Liian syvällä

yhdeksästoista

April:

"Mä haluan nähdä Noahin", ilmoitan toistakymmentä kertaa hoitajalle tämän päivän aikana. Kello on vasta yksitoista aamulla.

"Hyvä on!" hoitaja puuskahtaa. "Kunhan vain lopetat tuon jankkaamisen!"

Ilmeeni kirkastuu ja vedän sormeni huuliani pitkin, ikään kuin vetäen ne kiinni vetoketjulla.

Hoitaja - nimeltään Tess - vetää pyörätuolin huoneen nurkasta ja auttaa minut istumaan siihen.

Koko pitkän matkan sairaalaan toisesta päästä toiselle olen innoissani. Saan nähdä Noahin.

Hymyni kuitenkin venähtää, kun hoitaja on työntämässä minua teho-osastolle. Käännyn katsomaan ihmeissäni Tessiä.

Hoitajan ilme on myöntätuntoinen ja hieman surullinenkin.

Voi pyhä jysäys, mitä sille on oikeen käynyt?

"Noah oli monessa vaativassa leikkauksessa, ja sen pitäis heräillä piakkoin", Tess kertoo ja työntää mut sisään huoneeseen, jonka keskellä on sänky. Ja sängyssä on Noahin elottomalta näyttävä ruumis.

Pieni jätkyttynyt henkäys karkaa huuliltani.

"Noah sai vakavan vamman päänsä alueelle, mutta se on Noahista kiinni selviääkö hän", Tess selittää.

"Miten niin Noahista kiinni? Te niitä lääkereitä olette!" huudahdan.

"April, rauhoitu", Tess komentaa. "Lääkärit on tehny kaiken voitavansa, loppu on Noahista kiinni."

"Saadaanko me olla hetki kahestaan?" kysyn Tessiltä, johon tämä nyökkää ja poistuu huoneesta.

"Voi Noah", kuiskaan ja lasken kämmeneni varovasti pojan poskelle.

"Mä oon niin pahoillani", aloitan. "Mä olin niin kamala. Työnsin sut aina pois ja käyttäydyin kuin mikäkin super-mega-idiootti."

"Mulla oli paha olla, mutta sä silti jaksoit mua. Olit siinä mua varten."

Hengitän syvään ja pyyhin silmäkulmastani karanneen kyyneleen.

"Musta tuntu, että mä vaan huudan ja kiljun eikä kukaan kuule. Mutta sä," jatkan ääni väristen. "Sä kuulit. Kuulit joka ikinen kerta."

Katselen Noahin rauhallisilta näyttäviä kasvoja.

"Mä oon niin pahoillani", purskahdan uudelleen itkuun ja nojaan sängyn reunaa vasten.

"Anteeks, että mä en ollu tarpeeks hyvä sulle. Mä olin ihan idiootti enkä ajatellu ketään muuta kun itteäni."

•••••

Olen tainnut jossain vaiheessa nukahtaa, sillä herään siihen että jokin liikkuu vieressäni.

"Noah?" nostan pääni ja huomaan pojan yrittävän pitää silmiään auki. "Noah!" huudahdan iloisesti.

Pojan katse siirtyy hitaasti katosta minuun ja hänen kulmansa kurtistuvat hieman.

"K- k.." Noah yrittää sanoa jotain, ja kiiruhdan antamaan hänelle lasin vettä.

Noah rykäisee kurkkuaan juotuaan ja siirtää katseensa takaisin minuun. Hänen naamaallaan paistaa hämmennys.

"Kuka sä olet?"

Apua, oon niin pahoillani et tää on näin lyhyt, mutta oli pakko saada nyt jotain aikaseks! Toivottavasti pidit! Kerro mielipiteesi :D