.
.
Mä olin aina se pieni sumussa kulkeva lapsi. Mä elin mun omaa pientä elämääni, joka pyöri oikeestaan ei minkään ympärillä, ja olin ihan tyytyväinen siihen. Ei kai mun nyt välttämättä tarvinnu minnekään kuulua, kun kukaan ei kerran pakottanu mua siihen.
Mä odotin kesää taas paljon enemmän kuin vuosiin. Koulut loppui, ja vaikka mä ajattelin odottavani taas liikoja, mulla oli enemmän iloa kuin pitkään aikaan.
Vaikka musta tuntui, että kun kesä taas loppuis, mut olis liian helppo unohtaa, niin mä olin jälleen toiveikas.
Sen toisen silmät oli kauniin kirkkaanvihreät ja uteliaat, ja ne hohti elämänjanoa, enemmän kuin kenenkään, kenen silmiin olin ikinä katsonut - tosin en kenenkään niin syvästi kuin sen.
Sen suu taipui pieneen tulkitsemattomaan hymyyn, kun se pysähtyi mun eteen. "Salaatinvihreä" oli kamala ilmaus kuvaamaan niinkin kauniita silmiä, mutta ihan liian osuva tuhlattavaksi.
Se istui mun viereen portaille, ja hymyili koukuttavaa hymyään.
Mä vilkaisin sitä, ja hymy pyrki myös mun huulille. Tiesinhän mä, etten koskaan pystyis kilpailemaan sen kanssa valovoimaisuudessa, mutta olihan se oikeesti mahdottomuus olla rakastamatta toisen hymyä.
Hehe nää osat on tosi lyhyitä ja sekavii, toivottavasti saatte juonest kii ees pikkusen :D
YOU ARE READING
Hämäränkukat
Teen FictionPojan selviytymistarina ja hengissä selvinneen tytön palaset. Kukka ei koskaan suunnitellut tapaavansa Hämärää. Hämärä ei olisi ikinä arvannut itkevänsä Kukan edessä.
