You Save Me

Kuudes luku

Tämä tulikin odotettua nopeammin valmiiksi, joten julkasin sen sitten nyt, enkä vasta huomenna, koska tiedän, että osa on odottanut jo seuraavaa lukua!

Kiitos kommenteista ja tykkäyksistä! Ne saavat minut hyvälle tuulelle!

Mutta siis... Tällä on jo yli 100 lukijaa! Olen ihan sanaton!

Mutta asiaan. Tämä luku on tällä hetkellä pidempi kuin aikaisemmat, joten nauttikaa ja kertokaa alhaalla mielipide tästä!

-pohojoisentytto

Serafine

Kävelin kohti koulua ja kuuntelin lintujen viserrystä, joka oli täydellistä.  Odotin innolla Thomasin tapaamista, sillä halusin kertoa hänelle erään asian. Mutta, kun saavuin koulun pihalle, en nähnyt Thomasia hänen perus paikassaan valtavan tammen juurella, jossa hän joka aamu odotti minua kouluun. Hymyni hyytyi, kun näin Ericin sen sijaan nojaamassa puuhun, kuin se olisi ollut hänen aluettaan. Pihalla ei ollut enää ketään, koska kaikki olivat menneet sisälle tunnille.

"Moi Serafine! Etikkö kenties poikakaverias?" Eric huusi, kun huomasi minun tulevan puuta kohti.

"En kerro..." Huusin takaisin, mutta huomasin, että puun juurella oli Thomasin laukku. "Missä Thomas on?"

"Se meni huitelemaan toisen tytön kanssa jonnekki tuonne koulun takapihalle. Jätti sut, ikusesti!" Eric ilkkui. "Ei kukkaan tuommosen ruman kanssa haluu seurustella!"

Puristin käteni nyrkkiin ja pidättelin kiukkuani. Äiti oli eilen kertonut, että jos annan raivon tai kiukun päästä valloilleen, muutun sudeksi ja sitähän ei sallittu ihmisten nähden, paitsi äärimmäisessä hätätilanteessa.

"Kerro, missä Thomas on tai muute... muuten mää..." Epäröin, saaden vain Ericin nauramaan.

"Tai muuten mitä? Tuliko pikku Serafinella pupu pöksyyn?" Eric ilkkui, saaden minut vihaisemmaksi, kuin koskaan ennen, kun olin joutunut kuuntelemaan hänen pilkkaamistaan.

"Tai muuten tapan sut!" Huusin raivoissani ja tunsin, kuinka kynteni upposivat kämmeneeni, saaden minut vinkaisemaan hiljaa.

"Millä aiot tehä sen? Varpaallako?" Hän vain nauroi.

"Tällä!" Huusin ja kohotin nyrkkiäni.

Ericin ilme muuttui kauhistuneeksi, kun hän tuijotti minua. Ja samassa hän kääntyi pois puun luota ja lähti juoksemaan kohti koulun porttia, törmäten siihen kovalla voimalla, saaden aikaan kamalan pamahduksen. Huomasin, kuinka portti alkoi kallistua hänen päälleen ja tajusin, että minun täytyisi toimia. Juoksin porttia kohti, nopeammin kuin koskaan ennen ja tartuin porttiin kaikin voimin, jotta Eric kerkesi kömpiä pois alta jonka jälkeen päästin portin putoamaan maahan, pamauksen saattelemana. Eric tuijotti minua järkyttyneenä ja vilkaisi ohitseni paniikin vallassa. Vasta silloin tajusin vilkaista olkani yli, nähden suuren, mustan suden, jolla oli keltaiset silmät. Tunsin rauhan laskeutuvan sydämeeni ja autoin Ericin ylös mutaisesta maasta. Susi haukahti jotain ja kääntyi ympäri, kadoten koulun laitamilla olevaan metsikköön.

"Mikä toi oli?" Eric kysyi kauhuissaan.

"Se oli Thomas." Sanoin hiljaa ja seurasin pojan reaktiota.

"Mi-miten? Mi-mistä sää tiiät?" Eric änkytti ja katsoi minua kauhuissaan.

"Koska olen itsekkin susi." Kuiskasin hänelle.

"Sää oot hullu! Oon aina tienny sen ja sen takia kiusasin sua..." Poika sanoi häpeissään, laskien katseensa jalkoihinsa.

"Usko mitä haluat! Kutsu mua vaikka hulluksi, kunhan et puhu tästä kenellekkään!" Sanoin. "Mutta muista, että vaikka vihaan sua, nii pelastin sun hengen!"

"Kiitos Serafine..." Poika änkytti ja katsoi minua silmiin. "Kiitos ku pelastit mut... ja saanko anteeksi kaiken, mitä oon tehny sulle?"

"Totta kai!" Virnistin pojan alistumiselle, kun hän ei yleensä ikinä alistu kenenkään tahtoon, varsinkaan minun.

"Nyt. Mene! Häivy silmistäni!" Murahdin ja päästin pojan menemään.

×××

"Miks et antanu Ericin vaa jäähä sen portin alle?" Thomas kysyi minulta ärtyneenä, kun istuimme vierekkäin sängylläni.

"Miks oisin antanu? Se on kuitenki vaan ihminen!" Kysyin ymmälläni.

"Se olis ollu sille iha oikein! Se on kiusannu sua jo kaks vuotta!" Thomas huusi raivoissaan.

"Se pyysi jo anteeksi!" Huusin ja tartuin Thomasia käsivarresta.

"Se jätkä ei ossaa pyyttää anteeksi! Huomena se taas haukkuu sua niinku ennenki!" Thomas sanoi ääni ivaa täynnä.

"Mistä sä sen tiiät?" Kysyin siristellen silmiäni.

"Koska... koska..." Thomas änkytti, huomattuaan puhuneensa sivu suun.

"Nii?"

"En voi kertoo..." Thomas sanoi hiljaa ja nousi sängyltä lähtien pois huoneestani.

Kuuntelin kuinka hän juoksi portaat alas eteiseen, josta juoksi pihalle, paukauttaen oven kiinni.

Mikä sille nyt tuli, kysyin itseltäni.

Seuraava luku tulee taas mahdollisimman pian, todennäköisesti jo tänä iltana! Joten olkaa siis valmiina!

-pohojoisentytto