Surmansilmukka

6 - Aarasvuori

"Tämä ei ole unta."

Pysähdyin miettimään. Irrotin vähitellen otteeni Aureukseksi esittäytyneestä ystävästäni. Katsoin sen ruskeita nappisilmiä, joista heijastui kasvojeni piirteet.

"Miten niin ei ole unta?" kysyin pienesti. "Sinä olet elossa, ja pystyt vieläpä puhumaan."

Se peruutti muutaman askeleen taaemmaksi ja istui alas.

"Hopeavaris mainitsi, että sinussa on surmansilmukka", se muistutti lämpimällä äänellänsä. "Muistathan?"

"Kyllä", nyökkäsin.

"Kuuntele tarkasti", se sanoi ja räpäytti silmiään hitaasti. "Aarasvuori on kuolleiden paratiisi, kuten tiedät. Siellä ei tunneta nälkää, janoa, katkeruutta muille tai erimielisyyksiä. Jokaiselle on sopiva ja tasavertainen asuinpaikka ja taattu sija ikuiseen lepoon. Vihamiehet, ihmiset ja eläimet elävät kaikki yhdessä sovussa."

"Kaikki pääsevät Aarasvuoreen."

"Kunhan ei ole velkaantunut kultasakaali. Meille sakaaleille kunnia on kaikki kaikessa. Jos olemme elämästämme velkaa jollekin – emme anna itsellemme lupaa siirtyä ikuiseen lepoon. Kukaan meistä ei pystyisi elämään paratiisissa tietäen, että ei ole voinut korvata pelastettua elämäänsä pelastajalleen."

"Sinä pelastit minut tulvasta, Ariella."

"Loin surmansilmukan sydämesi ympärille, joka on halkeamaton, kunnes olen maksanut velkani."

"Surmansilmukka pitää minut aina lähelläsi. En ole koskaan tavoittamattomissasi. Pystyn kommunikoimaan mielesi kautta ja lainata voimiani tarvittaessasi."

Ymmärsin Aureuksen selittämät asiat lähes täydellisesti. Kaikessa oli vihdoin järkeä. Ne lämpimät ohjeet, joita kuulin silloin tällöin. Kultaiset hännät Odachi-miekkaan koskettaessani. Kultainen hohto, joka piti minua kiinni puun oksassa ja auttoi minua juoksemaan vaijeriesteen päällä.

"Miksi et ilmestynyt minulle aiemmin?" kysyin ja vedin katseeni käsiini.

"Piti odottaa, että tarvitset minua", Aureus sanoi.

"Nytkö tarvitsen?" kysyin pieni viisto hymy kasvoillani.

"Hopeavaris on palannut", se sanoi tosissaan. "Ei mene kauaa, kun se tulee etsimään sinua."

Ai niin. Olin unohtanut asian hetkellisesti kokonaan. Pelkkä nimi Hopeavaris, oli tarpeeksi nostamaan pelon monen mieleen. Eikä minulla ollut harmainta aavistusta mitä tehdä. Valehtelin hänet kerran kauaksi Pyhäroudasta, mutta enää ei sanat auttaisi. Kun Hopeavaris tulee, hän tulee tappamaan. Vaikka vihollinen tuleekin vain minulle kostaakseen – se asettaa kaikki muutkin vaaraan.

"Ja, mikä pahinta – hän etsii Raakileen ikonia", Aureus huokaisi.

"Sinä tiedät siis ikonista?" kysyin.

"Kyllä", se nyökkäsi. "Kun puhuit Hopeavarikselle, se tunsi minun läsnäolon. Hän tietää, että sakaalit valitsivat yhden joukostaan piilottamaan ikonin. Se oli syy, miksi hän uskoi sinua."

Olin hieman pettynyt, koska luulin Hopeavariksen uskoneen minua hyvien valehtelutaitojeni takia. Olin varma, että olin hyvä väärentelemään totuutta.

"Mitä se ikoni tekee?" kysyin.

"Tavallisista ihmisistä se tekisi Hopeavariksen kaltaisia. Antaa heille uuden tason voimat, kykyjä, olemuksen, joka säteilee pahuutta ja vihaa", Aureus kertoi, "mutta hänen ollessaan jo sellainen ja saadessaan vielä lisävoimia – Hopeavariksesta muuttuisi pysäyttämätön."