Liian syvällä

kuudes

April:

Siirryn kahvilan edustalta syrjään kulman taakse. Nojaan käsilläni polviini ja yritän tasata hengitystäni.

"April?" Noahin kysyvä ääni puhkoo ilmaa.

Niiskaisen ja pyyhkäisen nenäni kämmenselkääni. Vähät siitä onko se ällöttävää, en minä ole täällä Noahia miellyttämässä.

"April! Ootko sä kunnossa?" Noah huudahtaa ääni tihkuen huolta, kun hän huomaa minut.

No miltä näyttää, idiootti?

"Tyhmä kysymys", Noah mutisee ikään kuin lukien ajatukseni. "Anteeks, että mä pakotin sut syömään sen donitsin."

"Ei se ollut sun syy", sanon hiljaa.

"Haluutko sä puhua siitä vai haluutko että vien sun ajatukset muualle siitä?"

"Vie mun ajatukset muualle", vastaan.

"Kaikki kyllä järjestyy", Noah hymyilee pienesti ja pyyhkäisee poskelleni vierineen kyyneleen.

Noah laskee suuren kämmensä yläselälleni ja ohjaa minut puistoon. Istumme ikivanhalle siniselle ja ruostuneelle penkille. Katselemme pihalla ryntäileviä lapsia.

Noah silittää päälakeani samalla kun me vain istumme hiljaisuudessa. Se tuntuu kivalta, rauhoittavalta.

"Onko jo parempi olo?" Noah kysyy, ja säpsähdän hereille. Olin näköjään nukahtanut.

"Kotiin ei oo pitkä matka, sä voit nukkua. Mä kyllä kannan sut", Noah hymyilee.

Tahtoisin vastustella, mutta en ehdi, koska Noah on jo liuttanut toisen kätensä polvieni alle ja toisen yläselälleni. Tunnen nousevani ilmaan.

"Ethän sä edes paina mitään", Noah naurahtaa jossain kaukana, ja silmäluomeni tuntuvat vain entistä raskaammilta.

˚˚˚˚˚

Tunnen kuinka joku silittää poskeani ja silmäni rävähtävät auki.

"Huomenta, tai oikeastaan iltaa", Noah naurahtaa.

"Mitä kello on?" nousen kyynerpäitteni varaan ja hieron toisella kädelläni silmiäni.

"Kahdeksan", Noah vastaa.

"Mutta mehän käytiin kahvilla joskus kymmeneltä aamulla?" totean kysyvästi.

"En mä viittiny herättää sua, kun me saavuttiin takasin. Joten, mä toin sut mun huoneeseen nukkumaan", Noah levittää kätensä.

"Mä tiedän ettet sä nuku kunnolla öisin."

Noahin hymy hyytyy sanojensa myötä ja hän antaa käsiensä lössähtää takaisin alas.

Haukottelen vahingossa, ja Noah siristää silmiään.

"Sulla on ihan järkyttävästi univelkaa. Takaisin unten maille siitä", Noah työntää minut takaisin alas.

"En mä nyt täällä voi nukkua", älähdän ja nousen takaisin ylös.

"Voithan. Lainaa vaikka mun hupparia ja shortseja", Noah ilmoittaa.

"Mä asun kirjaimellisesti kahden metrin päässä", naurahdan. Outoa, mä en ikinä naurahtele.

"Mä vien sut", Noah hihkaisee ja kaappaa minut syliinsä.

Mikä tätä poikaa ihan oikeasti risoo?

Käsken Noahin laskemaan minut alas, ja niin hän tekeekin, kylläkin hieman vastahakoisesti. Hän saattaa minut ulko-ovelleni asti. Avaan oven avaimillani, ja sen takaa paljastuu vihaiselta näyttävä äiti.

"April, missä sä olet ollut? Mä olen niin pettynyt-"

En jää kuuntelemaan enempää, vaan paiskaan oven kiinni kyynelten kihotessa silmiini. Käännyn ympäri kyynelvirran päästessä kunnolla vauhtiin. Vanha kunnon ystäväni paniikkikohtaus liittyy myös seuraan.

Haukon henkeä ja nopeutan kävelyvauhtiani.

"April", Noah sanoo hiljaa, ja tunnen hänen laskevansa kätensä olkapäälleni. Riuhtaisen itseni irti hänen otteestaan.

"Me...ne po-pois", sanon epäselvästi henkeä haukkoen.

"Enkä mene. Herran jestas, April, sä et edes hengitä kunnolla! Mä en ole menossa minnekään."

Hän laskee uudestaan kätensä olkapäilleni, ja annan hänen pitää ne siinä.

"Okei, April. Seuraa perässä", Noah selittää.

"Sisään-", Noah vetää henkeä sisään esimerkkinä. "-ja ulos", hän jatkaa ja puhaltaa ilmaa ulos.

"Nyt uudestaan, tee perässä", Noah kehottaa ja toistaa äskeisen. Yritän seurata perässä, kylläkin hieman epäonnistuneesti.

"Hienoa, April. Hyvin sujuu. Uudestaan", Noah hymyilee kannustavasti ja hengittää syvään yhtä aikaa kanssani.

Lopulta saan hengitykseni tasaantumaan.

"Mä olen ylpeä susta", Noah sanoo ja ottaa kasvoni käsiensä väliin. Hän pyyhkii peukaloillaan märkiä poskiani.

Minua alkaa itkettää uudestaan, mutta tällä kertaa sen takia, koska Noah on noin herttainen. En minä tälläistä ansaitse.

"Hei, hei, hei, ei mitään syytä itkeä, mä olen tässä", Noah sanoo ääni tihkuen hätääntynyttä sävyä, huomatessaan minun alkavan taas itkemään. Hän vetää minut haliin ja silittää takaraivoani.

"Shhhh", Noah kuiskaa. "Sä voit nukkua mun luona tän yön."

Tahdon sanoa ei, aivoni suorastaan kiljuvat sitä. Mutta sen sijaan olen hiljaa. En jaksa sanoa mitään.

"Mennäänkö sisälle? Mennään sisälle", Noah puhuu minulle kuin pienelle lapselle. Rehellisesti sanottuna se tuntuu tällä hetkellä ihan mukavalta.

"Sun on mukavampi nukkua näissä", Noah viskaisee collegeshortsit ja hupparin minua kohti. "Tuun kohta takas, vaihda ne sillä välin."

Revin punaisen mekon pois päältäni ja vedän aivan liian ison hupparin pääni yli ja suuret shortsit jalkaani.

Noah ilmestyy oviaukkoon ja nojaa kädet taskussaan oven karmia vasten. "Mä nukun olohuoneessa, hyvää yötä."

Avaan suuni sanoaksieni jotain, mutta suljen sen nopeasti kahdestakin syystä. Yksi, en voi sallia itselleni sitä ja kaksi, se on noloa.

"Mitä?" Noah kysyy.

Tiedän, että jos menen nukkumaan yksin, en tule saamaan unta. Ainoa syy mikä sai minut nukahtamaan aikaisemmin oli Noah.

"Nukkuisitko täällä mun kanssa?" sanon hiljaa ja nopeasti.

"Nukkuisitko... mitä? Oikeasti?" Noah proseissoi äskeistä sanomaani.

Nyökkään pienesti.

"Jos sä haluat, totta kai", Noah sanoo ja astuu lähemmäs.

Asetun makaamaan varovasti sänkyyn, ja Noah asettuu viereeni. Lasken pääni Noahin rinnalle, ja poika puolestaan laskee toisen kätensä takaraivolleni ja toisen selälleni.

Ennen kuin huomaankaan, olen nukahtanut.

Hej!

Uuden luvun kirjoitin, kerro mitä pidit!
Jos sulla on jotain asiaa, sano pois! Palaute on tervetullutta.