Hämäränkukat

Kuudes

.
.
Kitaran kaunis sointi loppui, ja mä säpsähdin sitä hiljasuutta oikeesti.
Pariminuuttisen aikana olin ehtinyt tottua Hämärän kitaran rauhalliseen ääneen ja tuon karheankauniiseen laulunääneensä. Se osasi laulaakin! - Sä osaat laulaa, totesin ääneen, ja Hämärä virnisti. Silmät säihkyivät turvallisen tutulla tavalla. - En mä nyt tiiä. Biisi tarvii sanoja, se vastasi. - Ja ne sanat pitää sanoo ääneen. - Maailma saa joskus kiittää sua siitä et sä sanoit, hymähdin. Mä vilkaisin paikkaa penkillä Hämärän vieressä kysyvästi, ja se nyökkäs mulle melkein heti.
Mä istuin sen viereen, ja yritin unohtaa et ihmiset juhli juhannustaan kaljojensa kanssa muutaman kymmenen metrin päässä. - Tähän on ainaki hyvä purkaa kaikki paska, ja saada se kuulostamaan ees vähän kauniimmalta, Hämärä mutisi hiljaa. Se näytti vähän häpeävän sitä puoltaan, vaikka mä en nähny mitään pahaa tossa asiassa.

Se napsautteli kitaran kieliä sormellaan, ja katsoi maahan. Itkikö se?

Ihmiset kauempana oli vähentyny. Porukka oli alkanu valua poispäin. Oikeet juhannusbileet olis jossain hevon kuusessa, mahdollisimman kaukana täältä, ja hyvä niin kai. - Hei... ootko sä okei? kysyin hiljaa Hämärältä. Se oli kumartunu kitaransa yläpuolelle, mä en nähny sen kasvoja.
Mä potkaisin kiven kauemmas jalkojeni juuresta, oli turhauttavaa kun mä en tienny, mitä mä olisin voinu tehdä, mä olin liian huono liian aroissa aiheissa.

Mä vaan tiesin, et se itki, mut se pelkäs näyttää sitä. Se pelkäs olla niin avoin ja se pelkäs päästää ihmisii pinnan alle, mä tiesin sen vaikka se ei ollu koskaan kertonu sitä mulle suoraan. - Mä vaan... en mä voi, se mutisi, ja lause katkesi, kun sen ääni sortui.
Se nosti päätään ihan vähän, mä näin sen kyyneleet.
Se teki silmin nähden kaikkensa, ettei se olis alkanu itkeä hysteerisesti. Sitä pelotti.
Mä olin aina pystyny aistimaan sellasia asioita liiankin helposti. - Anteeks, se kuiskasi käheästi. - Anteeks ihan kamalasti.

Mistä sä pyydät anteeks? Hetken mielijohteesta mä halasin sitä jätkää, se sais itkee niin paljon ku oli pakko.