Hämäränkukat

Yhdestoista

.
.
Hämärän huone oli täynnä bändijulisteita. Valkoista seinää tuskin erotti erityylisten bändien julisteiden alta.
Mä katselin niitä lumoutuneena, ja kosketin kädelläni joka ikistä.
Mä löysin ekana Haloo Helsingin, Yön ja Popedan. Mun silmiin osui jopa Pmmp.
Hanoi Rocks. Apulanta. Hurriganes.

Hämärä näytti aika kaikkiruokaselta musiikin suhteen - mun silmin se oli ihailtavaa.
Se oli saanu jostain käsiinsä kuvan jopa Nightwishistä. Sen mä muistin, et se oli maininnu siitä joskus. - Vau, mä totesin ja katsoin Hämärää.
- Mistä sä oot repiny nää kaikki?

Hämärä virnisti. - Mun pimeä puoli, se hymähti surumielisesti.
Se vilkaisi julisteitaan. - Musiikki on aina pitäny mut hengis.

Käänsin katseeni seiniltä Hämärään.
Se katsoi mua pistävästi vihreillä silmillään, niinku aina.
Mä en koskaan vaan tottunu siihen. Mä näin sen joka kertaa ihan kuin ekan kerran.

- Kukka... Sen ääni oli epävarma. Ei kai se edelleen pelänny puhua mulle? Mä en halunnu et se pelkäs sitä.

- Hämärä, mä...
Mä en saanu sitä lausetta loppuun. Miten mä vihasinkaan sitä, kun sanoja ei vaan tullu ku olis pitäny.

Mä katsoin sitä silmiin, toivoin et se ymmärsi. Se mitä me oltiin siel järvel puhuttu, ei ollu unohtunu multa. Eikä se ikinä unohtuiskaa. Se kuitenki pelotti mua vähän - se oli jotain tosi vahvaa ja sitovaa. Niitä asioita, mitä me oltiin sanottu, ei sanottu monille.
Vain toiselle yhtä hullun eksyneelle voisi sanoa ne sanat mitä mä olin sanonu Hämärälle nyt tai koskaan.
Se katto takas, sen vihree katse ymmärsi. Se räpäytti silmiään, ja hymyili heikosti. Se anto anteeks sen, etten mä aina vaan pystyny.

Täs teille yhdestoista pikku luku🌚
Nightwish on Hämärän musamakuun listattuna koska elämä, ja Kukka ja Hämärä on taas varsinaisia omaperäsyyden sankareita.
~Sand