iltahämärä

luku 5 - meillä oli meidän yö

Mä olin jossain vaiheessa siirtynyt lähemmäs ovea eikä mulla ollut aavistustakaan, kauanko me oltiin tässä istuttu puhumassa. Sen mä tiesin, että oisin demonienkeliprinsessan kanssa voinut istua vaikka koko seuraavan päivänkin.

"Pihlaja?"

"Mitä?" mä kuiskasin.

"Tiedäthän sä, että mun pitää lähteä. Ja me ei ehkä nähdä enää koskaan."

"Tiedän. Mut mä en välttämättä halua uskoa siihen. Mä haluan tutustua suhun paremmin. Etkö sä vois tulla meidän mukaan?" mä ehdotin ja purin saman tien kieleeni ollakseni sanomatta yhtään enempää.

"Mä en usko, että se Haukka pitäisi ideasta. Ja mun on tarkoitus kulkea yksin - muistatko, olen itse oma johtajani."

Mä purin huultani.

"Se on kaikille parempi, että lähden. Oot ennenkin pärjännyt ilman mua, pärjäät myös tulevaisuudessa. Meillä oli meidän yö."

Mua vitutti prinsessan asenne. Miksi se yhtäkkiä heittäytyi marttyyriksi? Miksei se muka vois tulla meidän mukaan?

Mä nostin kaikesta huolimatta käteni oven verkkoa vasten ja katoin tyttöä silmiin. Se nosti oman kätensä mun kättä vasten ja kuiskasi: "Hyvästi, Pihlaja. Mä muistan sut."

"Hyvästi, demonienkeliprinsessa", kuiskasin takaisin käheällä äänellä. Mun kurkussa oli pala ja vihasin sitä.

Tytön toinen suupieli kaartui hymyyn ja mä hymyilin sille takaisin, surullista hymyä.

Yhtäkkiä mun takaa kuului kahahdus kun joku nousi ylös patjalta.

Mä käännähdin äkkiä vetäen käteni irti ovesta ja kohtasin Ruususen vihertävät silmät.

"Huomenta. Mitä sä siellä istut?" poika mumisi sotkuisia hiuksiaan haroen, ilmeisesti juuri heränneenä.

Mä käänsin pääni takaisin oveen ja nielaisin. Prinsessa oli poissa, aivan kuin ei olisi koskaan ollutkaan siellä. Pyyhkäisin nopeasti silmiäni hihalla ja tiesin, että se menisi helposti väsymyksen piikkiin.

"Emmä tiedä, tulin vaan kyttäämään et jos joku mummeli sattuis haluu hakee hilloa keskellä yötä. Eiks ne herää aika aikasin?" mä virnistin hiukan väkinäisesti ja vääntäydyin pystyyn nojaten oveen. "Ai vittu."

Ruusunen vajos takas patjalle. Mä siirryin seinän viereen ja nojauduin siihen. Ametisti ja Närhi nukku edelleen melkein sylikkäin, Tiuku nukkui tapansa mukaan selällään keskellä patjaa - kuka helvetti nukkuu selällään? Haukka oli käpertynyt sikiöasentoon patjan nurkkaan, Lokki makas reunassa jalat koukussa ja Kuu tuhisi Ruususen selkää vasten. Se näytti saaneen väriä kasvoilleen, toivottavasti pystis jo jatkamaan matkaa normaalisti.

Ruusunen nousi takaisin istumaan varoen herättämästä Kuuta.
"No, mitäs tapahtu yön aikana?"

Vaikka mitä, mä halusin sanoa. Halusin kertoa Ruususelle koko tarinan oven taakse ilmestyneestä mystisestä tytöstä, jolla oli sulkia hiuksissaan. Tytöstä, joka painotti kummia sanoja lauseissaan, tytöstä, jolla oli valkoinen mekko päällään.

Mun häämekkoarvaukseni ei ollut heittänyt kovin kauas, sillä oli päällään morsiusneidon mekko. Mä karkasin, se oli vastannut, kun olin kysynyt mekosta. Karkasin häistä.
Kovin paljon enempää mä en ollut saanut irti.

Halusin kertoa Ruususelle tytöstä, joka oli itse oma johtajansa ja jonka nauru kuulosti siltä, että saattaisi pidentää muidenkin ikää.

Jokin mussa kuitenkin kielsi sen.