahdin tahtomattani.

"Ei. Mä olin siellä ihan vapaaehtoisesti."

Näin, ettei se ollut vastaus, jota Irma oli odottanut.

"Mun varmaan kannattais mennä kotiin", totesin niiskaisten, ennen kuin Irma alkoi kyselemään sen enempää.

Vanha nainen hymyili minulle lämpimästi. Sillä hetkellä Irma muistutti hämmästyttävän paljon pullantuoksuista isoäitiä, joka pakotti lapsenlapsensa syömään kaksi kuorma-autollista ruokaa. Hän ojensi minulle nenäliinan, jonka nainen oli ottanut mukaansa sosiaalitiloista. Otin nenäliinan ja kuivasin siihen märkiä poskiani.