You Save Me

Neljäs luku

Jo neljännes luku ja yli 50 lukijaa jo! Kiitos siitä kuuluu teille ihanille lukijoille! Ja sen lisäksi, että tällä on jo yli 50 lukijaa, niin tämä on jo #12 ihmissusi-osiossa! Kiitos tosi paljon ihanista kommenteista ja tykkäyksistä! Se saa minut innostumaan kirjoittamaan tätä lisää!

Thomas

Paukautin ulko-oven kiinni, kun pääsin kotiin. Äitini Maarit käveli hölmistyneenä luokseni.

"Mistä nyt tuulee?" Hän kysyi huolissaan.

"Serafine on samassa koulussa... Ja yritin saaha sen takas, mutta ku kuulin, että se on rakastunu toiseen poikaan, menetin malttini ja sanoin, että mulla on yks kaveri, jonka kanssa ollaan monesti meinattu alkaa seurustelleen, mutta mää oon ajatellu Serafinen parasta ja nyt se on rakastunu toiseen..." Sanoin murtuneena ja viskoin kengät johonkin eteisen nurkkaan.

En oikeasti omistanut ketään kaveria, jonka kanssa olin niin hyvissä väleissä, kuin Serafinen kanssa kauan sitten.

"Mutta sehän on kauheaa! Mitä se oikeen ajatteli? Sää oot kaikista komein poika, kenet tiiän ja tietenki oma poika on aina komia!" Äiti virnisti iskien silmäänsä, saaden minut hymyilemään pienesti. "Sun pittää yrittää uuelleen! Hurmata Serafine! Saada se taas ihastumaan suhun!"

"Mutta mite?" Kysyin nyyhkäisten.

"Yritä saaha se aluksi viettämään aikaa sun kanssa ja alat etenemmään pikkuhiljaa!" Äiti julisti ja halasi minua tiukasti.

"Yritetään!" Huudahdin ja säntäsin kohti yläkertaa ja omaa huonetta, mutta matkalla ylös, pysähdyin ja vilkaisin olkani yli äitiä, joka hymyili minulle kannustavasti. "Kiitos äiti!"

"Eipä tässä mittään! On mukavaa auttaa ihmisiä!" Äiti virnisti ja lähti keittiötä kohti.

×××

Seisoin samalla käytävällä, jolla olin edellisenä päivänä nähnyt Ericin potkimassa Serafinea. Näin Serafinen tulevan reppunsa kanssa ovista sisään. Kun hän oli päässyt kaapilleen,
päätin mennä hänen luokseen. Ericiä ei onneksi näkynyt mailla halmella ja Serafine sai rauhassa ottaa kirjansa kaapistaan. 

"Moi Serafine. Kuis kulkee?" Kysyin viattomana.

Serafine nosti katseensa hitaasti ja näin pienen ilonpilkahduksen hänen silmissään, mutta se katosi hyvin nopeasti.

"Mitä taas?" Hän kysyi äkäisesti.

"Eikö sais kysyä kuulumisia ystävältä?" Virnistin hänelle.

"Ystävältä? Ei tuu kuuloonkaan! En ees ennää tunne sua!" Serafine vastasi lähtien nopeasti pois paikalta.

"Serafine! Oota!" Huusin hänen peräänsä, mutta turhaan, sillä hän ei pysähtynyt. "Eikö me voitas olla ystäviä?"

Tuo sai Serafinen vilkaisemaan olkansa yli, ja törmäämään - yllätys yllätys - Ericin, joka virnisti tarttuen häntä lantiosta.

"Katos katos! Kukas se siinä!" Hän virnuili Serafinelle, joka käänsi hätääntyneen katseensa ylös häneen.
"Yritikkö suudella mua?"

"E-en..." Serafine änkytti.

"No hyvä on sitte! Suudellaan!" Eric julisti ja työnsi kielensä Serafinen suuhun, eikä tämä yrittänytkään estää häntä.

"Eric! Lopeta heti!" Huusin ja juoksin hänen luokseen, vetäen hänet irti Serafinesta.

"Mitä nää oikeen yrität? Varastaa mun tyttöystävän vai?" Eric vain virnuili, saaden minut murisemaan.

"Et oo Serafinen poikaystävä! Serafine rakastaa erästä... toista poikaa..." Sanoin ääni murtuen ja lysähdin maahan itkemään.

Tunsin, kuinka joku kyykistyi viereeni ja halasi minua varovaisesti. Se oli Serafine.

Jos pidit niin painappa ihmeessä tuota tähteä tuolla oikeassa alanurkassa!

-pohojoisentytto