1D Vaihto-oppilas (finnish) *complete*

Luku 18.

Luku 18.

*Liamin näkökulma*

Pysäytin auton talomme pihaan. Aukaisin turvavyöni ja nousin hitaasti ylös autostani. Kävelin Niall perässäni talon terassille. En kuitenkaan mennyt sisälle vaan kävin istumaan ylimmälle rappuselle terassin reunalle. Niall kääntyi katsomaan minuun, kun oli menossa sisälle.

"Etkö sä tule?", tuo kysyi.

"Mä jään hetkeksi tähän", vastasin lähes kuiskaten. Niall ei sanonut mitään, vaan poistui sisälle. Hiljaisuus laskeutui pihalle. Lintujen laulua ja tuulen ulinaa lukuun ottamatta. Katselin kosteaa nurmikkoa nojaten päälläni puiseen tolppaan vieressäni. Nappasin sormiini yhden ruohonkorren ja katselin sitä tarkemmin. Kuivasin vesipisarat sen pinnalta sormiini. Miksi Melanien täytyi lähteä? Millä keinolla Ruth ja Nicola edes saivat hänet koneeseen? Varmaan sitoivat pakkopaitaan ja heittivät ruumaan. Miksi kaiken täytyy aina mennä pieleen? Tämä ei ole reilua. Aloin silppuamaan ruohoa sormissani pieniksi palasiksi. Saatuani sen silputtua kokonaan heitin palaset tuulen mukaan ja katsoin kun ne tippuilivat muutaman metrin päähän maahan. Löin nyrkilläni tolppaa vieressäni ja annoin kyynelten tulla silmiini. Tunsin viiltävää kipua pikkusormessani. Katsoin sormea, ja huomasin sen olevan aivan vinossa. En pystynyt suoristamaan sormea, koska kipu oli niin sietämätön. Purin huultani niin kovaa, että aloin tuntea veren maun suussani. Tämä tästä nyt vielä puuttuikin. Suljin silmäni ja nojauduin taas tolppaa vasten. En viitsi mennä sisälle. Kaikki alkavat kuitenkin vain sääälimään ja toputtelemaan tämän sormen kanssa lääkäriin. Menen kyllä lääkäriin heti kunhan jaksan. Tunsin muutamien pisaroiden tippuvan päälleni harmaantuvalta taivaalta. Katsoin ylös ja yksi pisara tippui suoraan silmääni. Pyyhin sen nopeasti pois kädelläni ja siirsin katseeni takaisin alas. Pisaroita alkoi tulemaan enemmän ja enemmän ja hetkessä hiukseni olivat jo niin märät, että ne valuivat vettä. Kuulin oven aukeavan takanani. 

"Liam tuu sisään", Zayn sanoi ovelta. En sanonut mitään, koska en ollut varma ääneni tehosta. Tyydyin vain heiluttamaan päätäni kieltäytymisen merkiksi. Näin miehen tulevan viereeni ja istuva seurakseni rappuselle. 

"Tuu nyt", tuo yritti houkutella minua ja laittoi kätensä olkapäälleni. 

"En mä halua", sanoin hiljaa ääni hieman väristen.Vaatteeni olivat aivan märät ja saivat kylmän harhailemaan pitkin kehoani. 

"Sä tuut kipeeks täällä sateessa", Zayn yritti vielä. Käännyin katsomaan mieheen ja avasin suuni.

"Mitä väliä sillä on? Mitä väliä millään on? Jos sä nyt vaan menisit sisälle ja antaisit mun olla yksin. Mä haluun ajatella asioita", sanoin melkein huutaen. Zayn ei sanonut mitään. Hän vain tuijotti minua ja nousi sitten varovasti ylös. Mitään sanomatta tuo katosi takaisin sisälle sulkien oven perässään. Otin molemmilla käsillä tukea rappusen reunasta. Huudahdin nopeasti kivusta pikkusomeni osuttua rappusen reunaan. Aloin puremaan jälleen huultani, etten huutaisi enempää kivusta. Otin toisella kädelläni vasemman käteni ranteesta kiinni ja katselin vääntynyttä pikkusormeani. Kuulin ovean aukeavan jälleen takanani. Miksevät he voi jättää minua rauhaan. 

"Liam", kuului ääni takaani. 

"Mitä nyt taas?", kysyin ehkä hiukan liian töykeästi. Kuulin askelten lähenevän minua askel askeleelta. En tiennyt kuka tuli ulos, mutta en siitä juuri välittänytkään. Jonkun käsi löysi pian tiensä olkapäälleni. Käänsin vihdoin päätäni nähdäkseni henkilön takanani.

"Melanie!"

*Melanien näkökulma*

Istuskelin lentokentällä pehmustetulla penkillä. Lentoni lähtöön on vielä puolituntia aikaa. Näppäilin kädessäni olevaan puhelimeen sairaalan numeroa, jossa Nicola sanoi äitini olevan. Tuo kyllä kielsi minua soittamasta sinne, mutta kuka minua estää. Ei kukaan. Saatuani numeron loppuun painoin nappia, jonka johdosta puhelin alkoi yhdistämään itseään Suomeen. Nostin luurin korvalleni ja jäin odottamaan, että toisessa päässä vastataan.