Soturikissat: Huurresulan valinta[Discontinued]

Luku 12

Kotkatassu aukoi räpytellen silmiään raikkaassa aamuilmassa. Oli kulunut neljänneskuu siitä, kun hän oli hyvästellyt Huurretassun nelipuulla. Jokainen päivä oli noudattanut samaa kaavaa ja Kotkatassu oli hiljalleen alkanut sopeutua klaanin elämään. Hän oli oppinut monia jokiklaanilaiselle tarpeellisia taitoja, kuten kalastamisen. Tosin hänellä oli vielä rutkasti harjoiteltavaa vaikka kuinka monessa asiassa. Lähes kaikki klaanin jäsenet tuntuivat hyväksyneen hänet, mutta poikkeuksiakin oli. Hallakynsi, joka oli yksi jokiklaanin nuoremmista sotureista vaikutti tarkkailevan häntä erityisen tarkasti. Kaiken lisäksi Hallakynsi oli erittäin suosittu muiden soturien keskuudessa, vaikkei hän ollutkaan klaanin varapäällikkö. Hän kyllä varmasti halusi olla. Kotkatassu lisäsi mielessään. Aina silloin, kun hän ei kaivannut sisartaan, hän oli tälle vihainen. Miksi Huurretassu oli mennyt valitsemaan ne hiirenaivoiset myrskyklaanilaiset. Eihän hänellä ollut siellä enää mitään. Heidän emonsa oli kuollut ja isänsä oli hylännyt heidät. Parasta, mitä he saattoivat tehdä oli kunnioittaa emonsa muistoa ja liittyä Jokiklaaniin. Lopulta Kotkatassu oli tullut siihen tulokseen, ettei hän pelkäisi hyökätä Myrskyklaanin kimppuun, vaikka se tarkoittaisikin Huurretassun kimppuun hyökkäämistä. Hän oli ensisijaisesti uskollinen omalle klaanilleen ja klaanitovereilleen ja vasta sitten sukulaisilleen ja entisille ystävilleen.

Kotkatassu kampesi itsensä seisaalleen ja puikkelehti vielä nukkuvien Särkitassun ja Virtatassun ohitse ulos aukiolle. Oli vielä aikaista, eikä aukiolla ollut ainuttakaan hereille olevaa kissaa. Menisi vielä pieni ikuisuus enne, kuin Usvasydän heräisi ja hän pääsisi harjoittelemaan. Tuoresaaliskasan paikalla oli vain tyhjä maaläntti, joten Kotkatassu päätti lähteä saalistamaan.

Nuori oppilas yritti pujahtaa muurilla vartioivan Tulvasydämen ohi. "Mihinkäs sinä olet matkalla?" Tulvasydän pysäytti hänet ja heilautti häntäänsä. "Menen vai ulos saalistamaan", Kotkatassu huikkasi. "Kunhan pidät huolen siitä, että palaat ajoissa partioihin", Tulvasydän myöntyi ja päästi oppilaan ohitseen.

Kotkatassu lähti loikkimaan kaislikon lomasta, mutta pysähtyi, kun häneen nenäänsä leijaili tuoretta kissan tuoksu. Oppilas tunnisti oitis Jokiklaanin tuoksun, mutta painautui silti matalaksi maata vasten ja lähti hiipimään hiljaa hajua seuraten. Aamupartion ei olisi vielä pitänyt lähteä, eli kissojen oli täytynyt luikahtaa leiristä huomaamatta. Hajun perusteella kissoja oli ehkä viisi. Kotkatassun selkäpiitä pisteli inhottavasti. Parasta olisi luultavasti vain kääntää häntänsä kissoille ja palata takaisin leirin turvaan. Silti jokin tunne ajoi häntä yhä eteenpäin. Kotkatassu työntyi viimeisten saniaisten läpi ja jäi tarkkailemaan tilannetta. Aukiolta hän tunnisti aivan ensiksi Haukkakynnen. Tämän ympärille oli kerääntynyt neljä muuta kissaa. Kotkatassu tunnisti Keltapajun, Roisketassun ja Kaislakarvan. Lisäksi paikalla oli eräs kissa, jota hän ei tunnistanut. Kissassa oli outo haju, joten hänen täytyi olla Varjoklaanista tai Tuuliklaanista.

"Mitä kummaa täällä on tekeillä?" Kotkatassu ajatteli. Juuri silloin Kotkatassusta alkoi tuntua siltä, kuin joku olisi katsellut häntä. Niinpä hän katsoi parhaaksi pinkaista nopeasti pakoon. Paluu matkalla reitilleen hän pyöritteli mielessään mahdollisia vaihtoehtoja siitä, mitä Haukkakynsi saattoi puuhata. Kotkatassu päätti kuitenkin sysätä ajatukset toistaiseksi mielensä taka-alalle. Hän ei voisi vaikutta asiaan mitenkään ennen, kuin saisi siitä lisää tietoa. Lisäksi hän oli sanonut Tulvasydämelle menevänsä saalistamaan, eikä hänellä vielä ollut mitään leiriin viemistä. Siinä hänellä oli ongelma, joka ei voisi odottaa huomiseen. Niinpä Kotkatassu jatkoi matkaansa joelle, jonne oli ollut alkujaankin menossa. Hän liukui pysähdyksiin juuri ennen, kuin olisi pudonnut veteen. Oppilas kyyristyi veden ääreen ja jäi odottamaan. Hän seurasi veden verkkaista liikettä ikuisuudelta tuntuvan hetken ja tuikkasi nopeasti käpälänsä viileään veteen. Käpälän mukana vedestä hyppäsi ylös aamuauringon säteissä välkehtivä särki. Kotkatassu tappoi kalan nopealla näykkäisyllä pään juureen. Hän nappasi vielä toisen kalan ennen, kuin lähti taivaltamaan saaliineen takaisin leiriin. Kotkatassu saapui takaisin juuri parahiksi ennen, kuin Usvasydän työntyi ulos soturien pesästä. Hän vei kalat tuoresaaliskasaan ja loikki mestarinsa luokse.