Soturikissat | Varjotähden Valinta | ✔

Luku 18

Yö oli jo kääntymässä aamuksi.
Varjosydämen käpälät olivat puuduksissa koko yön kestäneestä paikallaanistumisesta.
Varjosydämen vartioyö oli kulunut suhteellisen rauhallisissa merkeissä, lukuunottamatta sitä, kun kuuhuipun aikaan satoi.

Varjosydän säikähti kuullessaan takaansa Kuonokukan rauhallisen nau'un.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää. Tulin vain ilmoittamaan, että vartiovuorosi on päättynyt. Voit mennä soturien pesään ansaitulle levolle."
Varjosydän luuli jo, että Kuonokukka oli unohtanut hänen rangaistuksensa, mutta iloitsi liian aikaisin.
"sen jälkeen saat mennä etsimään klaaninvanhimmista punkit."
Oppilaan hommia!

Varjosydän loikki väsyneenä pesälleen, johon muut olivat sijanneet hänelle vuoteen Haukkasiiven viereen.
Muut olivat juuri heräilemässä, kun Varjosydän kellahti tyytyväisenä makuualuselleen.
Hän ei osannut aavistaakaan mitä tuleman pitäisi.

                             ***

"Varjoklaani hyökkää!"
Notkossa kajahti Pilviviiksen ulvaisu.
Varjosydän oli salamana pystyssä ja valmiina hyökkäämään ensimmäisen vihollisen kimppuun.

Varjoklaanin sotureita tuli yhä lisää ja lisää sisään  piikkipensastunnelista.
Varjosydän muisti muutamia kissoja kokoontumisista.

Myrskyklaanilaiset sähisivät eri puolilla leiriä ja vilkuilivat Sulkatähden suuntaan kuin odottaen käskyä hyökätä.
Sulkatähti ulvaisi taisteluhuudon, ja koko notko täyttyi rähisevistä kissoista.

Varjosydän etsi katseellaan ensimmäistä vihollistaan.
Yhtäkkiä hän äkkäsi punaruskean kollin rynnistämässä häntä kohti.
Varjosydän oli valmiina.
Juuri kun kolli ehti hänen kohdalleen, hän ponnisti, ja loikkasi komealla loikalla tämän ylitse.
Hämmentynyt Varjoklaanin kolli yritti pysähtyä, mutta hänen tassunsa eivät pitäneet sateen jäljiltä mutaisessa maassa, ja hän liukui päin rotkon seinämää.

Varjosydän ei jäänyt katsomaan hänen peräänsä, vaan etsi seuraavaa  vastaantulevaa varjoklaanilaista.

Siinä samassa hän kuuli Sulkatähden huutavan kesken taistelun tuoksinnan;
"Miksi te hyökkäsitte? Emme ole tehneet mitään väärää?"
Taistelu ei pysähtynyt hetkeksikään.
Keskeltä rääkyvien kissojen, Varjosydän saattoi erottaa Apilatähden sihisevän Sulkatähdelle
"Miksi vai? Joku teistä se oli! Joku teistä tappoi Ruostesulan. Hänen ympärillään oli kaikkialla ketunmielisen klaaninne tuoksu!"

Varjosydämen sydän tuntui pysähtyneen.
Hänen klaanitoverinsa eivät olleet murhaajia!
Hän saattoi vain arvella, kuka oli tappanut Ruostesulan...
Ja hän ei pitänyt siitä.
Lumi!
Lumi... hänen vanha ystävänsä... lempeä kotikisu- olikin murhaaja? Varjosydäntä kuristi pelkkä ajatuskin.
Jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa... olisiko Lumi tappanut minutkin?
Varjosydän värähti. Ei. Hän ei halunnut uskoa niin.

Hänen ajatuksensa katkesivat, kun hän tunsi kynsien uppoavan lapoihinsa.
Varjosydän älähti.
Hän rimpuili päästäkseen vapaaksi, ja yritti nähdä samalla hyökkääjän kasvot.

Lopulta hän sai itsensä vapaaksi, ja näki valkean naaraan verenhimoisen katseen edessään.
Hän oli juuri iskemässä hampaansa häneen, kun yhtäkkiä taistelu heidän ympärillään katkesi vertahyytävään huutoon.
Varjosydän kääntyi katsomaan.
Keskellä taistelutannerta makasi eloton, kullanruskea ruumis.
Ei!
Hän näki Haukkasiiven ryntäävän ruumiin luo.
"Ei! Hyvä Tähtiklaani, ei!"

Varjosydän loikki hänen luokseen.
Hän näki Apilatähden kauempana.
Muut varjoklaanilaiset tuijottivat häntä saadakseen ohjeita, mutta Apilatähti vain sihahti.
Varjosydän erotti hänen katseessaan suunnattoman surun.
Hän käveli hiljaa oksaakaan rasauttamatta kumppaninsa ruumiin luo.
"Ei ollut sinun aikasi lähteä"
Hän kuiskasi.
Varjosydän kuuli Haukkasiiven nyyhkytyksen vierestään.
"Aurinkolaikku..."
Varjosydän vilkaisi muita heidän ympärillään.
Varjoklaanilaiset näyttivät hämmentyneiltä.

Ratamosiipi loikki paikalle ulisten.
"Ei! Ei minun tytärtäni! Tähtiklaani, miksi teit tämän?"
hän ulisi.
Varjosydän nuolaisi Haukkasiipeä lohduttavasti.
"Hän saalistaa nyt Tähtiklaanissa."
Haukkasiipi ei kuullut. Hän oli niin shokissa sisrensa raa'asta kuolemasta, että hänestä tuntui kuin maailma hänen ympärillään olisi kadonnut.

Varjosydän valitsi parhaaksi vaihtoehdoksi siirtyä pois paikalta.
Apilatähti seurasi häntä.
"Miksi sinä seuraat minua? On ihan yksin sinun syytäsi että Aurinkolaikku on kuollut!"
Varjosydän murisi.
"Minä... ei meidän ollut tarkoitus tappaa ketään. Tappaminen ei tee ketään rohkeaksi." Apilatähti huokaisi.
"Minä tahdon nähdä pentuni."
Apilatähti kääntyi Varjosydämen puoleen.
Varjosydän nyökkäsi. Hän ei voinut estää häntä näkemästä pentujaan.

Juuri kun he olivat ahtautumassa pentutarhaan sisään, Apilatähti mutisi jotakin itsekseen.
Varjosydän oli kuin ei olisi
kuullutkaan.

"Emo? Ai, tervehdys, Varjosydän! Joko olemme turvassa?"
Hopeapentu ryntäsi häntä vastaan. Huomatessaan Apilatähden, hän nyrpisti nenäänsä.
"Varjoklaanilainen! Apua!"
Varjosydän hyssytteli kauhistunutta pentua.
"Älä hupsi. Hän on Apilatähti, ja hän-"

Apilatähti keskeytti hänen lauseensa.
"Anna minä kerron"
Hän veti syvään henkeä, ja maukui
"Olen Apilatähti, isänne. Emonne puolestaan... hän... hän on nyt toisessa klaanissa."
Apilatähden ääni oli murheen murtama.

"I-isämme? Sinäkö olet isämme? Vau! Mitä tarkoitat sillä, että emomme on toisessa klaanissa? Liittyikö hän Varjoklaaniin?"
Kultapentu kyseli.

Varjosydän tiesi, että oli kerrottava totuus. Hänen oli kerrottava kaikki.
"Emonne... on Tähtiklaanissa. Tajuatteko? Hän on kuollut!"
Hopeapentu ja Kultapentu tuijottivat toisiaan.
"K-kuollut? Oletko varma?"
Varjosydän nyökkäsi surullisesti.
"Varjoklaanin soturi tappoi hänet. Olen pahoillani."
Hopeapentu ei tuntunut ymmärtävän.
Hän ryntäsi sanaakaan sanomatta aukiolle sisarensa perässään.
"Aurinkolaikku!"
Hän ulvoi nähdessään Aurinkolaikun elottoman ruumiin makaavan keskellä aukiota.
"Ei!"
Hopeapentu rääkäisi.
"Kuka sinut tappoi?"
Kultapentu nyyhki. Hänen nyyhkytykseensä sekoittui häivähdys murinaa.

Varjoklaanin riveistä astui esiin kermanvärinen kolli pää painuksissa ja murhetta äänessään.
"Minä se olin."
Haukkasiiven kynnet raapivat maata.
"Salviasydän! Minähän painotin, että ketään ei tapeta. Vaikka he tappoivatkin Ruostesulan, meidän ei tarvitse alentua rikkomaan soturilakia!"
Apilatähti murisi viimeisen lauseensa, ja kääntyi katsomaan Myrskyklaanin päällikköä.
Sulkatähti sähisi. "Tappanutko? Me emme koskisi sotureihinne pitkällä tikullakaan!"
Varjosydämestä tuntui, että taistelu alkaisi raivota pian uudelleen.

"Lopettakaa!"
Varjosydän kuuli Kuonokukan ja Pilviviiksen huutavan.
"Älkää enää viitsikö jatkaa!"
Lumituisku painotti.

Joku mustavalkoinen naarasvarjoklaanilainen nosti päätään muiden joukosta.
"Ai sen jälkeen, kun te ketunmieliset olette raa'asti murhanneet minun klaanitoverini? Ja vielä hänen omalla reviirillään!"
Apilatähti mulkaisi huutajaa.
"Hiljaa siellä, Kaarnasulka! Tämä on päälliköiden asia!"

Apilatähti ja Sulkatähti tuijottivat toisiaan murhaavasti, kunnes Apilatähti murahti.
"Me poistuimme nyt. Mutta muistakaa, tämä ei jää tähän!"

Varjosydämen päässä pyöri.
Oliko klaanissa eläminen aina samanlaista välienselvittelyä, täynnä kuolemia, ja raakoja taisteluita?
Teinkö sittenkään oikean valinnan liittyessäni klaaniin?

                          ***

Word count: 838