(KESKEYTETTY)FLOWER CROWN | CHANGLIX | FIN

9. Ukkonen

"Niiiin mikä oli"

Felix kurtisti kulmiaan, ja nosti katseensa kemiankirjastaan edessään sängyllä istuvaan Changbiniin. Blondi lojui mahallaan- vanhemman huoneen valkoisella karvamatolla- jalat heiluen ilmassa tasaisessa rytmissä. Ulkona alkoi jo hämärtyä ja pieni tihkusade rummutti kattoa ja ullakkohuoneen lasiruutuja.

"Elektroni"

"Ahaa"

Felix tunsi olonsa tyhmäksi. Changbin oli selvästi aika tosi fiksu, ja matemaattiset aineet sen vahvuusaluetta- samalla kun Felix hädin tuskin sai selvää kaikista sanoista, joista suurin osa kuulosti hänen korvaansa täysin samalta. Toisaalta, blondi ei loppujen lopuksi voinut vähempää välittää kemian opinnoistaan tuolla hetkellä; olihan se vietetty Changbinin seurassa.

Felix ei osannut täysin selittää yhtäkkistä kiintymystään vanhempaan. Jokin tuon synkässä ja vähän pelottavassakin olemuksessa vain kiinnitti blondin huomion, ja tuolle ominainen uteliaisuus heräsi heti. Enemmän kuin mitään Felix halusi tutustua korppiin paremmin, koska kuten sen uudet tuttavatkin ehtivät jo kertoa- Binnie on varmasti paljon muutakin kuin vain synkkä ulkokuori. Ja siitä Felix aikoi ottaa selvää.

Muuta Felix ei aikonut myöntää. Eikä hän vielä edes tiedostanut, että olisi jotain muuta myönnettävää.

"Pidetäänkö tauko?" Changbin kysyi, katseltuaan hetken blondia huvittuneena. Ei mennyt sekuntiakaan, kun Felix nosti katseensa kirjastaan, läimäisi sen kiinni, laittoi sen syrjään ja heittäytyi dramaattisesti selälleen lattialle.

"Thank God."

Changbinia nauratti nuoremman teatraalisuus. Felixiä ihastutti vanhemman nauru.

Lopulta blondiakin alkoi kikatuttaa, ja tuo nosti kätensä peittämään suutaan naurun yltyessä.

Tapansa mukaan.

~~~ 

Tunteja kului. Jossain vaiheessa Felix siirtyi nojaamaan seinää vasten Changbinin sängyllä, tuon vieressä. Keskustelua syntyi kaikesta maan ja taivaan väliltä; vanhempi kysyi elämästä Australiassa, ja blondi puolestaan uteli asioita Koreasta, ja Seoulista asuinpaikkana. Lisäksi Changbin kertoi kaikenlaista hänen kaveriporukastaan. Kello läheni jo puolta kymmentä illalla, kun keskustelu vaimeni mukavaksi ja rauhoittavaksi hiljaisuudeksi.

Ulkona oleva sade puolestaan ei näyttänyt loppumisen merkkejä, ja vaikutti jopa pian yltyvän ukkosmyrskyksi. Changbin piti ukkosesta. Ja Felix puolestaan ei. Pelkkä ajatus ukkosesta- saati kotiin kävelemisestä myrskyllä- sai blondin ihon kananlihalle. Hän ei pitänyt ajatuksesta. Ei ollenkaan.

"Näyttää tulevan myrsk-"

Pamaus. Muutama hiljainen sekunti ja valonvälähdys. 

Felix nielaisi, ja nosti polvensa rintaansa vasten, halaten niitä tiukasti.

Uusi pamaus. Vähemmän sekunteja ja uusi valonvälähdys. 

Felix sävähti, ja sulki vaistomaisesti silmänsä, nojaten vaivihkaa Changbinia päin.

Shit, Felix ajatteli. Nyt Changbin pitää häntä ihan lapsena. Tai pilkkaa. Tai vielä pahempaa- pitää tuon pelkoa vitsinä ja alkaa pelotella häntä. 

"Hei Felix", korppi yhtäkkiä sanoi. Tuo kääntyi enemmän Felixiä päin, ja laittoi kätensä lohduttavasti tuon olkapäälle. Hetken päästä Felix uskalsi avata silmänsä- vain sulkeakseen ne heti uudestaan uuden salaman iskiessä lähistöllä.

"Felix, kato mua"

Blondi veti täristen henkeä, ja nosti päänsä polvistaan. Tuntiessaan vanhemman tarttuvan häntä kädestä kiinni, tuo uskalsi avata silmänsä, ja katsoa korpin tummiin silmiin. Niistä heijastui ymmärrystä, ja jotenkin sen katse tuntui turvalliselta nuoremmalle.

"Pelottaako sua noin paljon?" Changbin kysyi- jotenkin epäröiden, ehkä kysymys tuntui sille tyhmältä, kun katsoi millaisessa tilassa Felix oli- mutta se päätti kysyä silti. Eikä blondi saanut yhtäkkiä kuivaksi menneestä kurkustaan minkäänlaista vastausta, joten päätyi vain nyökkäämään.

"Se on okei. Ukkonen ei kestä kauaa, eikä sun tarvi mennä ulos, voit jäädä tänne yöksikin, jos vaan haluat", korppi sanoi ymmärtävällä ja ystävällisellä, pehmeällä äänellä, ja blondi koitti imeä kaiken lohdun sen sanoista. 

"Vähänkö typerää pelätä jotain ukkosta", Felix sai sanottua, ja naurahti katkerasti.

"Mä pelkään muutenkin ihan kaikkea- sori oikeesti, et oon tällanen lapsi", tuo sävähti uuden salaman tärisyttäessä ikkunaruutua, "oon vaan riesaks."

"Hei, etkä oo", Changbin hyssytteli, "on normaalia pelätä asioita. Se on ihan okei."

Molemmat olivat hiljaa, liikkumatta, jonkin aikaa. Välillä myrsky vaikutti loppuvan, mutta palasi aina uudestaan takaisin, jyrinän kuuluessa joka kerta vain lähempää.

Jossain vaiheessa Felix säikähti niin pahasti, että tuo vinkaisi ääneen, ja silloin Changbin löysi jostain itsevarmuutensa rippeet ja kiersi molemmat kätensä suojelevasti nuoremman ympärille. Felix tunsi vastassaan perhosia, muttei saanut peloltaan keskityttyä niihin. 

Ja jossain vaiheessa Changbin veti molemmat makaamaan tuon sängylle, Felix painautuneena kokonaan tuota vasten, haudaten kasvonsa vanhemman huppariin. Eikä siinä vaiheessa kumpikaan välittänyt asetelmasta. 

Lopulta myrsky jäi vain vaimeaksi taustaääneksi, ja lopulta vaimentui kokonaan- Felixin ja Changbinin nukahtaessa toistensa syleilyyn.

~~~  

yoOOOOO

en oo oikolukenu tätä kokonaan- sori siis kaikist virheist, kello kaks aamuyöllä ei oo ideaalinen aika kirjotella fanfictionia mut minkäs teet :,)