iltahämärä

luku 14 - Mozart on säveltäjä

"Hei kusipäät, ne tulee!" männyn oksalle kiivennyt Närhi huikkas. Ruusunen hypähti jaloilleen mun vierestä ja harppo puun juurelle Närhen osottamaan suuntaan tiiraillen.

"Vihdoin!"

Mäkin vääntäydyin pystyyn nuotion äärestä ja liityin kaksikon seuraan männyn luokse. Rannalle johtavalta hiekkatieltä meitä lähestyi tuttu porukka. Ametisti heilutti kättään villisti ilmassa ja Haukka kohotti kahta sipsipussia kuin mitäkin voitonlippua. Mä pystyin sieluni silmin näkemään pojan vinon virnistyksen, vaikken sitä tänne asti erottanutkaan. Mottasin Ruususta kylkeen.
"Mähän sanoin, et ne tuo herkkuja. Me ollaan kuitenki loppujen lopuksi vaan teiniporukka."

Ruusunen nauro.
"Ei ikinä voi tietää ja pessimisti ei pety. Ne ois voinut vaikka ehtiä syömään kaiken matkalla."

Meidän yläpuolelta puusta kuului epämääränen raksahdus ja Närhen älähdys. Mä nostin katseeni salamannopeasti sinitukkaseen tyttöön, joka ilmeisesti yritti nousta seisomaan oksalle.

"Meillä ei oo varaa sairaalareissuun - jos putoot, tapan sut", mä ilmotin, ennen kuin laskin katseeni takaisin alas ja nojasin selkäni männyn runkoa vasten. 
Ruusunen pärskähti epämääräsesti. "Siitäkö sit seuraa jotain terveellisempää ku sairaalareissu?"

Mä virnistin pojalle. "Turpa kiinni."

*

"Antakaa nyt helvetti sentään niitä sipsejä tännekin", Kuu protestoi kädet puuskassa. Keltanen, lähes tyhjentynyt pussi viuhahti ilman halki Närhen suunnalta, osui Kuun ristittyihin käsiin ja putosi maahan. Osa jäljellä olevista sipseistä levis hiekkaan ja Kuu nosti järkyttyneen näköisenä katseensa virnuilevaan Närheen.

"Vitun tyhmä, nyt ne on syömäkelvottomia!" Kuu puuskahti ja kumartui nostamaan hiukan kärsineen oloisen sipsipussin käsiinsä.

Närhi kohautti olkiaan viattoman näköisenä. "Oisit ottanu kopin, juniori. Huonot refleksit, ei voi mitään. Itepähän pyysit."

Kuu näytti keskisormea ja tunki kätensä rypistyneeseen pussiin onkien palasiksi menneitä sipsejä suuhunsa sen pohjalta. Sen vieressä istuva Lokki pörrötti pojan vaaleita hiuksia lohduttavasti.

Hämärä oli pikku hiljaa laskeutunut tuttuna ja turvallisena järven ympärille. Me oltiin istuskeltu varmaan tunteja juttelemassa Närhen jälleen kerran sytyttämän nuotion ympärillä ja syöty kauppareissulaisten tuomia sipsejä - myös viimeisetkin karkkikaupasta mukaan tarttuneet herkut oli tehneet kauppansa.

Haukka oli selittänyt jotain siitä, miten Ametisti oli vahingossa kumonnut pinon muropaketteja kaupan lattialle ja paikalle kiirehtinyt kassaneiti oli jäänyt tyhmän näkösenä seisomaan värikkäiden rinkuloiden keskelle Ametistin paettua melko vikkelästi paikalta hyllyjen väliin. Kuun oli kuulemma pitänyt hoitaa kauppareissu loppuun samalla hämäten kassavirkailijoita - Haukan raahatessa Ametistia puoliväkisin ulos kaupasta mahdollisimman huomaamattomasti. Mä pystyin kuvittelemaan Haukan ilmeen tässä tilanteessa ja se teki mun verkkokalvoille elävänä piirtyneestä mielikuvasta entistä paremman. Loppujen lopuksi kolmikko oli kuitenkin selvinnyt reissusta kunnialla - ja nyt meillä oli jotain syötävää retkeilykaupan kuivaruokien lisäksi. Ne ois joka tapauksessa kannattavampaa pitää ikään kuin hätävarana.

Närhen ääni herätti mut mietteistäni. "Kullannuput, voidaanko pelata korttia?"

Vaikka se oli näennäisesti kysymys, me kaikki tiedettiin, ettei se ollut. Närhi oli jo singahtanut ylös ja kiirehti parhaillaan kohti telttaa, hakemaan pelikortteja Lokin repun sivutaskusta, jossa niitä oli säilytetty niin kauan kun mä pystyin muistamaan. Kenen ne oli olleet alun perin - ei aavistustakaan, eikä sillä kyllä ollut sen suurempaa merkitystäkään.