"Nimeä tytöllä ei ollut, sillä hän oli Uusi. Uudenlainen olento, jolla ei ollut ikää, muistoja. Tyttö vailla menneisyyttä ja tulevaisuutta.
Nolla tiesi, että Pimeys nousisi, peittäisi Elämän ja ihmisten maailman ja tuhoaisi lähes kaiken elävän. Pime...
Kesken pakoaan Claudia ja Sol huomasivat äkkiä olevansa täysin yksin. Kumpikin oli lähtenyt niin kauhun ja paniikin vallassa, että kaiken sekasorron keskellä kaksikko oli joutunut eroon omasta perheestään, ystävistään ja omaisistaan.
Keskellä tätä maailmanloppua enteilevää, pimeyttä kohti syvenevää luonnotonta hämärää Sol ja Claudia olivat niin eksyksissä, että tarttuivat hädissään toisiaan käsistä, jotteivät olisi eronneet.
Nyt he kompuroivat keskellä autiota peltomaisemaa, joka aukeni heidän ympärillään tyhjänä, hiljaisena ja hylättynä. Joka puolella maalaistalojen pihoilla oli kuolleiden ihmisten ja muiden olentojen ruumiita, joista Pimeys oli ehtinyt imeä sielut. Kaukana heidän vasemmalla puolellaan peltojen takana aaltoili meri synkkänä ja säälimättömänä.
Vain kauhu sai heidät enää pysymään liikkeellä keskellä kaikkea kuolettavaa kaaosta. Sol ja Claudia eivät tienneet, missä olivat ja minne olivat menossa, mutta he suutasivat jonkin kumman vaiston varassa kohti edessäpäin siintävän kaupungin valoja. Siellä oli Merimantu.
****
Shadro oli kuullut Pimeyden ja tiennyt heti, mitä se aikoi. Välitilasta peräisin oleva olento oli yrittänyt varoittaa häntä, ja oli onnistunutkin.
Merimantu ei vielä ollut kaaoksen vallassa, mutta Pimeyden kuolettava tyhjiö lähestyi sitä kuin ammottava kita. Pahuus oli sama nimeämätöntä, käsittämätöntä voimaa, jota oli ollut hänen aiemmin vaistoamassaan olennossa, mutta tämä voima oli täynnä pelkkää tappavaa vihaa ja katkeruutta. Hän kuuli sielunsävelien tyhjyyden, joka oli vielä pahempi ja hirvittävämpi kuin tuo aikaisempi voima, joka oli kuulostanut ystävälliseltä ja rauhanomaiselta.
Shadro varoitti jokaista vastaan tulevaa ihmistä, mutta vain harvat heistä uskoivat häntä. Nuori varjotar herätti useimmissa epäluuloa tumman ihonvärinsä ja surumielisen ja aran kumaran ryhtinsä vuoksi.
Siellä täällä Shadro näki Merimannusta poispäin pakoon kiiruhtavia ihmisiä: oli vanhoja ja nuoria, perheitä vanhempineen ja lapsineen, jotkut yksin tai yhdessä. Pakenijoita ei ollut paljon, mutta jokainen heistä oli kuullut Shadron varoitukset.
Shadro tunsi paniikin kasvavan sisällään, sillä hän kuuli Pimeyden olevan jo hälyttävän lähellä. Voiman nimeämätön pahuus soi hänen sielussaan kuin kaikkien niiden menehtyneiden elävien olevaisten kuolinhuuto, joiden sielut oli jo viety.
Varjotar juoksi pitkin Merimannun valaistuja, luonnottoman hämärän valtaamia katuja. Hän näpisti jokaisesta kaupasta niin paljon ruokaa kuin pystyi, sillä hän tiesi, ettei Pimeys kajoaisi häneen ja että hän tarvitsisi ravintoa jatkossa, kun lähtisi Merimannusta. Shadro ei välittänyt varashälyttimien korvia vihlovasta ulvonnasta, vaan juoksi.
Samanaikaisesti jokin hänessä hidasti Pimeyden tulemista lähemmäs. Shadro vaistosi, että osa Välitilan rauhanomaisen, naispuolisen henkilön voimista oli siirtynyt häneen ensimmäisen Verhon läpi koetun kosketuksen vuoksi. Siksi Pimeys ei hyökännyt Shadron kimppuun, ja hän voisi suojella nyt pientä osaa Merimannun asukkaista. Ongelmana kuitenkin oli se, ettei varjotar hallinnut tuota ääretöntä voimaa, jonka alkuperäinen kantaja oli jossain Merimannun lähellä, mutta silti niin kaukana.
Eikä rauhaa kestänyt kauan.
Äkkiä Shadro kuuli, kuinka Pimeys hyökkäsi, ja hetkessä Merimantu peittyi synkkään, lähes läpitunkemattomaan pimeyteen.
Ihmiset kirkuivat ja huusivat.
Shadro saattoi vain kauhusta turtana katsoa, kuinka Pimeys imi tyhjiöönsä jokaisen sielun. Kaaos oli kamala: ihmiset juoksivat toistensa päältä ja yli niin, että osa kaatui ja jäi jalkoihin.
Kadut täyttyivät pakenevista eloonjääneistä, joita Shadro ei voinut auttaa. Mutta ne harvat, jotka olivat hänen lähettyvillään, pelastuivat.
Tällaista kauhua kukaan maailman asukkaista ei ollut kokenut vielä koskaan. Pimeyden hyökkäys oli alkanut Suomesta, mutta levisi vääjäämättä myös valtion rajojen ulkopuolelle. Kaaos ja maailmanloppu oli kaikkialla, eikä mikään kyennyt sitä pysäyttämään.
****
Nolla oli niin tuskan sokaisema, että kouristeli. Hän oli hoippunut metsässä suuntaan ja toiseen sydämessään ja sielussaan kipu, jossa tuntui kaikkien niiden tuska, joiden sielu oli viety. Osa Äärettömyyden tytön voimista oli nyt linkittynyt kolmeen muuhun elävään olevaiseen, Kuulijaan, Näkijään ja Tuntijaan, joten hän ei kyennyt pysäyttämään Pimeyttä, vaikka olisi halunnut.
Nolla keskittyi imemään kaikkien muiden tuskan tuskan voimillaan sisäänsä, jottei kenenkään olisi kuollessaan tarvinnut kärsiä kammottavaa kipua. Tyttö tunsi Pimeyden ja sen aiheuttaman kaaoksen, joka myllersi hänen sisällään tuskallisena ja hirvittävänä.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Nolla tukeutui seuraavaan puunrunkoon ja antoi ylen. Hän oksensi kaiken jäljellä olevan kivun ja saastan, joka ei ollut hävinnyt hänen voimansa tyhjiöön, vaan jäänyt hänen sieluunsa. Tyttö tunsi Äärettömyyden merkkiään polttavan kuin tulessa, ja ajattomuuden kahdeksikkosolmu hehkui purppuraisena ja märkänä hänen verestään, joka oli saanut mädän, mustan vivahteen Pimeyden nousemisen jälkeen.
Ja Nolla huusi. Hänen huutonsa oli hänen koko sielunsa äärettömän tuskan nuotti, yksi valittava sävel, joka vavisutti koko maailman perustuksia. Pimeys satutti ja kidutti häntä, sillä hän ei pelännyt niinkään oman henkensä, vaan kaikkien maailman ihmisten ja elävien olevaisten henkien puolesta. Hetken ajan Nolla oli yhtä pieni ja avuton kuin hylätty, kuoleva lapsi. Niin heikoksi ja vähäiseksi hän tunsi itsensä keskellä sekasortoa ja kuolemaa, joka levisi kaikkialle maailmaan kuin musta surma entisaikoina.
