Thomas
Seurasin Serafinen reaktiota tarkkaan ja sain hänet hymyilemään helpottuneena, kun sanoin, että olin kaivannut häntä. Näin heti hänen silmistään, että hänkin oli kaivannut minua todella paljon. Mutta se ilme oli vain hetken aikaa ja sitten tilalle tuli pelkkä viileä tyyneys. Yritin tunkeutua hänen mieleensä, mutta joku pidätteli minua.
"Mitä sää täällä teet?" Hän kysyi viileästi.
"Tulin sua kattomaan." Sanoin virnistäen. "Et pääse mua pakoon!"
"Lähe Thomas! En kaipaa sua!" Serafine huusi ja tönäisi minut ulos asunnostaan.
Katsoin onnettomana, kun hän heitti minulle takkini ja kenkäni.
"Mulla on Kota!" Hän huusi ja paiskasi oven kiinni.
Kyyneleet purkautuivat poskilleni purona ja lähdin juoksien kohti tuntematonta. Tunsin vain hillitöntä kipua ja tuskaa, kun sydämeni revittiin rinnastani. Olin luullut, että Serafine pyytäisi anteeksi ja haluaisi elää kanssani elämänsä loppuun asti. Se tuntui väärältä.
Tässä olisi tämän kirjan viimeinen luku. Olen pahoillani, että tämä oli näin lyhyt ja tarina ylipäätänsä, mutta ei ole ollut inspiraatiota. Toivon, että ymmärrätte.
-
pohojoisentytto
YOU ARE READING
You Save Me
WerewolfKetään ei kiinnostanut. Kukaan ei välittänyt. Tunsin itseni turhaksi. Mutta kaikki muuttui, kun tapasin hänet. All rights reserved © pohojoisentytto 2016 Julkaisin ensimmäisen luvun 24.11.2016 19.00 Julkaisin viimeisen luvun 5.1.2017 15.05 PARAS SIJ...
