Liian syvällä

seitsemäs

April:

Kun herään, Noah on tipotiessään. Hieron ohimoitani. On maanantaiaamu, mutta aamutunnit oli jostain syystä peruutettu.

Sä olet niin tyhmä, April. I-di-oot-ti. Tappaisit ittes jo nyt.

Ajatukset sinkoilevat päässäni. Tahdon lyödä pääni ikkunasta läpi.

Olin päästänyt Noahin liian lähelle. Aivan liian lähelle. Ei niin saa tehdä. Typerä minä.

Vaihdan vaatteeni nopeasti takaisin punaisen mekkoon. Noahilla on ikkunansa alla palotikkaat, päätän käyttää niitä. Avaan ikkunan mahdollisimman hiljaa ja lasken toisen jalkani ulos. Työnnän itseni kokonaan ulos ja kapuan tikkaat alas.

Avaan ulko-oven myös hiljaa, vaikka äiti onkin jo lähtenyt töihin. Juoksen portaat ylös huoneeseeni ja riuhtaisen verhot kiinni. Lysähdän istumaan sängylleni ja läimäytän itseäni päähän.

"Idiootti", sanon itselleni.

Mitä me ollaan puhuttu tästä, April? Älä päästä ketään lähelle. Sä et ansaitse ystäviä. Oot vaan turha pieni rääpäle, jota kukaan ei halua.

Alitajuntani liittyy keskusteluun, ja se on ihan oikeassa. En ansaitse ystäviä. Olen pettymys. Äiti tietää sen, Ben tietää sen, kaikki tietävät sen. Olen säälittävä, enkä edes ansaitse sääliä.

Minua alkaa ärsyttää eilinen päivä. Kaikki mitä tein oli ihan säälittävää.

Hengitykseni muuttuu raskaammaksi ja tiheämmäksi, kun nousen seisomaan. Minun tekee mieli hajottaa jotain. Haluan purkaa tämän vihan johonkin. Haluan viiltää itseltäni kurkun auki. Haluan kadota täältä maan päältä nyt heti.

Olen aikeissani iskeä nyrkkini peilin läpi, kun ovikello soi.

"Noah", huokaisen ja annan käteni valahtaa takaisin alas. En aio mennä avaamaan ovea.

Katson peiliin.

Minua vastassa seisova tyttö ei ansaitse elää.

Silmät itseinhoa leiskuen nostan puristan vasemman käteni nyrkkiin ja kohotan sen ilmaan. Isken nyrkkini peiliin. Peilinsirut viiltävät rystysiäni auki, ja verta tulee ihan tolkuttomasti.

Suupieleni kaartuvat ylöspäin ja istun lattialle nojaten selkääni sängyn reunaa vasten. Sivelen sormellani verisiä rystysiäni sulkien silmäni.

"April?"

Noahin ääni kaikuu pääni sisällä.

"April?" ääni toistuu uudelleen, ja avaan silmäni.

"Painu helvettiin, Noah", sanon vihaisesti ja nousen seisomaan nopeasti.

"April, mä-", Noah sopertaa, mutta en anna hänen puhua loppuun.

"Mä... sanoin... että... painu... helvettiin", hengitän raskaasti.

"Mitä? Sä et oo kunnossa, mä en ole lähdös-", Noahin silmät suurenevat.

"ULOS", miltei kiljun.

Noah katsoo minua hetken, ja on kääntymäisillään ympäri. Valitettavasti hän kuitenkin huomaa peilinsirut ja veripisarat lattialla.

"Mitä-", Noah nostaa katseensa lattiasta silmiini hämmentyneenä. Hän huomaa verta valuvan käteni.

"April!" Noah huudahtaa ja ryntää luokseni.