You Save Me

Kolmas luku

Tässä olisi nyt tämä lupaamani kolmas luku, joten nauttikaa ihmeessä!

Serafine

"Te muutitte tänne!" Thomas henkäisi haltioituneena.

"Jep. Äiti halus Lontooseen." Virnistin ja osoitin ovelle, jossa äitini seisoi mulkoillen Thomasia. "Äiti! Tässä on Thomas, se poika, johon olin rakastunu ysillä!"

"Eli et oo Eric..." Äitini huokaisi helpottuneena.

Käänsin hölmistyneen katseen Thomasiin, joka virnisti leveästi äidilleni.

"En tosiaan oo Eric, vaan Thomas. Johan yritin selittää sulle!" Hän naurahti ja nousi ylös sohvalta.

"Moi Thomas! Mitä sää täällä?" Äitini kysyi hymyillen.

"Muutin just tänne." Thomas hymähti ja katsoi minuun päin. "En aluksi tunnistanut Serafinaa, mutta ku Serafine äskön sano mun nimen, nii tajusin, että se olit sinä!"

"Sun pitäs näyttää tuota sun nennää lääkärille!" Äiti sanoi huolissaan, kun muisti asian.

"Juu! Thomas. Haluakko tulla mukkaan?" Kysyin pojalta, joka hymyili minulle silmät kimaltaen.

"Todellaki tuun, rakas! En voi antaa sun mennä yksin nyt, ku oon vihhoin löytäny sut uudelleen!" Thomas julisti ja halasi minua tiukasti.

×××

Istuimme sängylläni vierekkäin nauraen vanhoille muistoille.

"Muistakko sen kerran, ku juostiin naapurin ovelle koputtammaan ja ku se tuli ulos nii heitettiin sitä lumipallolla?" Kysyin silmät innosta kimaltaen.

"Luulekko että oisin unohtanut tuon?!" Thomas sanoi nauraen maha kippuralla.

"Ne oli elämäni parasta aikaa!" Hymyilin Thomasille, joka katsoi minua tarkkaan.

"Serafine... Haluisikko olla jälleen mun tyttöystävä?" Thomas kysyi varovasti.

"Enpä oikeen tiiä... Oon tutustunu yhteen toiseen poikaan, joka asuu kylläkin eri kaupungissa. En osaa päättää kumman valitsen..." Sanoin hiljaa. "Tarviin aikaa... En muuta ja juttelen sille toiselle pojalle..."

Thomas tuijotti minua surullisena. Mieleni teki pyytää sanojani anteeksi ja alkaa hänen tyttöystäväkseen, mutta tiesin, että en voisi, sillä minun pitäisi jutella Peterille, jota rakastin tällä hetkellä enemmän.

"Olen pahoillani..." Kuiskasin hiljaa ja katsoin Thomasia, jonka silmät kimalsivat kyyneleistä.

"Luulin, että rakastat mua yhä..." Hän sanoi ääni väristen.

Tunsin itseni kelvottomaksi tuolle komealle pojalle, jota olin joskus rakastanut. Nyt asiat olivat täysin toisin. Peter oli komea, ystävällinen ja auttavainen. Kukaan muu ei ole koskaan ymmärtänyt minua niin hyvin ja osannut auttaa.

"En voi sille mittää, että mulla on tunteita Peteriä kohtaan... Oon todella pahoillani sii..." Yritin sanoa, mutta Thomasin kylmä katse raastoi sydäntäni.

"Kuule kyllä sää voit sille jotaki! Jätä se! Sano sille, että oot löytäny toisen..." Thomas huusi kyynelten valuessa hänen poskillaan.

"En voi... Rakastan häntä paljon!" Huusin suoraan päin naamaa. "Ja sanon vaan sen, että en ennää ees rakasta sua!"

Nuo sanat olivat liikaa Thomasille, joka katsoi minua, raivoissaan täristen.

"Ei sitte! En määkää rakasta sua enää! Onneksi mulla on yks mun tuttu täällä, jonka kanssa ollaan hyvissä väleissä ja ollaan monesti meinattu alkaa seurustelleen, mutta sitte oon aina sanonu, että en voi ku rakastan yhtä toista tyttöä! Nyt voin alkaa seurustelleen sen kaa, joten tää oli nyt tässä!" Thomas huusi ja nousi ylös sängyltäni ja lähti ovet paukkuen talosta ulos.

Katsoin järkyttyneenä hänen peräänsä ja kyyneleet valuivat poskillani noroina. En voinut uskoa tätä. Mitä oikein ajattelit?

Kertokaa mitä mieltä olit ja jos tykkäsit niin painappa tuota tähteä tuolla alhaalla! Seuraava luku tulee taas heti, kun olen saanut sen valmiiksi!

-pohojoisentytto