Hämäränkukat

Toinen

.
.
Mulla ei ollut muistikuvia, olinko joskus ennen kohdannut jotain samanlaista.
Siks mun arvaus olikin jo etukäteen, että tää oli pyhästi ensimmäinen kerta.
Se teki tunnelmasta vielä kiusallisemman.

Mä nostin käden suojaamaan silmiäni auringolta, ja yritin tarkkailla toista paremmin. Se virnisteli edelleen, ja katsoi mua niillä vihreillä silmillä.
Ne jätti mut aivan sanattomaks upeudessaan.
Toinen haroi tuuheaa, sotkuista tukkaansa hermostuneen oloisena, ja vaihtoi asentoa. Se loi katseensa maahan, ja vilkaisi sitten taas mua.
Musta tuntui, kun olisin katsellut omien ajatuskuvioideni peilikuvaa.
Niin tunteikas.
Mutta niin vitun sekava.
Aina.

- Unohda hei, et mä olin täs, se mutisi hetken päästä hädin tuskin kuuluvalla äänellä. - Ei mun ois pitäny.
Mä kykenin vaan tuijottamaan sitä ihmisolentoa. Miksei sen olis pitäny? Mikä sitä ois estäny? - Miks sä sit oot siinä edelleen?

Toinen katsoi mua. - Tarkottaaks toi, että mun pitäis painua tästä helvettiin saman tien? - Ei, tiuskaisin. - Se oli kysymys, johon mä haluun vastauksen. Suoraan.
Toinen veti henkeä. - Okei. Kelpaaks tää:
"Mikä sun horoskooppimerkki on?"