Surmansilmukka

7 - "Anteeksi"

Oli juhlapäivä monestakin syystä. Tänään tuli kahdeksan päivää täyteen siitä, kun johdatin Hopeavariksen väärille teille. Olin laskeskellut, että paholaisella menisi noin kolme päivää määrän päähän ja kolme päivää takaisin.

Kahdeksan päivää myöhemmin – hän on edelleen poissa. Kuudentena päivänä olin peloissani, mutta seitsemännen päivän loputtua – oloni oli turvallinen. Aureus kertoi, että Hopeavaris oli saattanut saada vihjeen joltain muulta ikonin sijainnista ja jättänyt kostonsa sikseen. Hän voi myös luulla, että en tarkoituksen mukaisesti ohjannut häntä harhaan. Hopeavaris saattaisi epäillä että kuulemani oli vain yksi niistä huhuista, mitä maailmalla kiertää.

Oli juhlapäivä myös siitä syystä, että uudet X-ryhmäläiset siunataan tehtäväänsä. Jokainen sotilas kampuksella oli ottanut paikkansa ruohokentällä. C-ryhmä ensimmäisillä riveillä, B-ryhmä seuraavilla riveillä ja A-ryhmä taaimpana. X-ryhmäläiset seisoivat vasemmalla kasvot kohdistettuna meidän suuntaamme.

Edessämme, noin kymmenen metrin päässä seisoivat kaksi sotilasta. Nainen ja mies. He olivat ruskean puulaatikon vieressä, jonka päälle oli levitetty pieni punainen matto. Luulin heidän aluksi olleen ne sotilaat, ketkä ylennettäisiin, mutta huomatessani heidän kantavan punaisia silkkityynyjä – tajusin heidän olleen ne, ketkä ojentavat arvomerkit ylennettäville.

Minut oli jälleen laitettu seisomaan eturiviin, josta en voinut olla muuta kuin kiitollinen. Ainakaan nyt ei tarvitse seisoa varpaillaan ja yrittää kurkkia pidempien ihmisten olkapäiden yli seremoniaa.

Kaikki ottivat ryhdikkään asennon ja asettivat käden otsalle. Tein samoin ja katselin ympärillemme. Miksi kaikki tekivät näin?

Vieressäni seisova kapteeni-Fargus asetti kämmenensä pääni päälle kovakouraisesti ja käänsi sitä, että kasvoni osoittivat eteenpäin.

"Käyttäydy", hän komensi pienesti.

Huokaisin ja korjasin ryhtini. Pian oikeasta suunnasta käveli eteemme ruskeapartainen mies. Hän meni seisomaan korokkeelle ja asetti kätensä otsalleen. Heti, kun hän rentoutui puupalikan päällä – kaikki muut tekivät samoin. Laskin käteni ja otin rennomman asennon.

"Olemme kokoontuneet paikalle juhlistamaan kahden merkittävän sotilaan ylennystä. Heidän taitonsa ja rohkeutensa ovat olleet ihailtavia jo pitkän aikaa. Nyt he saavat vihdoin ansaitsemansa kohtelun ja siirtyvät Alfasta X-ryhmäläiseksi."

Kuullessani miehen äänen tunsin oudon tunteen. Kuin tuntisin hänet. Kuin olisin kuullut sen aiemminkin. Se sai minut tuntemaan turvaa ja lämpöä.

"Kuka tuo on?" kysyin kapteeni-Fargukselta.

"Kolmen tähden sotilas, hemmetin ämpäri", hän kuiskasi erittäin vihaisesti.

Nyökkäsin ja päätin olla vaivaamatta häntä enemmillä kysymyksillä. Se selitti hyvin paljon. Syy, miksi tuo parrakasmies sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi, oli hänen voimansa. Hän oli kaikista voimakkain sotilas koko kampuksella. Miten sellaisen ihmisen ympärillä voi muka tuntea olon turvattomaksi?

Joku päivä minä tulisin seisomaan tuon laatikon päällä siunaamassa X-ryhmäläisiä ja antamassa puheita. Joku päivä minä saisin kaikki muut tuntemaan näin. Halusin tuoda turvaa muille ja halusin olla vahva. Tarpeeksi vahva suojelemaan itseäni ja suojelemaan kaikkia muita. Tarpeeksi vahva, jotta muut katsoisivat minua ylöspäin ja puhuisivat selkäni takana, kuinka he halusivat olla kuin minä.

Se oli minun unelmani.

~ • ~

Olin harjoitellut tänään Odachin käyttöä ryhmäläisteni kanssa. Kävi ilmi, että sen vetäminen suojasta oli hyvin monimutkaista. Siihen täytyi keksiä joku keino helpottamaan hankaluutta.