iltahämärä

luku 1 - alaraajarajoitteinen Kuu

"Vauhtia!"
Lokin hengästynyt ääni kaikui mun korvissani, kun kiristin tahtia ja hyppäsin kadulla lojuvan roskapussin ylitse. Takaa kaikuvat juoksuaskeleet kuulosti jäävän hetki hetkeltä kauemmas. Mä hengitin kiivaasti ja yritin olla keskittymättä siihen, että jokainen kengänisku asfalttiin tuntui tärähtävän kipeästi koko kehon läpi. Ametisti kiisi mun ohi, vaikka sillä oli leipäpussi ja kengät käsissään. Taakse jäivät enää Kuu ja Tiuku, mutta mä luotin siihen että ne kahdestaan pärjäisivät meitä takaa-ajavalle hintelälle miehelle, vaikka sattuisivatkin jäämään kiinni.

Kyseinen mies ei ollut oikein arvostanut sitä, että me oltiin satuttu valitsemaan juuri hänen kauppansa varastojen täydentämiseen. Joka käytännössä tarkoitti sitä, että me... lainattiin puolet kaupan sisällöstä. Ilman aikomustakaan palauttaa.

Haukka, joka juoksi etummaisena, pujahti kahden rakennuksen väliselle kapealle kujalle meidän luonnollisesti seuratessa sitä. Näin sivusilmällä Ametistin kompuroivan ja se jäi uudelleen mun taakse. Vilkaisin olkani yli, niin hyvin kuin juostessa nyt voi, ja tyttö näytti pärjäävän.

Jonkin matkan päässä Haukka hyppäsi toisen rakennuksen katolle vieville tikkaille ja vilkaisi taakseen, tarkistaen että kaikki oli varmasti vielä mukana ja mielellään hengissä.

Tällaiset reissut oli vaarallisia. Ruska oli aikoinaan ollut liian hidas ja jäänyt sille tielleen.

Mä meinasin kompastua omiin jalkoihini ja totesin, että just nyt oli hiukan huono hetki muistella menneitä. Vaikka menneet sitten eivät olisikaan tapahtuneet niin mahdottoman kauaa sitten.

Haukka ja Närhi oli päässeet katolle asti kun mä ehdin tikkaiden luo. Ruusunen kiipesi mun edellä kun vedin itseni tikkaille ja vilkaisin alas. Ametisti oli jo tarttunut alimpaan puolaan Tiuku vierellään mutta Kuu seiso vielä kujan päässä vilkuillen villisti ympärilleen, kunnes Lokki veti sen käsivarresta mukanaan tikkaita kohti.

"Pihlaja! Pistä vauhtia!" Haukka sihahti ylhäältä.

Mä kiipesin nopeasti katolle asti ja Ruusunen autto mut pystyyn.

"Jäikö se äijä jo matkasta?" Närhi sylkäisi.

"Ei se tänne tolla kropalla pääse. Ja viimeistään siinä vaiheessa ku aletaan leikkiä oravia ja ollaan parin katon päässä, se jää kauas", Haukka virnisti.

Mä vedin Ametistin käsivarresta katolle ja Lokki ja Närhi puoliksi nosti Kuun, koska se oli ilmeisesti lyönyt jalkansa johonkin kiivetessään ylös. Tiuku tuli perässä omin voimin.

"Ai vittu", Kuu sähähti kun se Lokin tukemana yritti laskea painoaan jalalle.

"Pärjäätkö?" Lokki kysy huolestuneen näköisenä.

"Joo, joo."

Mä vilkasin Kuun jalkaa. Maastokuvioiset housut oli liimaantuneet pojan sääreen kiinni, mutta ulkopuolelle asti ei ainakaan näkynyt veritahraa.
"Älä vuoda kuiviin."

Kuu irvisti.

Haukka lähti jatkamaan matkaa. Se käveli katon reunaa kohti ilman mitään kiirettä - kai se luotti siihen, että meidän takaa-ajaja oli jo kaukana. Haukka mittaili katseellaan tämän ja seuraavan katon väliin jäävää matkaa ja totesi kai sen olevan riittävän lyhyt, sillä seuraavaksi poika peruutti pari askelta taaksepäin, otti muutaman juoksuaskeleen ja singahti seuraavalle katolle.

Seuraavaksi hyppäsi Ametisti, sitten Ruusunen, Tiuku, Lokki ja Närhi. Lopuksi toiselle katolle jäätiin ainoastaan mä ja Kuu.

"Pystytkö sä hyppäämään tosta yli?" mä kysyin Kuulta, kun kellekään muulle ei ollut ilmeisesti tullut mieleen. Se tuijotti rakennusten väliin jäävää kuilua ja pudisti hitaasti päätään.