1D Vaihto-oppilas (finnish) *complete*

Luku 13.

Luku 13.

Räväytin silmäni auki kun kuulin hirveää kolinaa käytävästä huoneen ulkopuolelta. Katsoin kelloon yöpöydällä ja se näytti puolta kahdeksaa. Kuka jaksaa riehua tähän aikaan? Nousin seisomaan ja vedin hiukan yön aikana noussutta paidanhelmaani alaspäin. Lähdin kävelemään ovea kohti pyyhkien samalla silmiäni väsymyksen takia. Muutaman askeleen jälkeen seisoin jo oven takana valmiina avaamaan sen. Painoin kahvan alas ja vedin oven varovasti auki. Otin muutaman askeleen jotta näin käytävään. Katselin hetken ympärilleni ennen kun huomasin Liamin nauramassa keskellä lattiaa. Tuo makasi mahallaan maassa Ruthin oven edessä. Menin Liamin viereen ja katsoin mitä hän nauroi. Näin Ruthin huoneessaan pyyhkimässä tummanpunaista huulipunaviivaa poskeltaan. Siirsin nopeasti käden suuni eteen etten alkaisi nauraa. 

"Liam sä maksat tän vielä", Ruth sanoi vihaisesti maassa yhä räkättävälle miehelle. Hipsin varovasti huoneeseeni jotten alkaisi nauraa käytävässä. Sinne päästyäni otin käden pois suuni edestä ja annoin naurun virrata ulos huulieni välistä. Käytävästä alkoi kuulua pian juoksuaskelia, jotka lähenivät oveani. Ja jo hetkessä huoneeni ovi lennähti auki ja Liam juoksi sisään rämäyttäen oven perässään kiinni. Ruth oli ilmeisesti päättänyt kostaa heti. Liam nojasi selällään oveen ja hengitti raskaasti. 

"Mitä sä oikein teit?", kysyin hiukan naurahtaen mieheltä kun hän sai hengityksensä tasattua. 

"Mä päätin kerranki vähän härnätä Ruthia ja avasin sen oven ilmottamatta, kun se oli just meikkaamassa. Se sitten pelästy ja mokas sen meikkinsä", Liam kertoi naama vakavana. Noin viisi sekuntia se vakavuus kesti ja nauru remakka alkoi taas. Reilun viiden minuutin päästä Liam rauhottui taas ja katsoi minua oudosti.

"Mun piti kysyy jo eilen, mutta tarkotitko sä sitä viestiä minkä sä lähetit mulle ku mä olin Irlannissa poikien kanssa", Liam kysyi. Mietin hetken mitä vastasin. Arvoin pääni sisällä kertoisinko etten lähettänyt viestiä itse, vaikka sen sanat olivat kuin suoraan kirjattu ajatuksistani. Päätin kertoa totuuden.

"Mä en itseasiassa lähettänyt sitä viestiä, vaan Stacie lähetti sen mun numerosta", aloitin kertomaan. "Mutta kyllä mä..", rupesin jatkamaan, mutta Liam esti aikeeni pistämällä sormen suuni eteen.

"Mä ymmärrän kyllä. Ei sun tarvi selittää. Mä vaa ajattelin, että sulla ois oikeesti ollu mua ikävä", Liam sanoi surullisena ja kääntyi lähteäkseen.

"Liam..", aloin väittää vastaan, mutta Liam keskeytti minut.

"Melanie älä. Tästä on turha tehdä enään yhtään vaikeempaa", tuo sanoi ja meni huoneeni ovelle avaten sen. "Mutta muista. Mä tarkoitin jokaista sanaa jotka kirjoitin siihen viestiin.", hän sanoi vielä ennen kun poistui huoneestani. Lösähdin sängylle makaamaan ja hautasin kasvoni käsiini. Mitä mä oon menny taas sähläämään? Miksen voinut vain sanoa tarkoittavani sitä viestiä? Miksi minun täytyy aina kuunnella aivojani eikä sydäntäni? Minun täytyy saada jutella Stacien kanssa. Otin puhelimen käteeni yöpöydältä ja lähetin tuolle tekstiviestin jossa käskin häntä tulemaan luokseni pikimmiten. Jäin makaamaan sängylleni odottamaan naisen saapumista.

Oveeni koputettiin. 

"Sisään!", huusin koska tiesin oven takana olevan Stacien. Nousin oven auettua istumaan ja näin hänet oven suussa seisomassa kysyvä ilme kasvoillaan.

"Mikä nyt on hätänä?", tuo kysyi ja tuli viereeni sängylle. Ristin jalat sängyn päälle ja aloin näprätä kynsinauhojani.

"Mä oon pilannu kaiken", sanoin hiljaa ja nostin katseeni Stacieen. Näin hänen ilmeestään, ettei tuolla ollut hajuakaan mistä puhuin. Toisaalta se oli odottettavissa. Eihän hän voisi samantien tietää mitä olen tehnyt jossen sitä kerro. "Liam luulee että mulla ei ollu sitä ikävä koska kerroin että se viesti oli sulta.", kerroin Stacielle jonka kasvoille tuli myötätuntoinen ilme.