Soturikissat: Huurresulan valinta[Discontinued]

Luku 11

Lumimarja tunki kissojen välistä päästäkseen Lumitassun viereen. Huurretassu ajautui muiden kissojen mukana kauemmas ystävästään ja pian hän tunsi niskanahassaan jonkun hampaat. Hetken hän uskoi hampaiden kuuluvan mäyrälle, mutta sitten hän ymmärsi hampaiden kuuluvan Pihkatassulle. Huurretassun kyljessä oleva haava kirveli ja lihaksia särki, mutta ainut, mitä hän pystyi ajattelemaan, oli Lumitassun verinen turkki. Pihkatassu raahasi Huurretassua veljensä Kuusitassun luokse. " Äh... voisit vaikka vähän auttaakin ", Pihkatassu mutisi suu täynnä karvaa. Huurretassu riuhtaisi karvansa pois Pihkatassun otteesta nolona ja lähti pää pystyssä kävelemään Kuusitassua kohti kirvelevistä haavoistaan huolimatta. "Noniin. Mene tuohon istumaan, niin katson, onko sinulla vakavampia haavoja", Kuusitassu maukui kiireesti alkaen tutkimaan Huurretassua. Oppilas tunsi äkillistä sääliä ruskeaa parantajaoppilasta kohtaan, koska nyt, kun Lumimarja keskittyi Lumitassun, jäi Kuusitassun hommaksi huolehtia kaikista muista ja tämä oli kuitenkin ensimmäinen taistelu sen jälkeen, kun Kuusitassusta oli tullut oppilas, eli hänellä ei ollut juurikaan kokemusta lukuun ottamatta tikkuja ja pieniä pintanaarmuja, joita soturit ja oppilaat onnistuivat keräämään metsästä partiokierroksillaan. "Laitan lapaasi kultapiiskuhauteen", Kuusitassu mutisi itsekseen. Pian Huurretassun taakse alkoi kertyä jono, joten parantajaoppilas hoiti hänen vammansa vauhdilla. "Onko joku, joka ei pysty kävelemään tänne?!" Kuusitassu maukui kovaan ääneen. Soturit pudistelivat päätään.

Huurretassu ei jäänyt kuuntelemaan loppua keskustelua, vaan lähti tassutta maan varovasti kohti paikkaa, jossa Lumimarja hyöri Lumitassun ympärillä. "Voinko auttaa?" hän kysyi parantajalta. "En usko, että on mitään, mitä voisit tehdä lumitassun hyväksi, mutta voisitko sanoa Pöllötähdelle, että tarvitsen kaksi soturia kantamaan Lumitassun takaisin leiriin. "Tietenkin!" Huurretassu tokaisi hyvillään siitä, että pystyi tekemään jotain. Oppilas etsi päällikköä katseellaan ja äkkäsi tämän istumasta kiveltä ja tarkkailemasta kissojaan. Huurretassu otti suunnan päällikköä kohti. "Pöllötähti, Lumimarja tarvitsee kaksi soturia kantamaan Lumitassun leiriin", oppilas sanoi välittäen lumimarjan viestin. "Selvä", päällikkö sanoi. "Liljahalla, Ruskahäntä, tulisitteko tänne." Huurretassu käänsi katseensa kahteen nuoreen soturiin. "Menkää Lumimarjan luokse. Hän kertoo teille, mitä tehdä." päällikkö ohjeisti.

Nyt, kun Huurretassu ei keksinyt enää tapaa auttaa, hän ei päässyt eroon mielessään pyörivästä kuvasta Lumitassusta. Heistä oli tullut oppilaita vasta äskettäin ja jo nyt he olivat joutuneet taisteluun. Huurretassu kävi mielessään läpi kaiken näkemänsä ja totesi, että ei tiennyt yhtikäs mitään oikeasta taistelusta ennen tätä päivää. Pitää pyytää Pöllötähteä opettamaan minulle joitain liikkeitä jo huomenna. Hän pisti mieleen. Kun ei keksinyt muutakaan, hän lähti tassuttamaan vaitonaisena takaosin leiriin. Kesken matkaa hän tajusi kuitenkin, että oli kävellyt ajatuksissaan sivuun polulta, jota pitkin he olivat tulleet, eikä hän enää tiennyt, missä oli. Huurretassu alkoi etsiä maastosta merkkejä, joiden avulla voisi suunnistaa leiriin, mutta ei tunnistanut paikkaa, johon oli päätynyt. Silloin hän kuuli aluskasvillisuudesta rapinaa. Hän tunnisti tulijan heti pihkatassuksi. "Mihin sinä olet oikein menossa?" kolli kysyi ärtyneenä. "E...en ole ihan varma missä olen ja yritin löytää leiriin", Huurretassu mutisi nolona. "No, jos sinne mielin, sinun pitäisi kääntyä tuohon suuntaan", Pihkatassu osoitti suunnan hännällään. "Kiitos", Huurretassu jupisi, ärtyneenä siitä, että oli joutunut turvautumaan vanhemman oppilaan apuun. Hän lähti harppomaan hiljaisena kohti leiriä.

Kun hän lipulta löysi takaisin, hän huomasi Liljahallan ja Ruskahännän ehtineen ensin. Lumitassu makasi tajuttomana aukion keskellä Lumimarjan ja Sinituulen pyöriessä tämän ympärillä. Huurretassua ei huvittanut katsella loukkaantunutta ystäväänsä, vaan hän suuntasi kohti oppilaiden pesää. Siellä hän käpertyi pedilleen ja yritti saada unen päästä kiinni. Kun siitä ei tullutkaan mitään, hän lähti takaisin ulos aikeenaan piiloutua johonkin leirin pimeistä nurkista ja yrittää olla ajattelematta mitään. Keskellä aukiota hänen mestarinsa kuitenkin äkkäsi hänet. "Minnes sinä olet menossa?" Pöllötähti kysyi. "En minä tiedä", Huurretassu jupisi ärtyneenä. "No siinä tapauksessa saat mennä pentutarhaan ja viihdyttää Ratamopentua, jotta Täpläkorva saa levätä rauhassa", päällikkö totesi. Huurretassu nyökkäsi hyvillään helposta tehtävästä, joka saisi ajatukset pois Lumitassusta ja Saniaistassusta. Hän tassutti nopeasti pentutarhaan ja kertoi Täpläkorvalle, että hän vahtii Ratamopentua hetken. Ratamopennun häntä pomppasi pystyyn tämän kuullessa, että hän saisi viettää aikaa oppilaan kanssa.

"Mitä me teemme? Voitko näyttää jotain taiteluliikkeitä? Millaista on olla päällikön oppilas?..." Ratamopentu pomppi ja kyseli innoissaan, kun he olivat päässet aukiolle. "Haluatko leikkiä, että minä olen kettu ja sinun pitää häätää minut pois myrskyklaanin reviiriltä?" Huurretassu ehdotti. "Joo!" pentu huudahti ja alkoi sitten murisemaan. Huurretassulle tuli leikistä mieleen hänen ja Kotkapennun leikit silloin, kun he olivat vielä nuoria. Huurretassu leikki pennun kanssa auringonlaskuun asti, mutta silloin hänen muriseva vasansa muistutti hänelle, että hän ei ollut syönyt koko päivänä. "Menehän nyt nukkumaan emollasi on sinua varmaan ikävä", hän naukaisi Ratamopennulle. "Höh. Tule sitten leikkimään kanssani taas huomenna. Sinä olet paljon parempi kettu, kuin Tiikerikarva. "Katsotaan nyt", Huurretassu vastasi hymyillen ja käveli tuoresaaliskasalle samalla, kun nuriseva pentu pujahti pentutarhaan.