Pysy kauniina

LUKU 16. OVI

Joona

Makasin huoneeni sängyllä naama patjaan hautautuen ja hapensaantia vaikeuttaen. Mutta ihan sama jollain hapensaannilla, kun mä halusin vain saada vereni promillepitoisuuden nousemaan huomattavasti. Räjähtään läpi katon. Mutta mä olin vannonut Nikolle ja Eetulle elämäntapaparannuksen, joka oli toiminut hälyttävän hyvin, enkä mä voinut ihan kaikkea kusta. Lähes kaiken sentään olin jo kussut pahemmin kuin mitään ennen.

Iida ei ollut vastannut mitään mun viestiin. Tai miten voi edes vastata anteeksipyyntöön? Ei vittu mitenkään. Eikä sen edes tarvinnut. Ei ollut pakko. Mutta ois se ollut ihan kivaa. Tosin mä olin käyttäytynyt todella kusisesti, koska sellainen mä olin. Ihan vitun kusinen paska. Mä olin syntynyt sellaiseksi. Ihan varmasti olin. Mä olin ollut pienestä asti se kiusaaja, mulla ei ollut mitään tapoja olla sanomatta mitä halusin. Ja mulla oli paha tapa vaan käyttää ihmisiä. Koska mä en pitänyt kenestäkään paitsi Eetusta ja Nikosta. Hitto, mä en pitänyt edes itsestäni enkä ollut ainoa. Niko ja Eetu olivat aikalailla myös ainoat ihmiset, jotka musta pitivät. Ja mulla oli maine. Sitä mainetta mä halusin pitää yllä, vaikka se olikin ihan vitun hirveä.

Puhelimeni tärisi aggressiivisesti yöpöydän nurkalla. Löin sitä kädelläni vastatakseni Nikolle. Se oli vaatinut kerran humalassa, että sen soittoääni olisi meillä kaikilla Kristalin Rahaa palaa, enkä aikonut vaihtaa siitä pois. Se vaan oli jotenkin niin Nikoa. Olla Suomen kuningatar, elää sun unelmaa, unelmaa.

"Kerro", mutisin puhelimeen.

"Mää tein tilin Tinderiin!", Niko julisti ehkä hieman ylpeänä.

"Niin mua kiinnostaa tää koska...?"

"Mä tarviin apuu, saanko catfishata sun naamalla?"

"Öööö, et vitussa", vastasin huvittuneena. "Mieti ku ne olettaa tapaavansa tällasen kuuman alfan ja saakin vaan gingerin paskavitun."

Puhelimen toisesta päästä kuului syvä huokaisu. "Kerro ees mitä kirjotan siihen."

"Et ainakaan sun pituutta. Ei ihmisen eikä munan. Laita vaikka että oot tyhmä. Ainakin ois totta", neuvoin huvittuneesti. Osa musta sanoi, että pilaa se ja sano, että laita munan pituus, koska tiesin, että Niko uskoi mua melkein missä vaan. Aika huolestuttavaa sinänsä, mutta se oli Niko.

"No voi helvetti mä soitan Eetulle ku se on parempi ku sä. You suck dick", kuului ennen kuin Niko painoi punaista.

Heitin puhelimeni toiselle puolelle huonetta. Onnekseni se osui vaatekasaan vain pienesti ja pehmeästi tömähtäen. Mua vitutti ja ärsytti taas kaikki. Mä olin vihainen ja ärsyyntynyt ihminen luonnostaan, mutta nyt mulla vain hiehui yli. Saatana. Kaikki oli niin vaikeeta. Mä en edes osannut puhua sille tytölle josta mä pidin tällä kertaa oikeasti.

Iida

Istuin kahvilla Sennin ja Kallen kanssa perjantaina. Kello oli melkein kolme, jolloin olin sopinut näkeväni Eetua hetken. Ja varmaan Nikoakin. Mulla alkoi olla niitä ikävä. Kaikkia ikävä, vaikka olin niin irtautunut todellisuudestani. Mä elin täysin mun omassa maailmassa. Olin piirtänyt sarjakuvaani eteenpäin todenteolla, sillä sen maailmaan pakeneminen oli ainoa tieni pois omasta päästäni. Kalle oli liian laiska siihen nykyään ja Senni oli selittänyt suuresta taideprojektistaan puoli tuntia. Mä olin onnellinen sen puolesta. En sentään menettänyt rakkautta ystäviini jos oma elämäni oli vain haiseva kasa hometta.

Olin kertonut niille Joonan viestistä. Myös Oonalle. Sille olin tietenkin soittanut heti sen saatuani kuten Tuurellekin. Oona oli ollut sitä mieltä että "omg oikeesti se tykkää susta" kun taas Tuure oli sanonut, että ehkä Joona oikeasti oli miettinyt ja oli pahoillaan sanoistaan, mutta ettei mun ollut tietenkään pakko olla sen sydänystävä nyt tai koskaan. Oona oli ollut muutenkin niin poissaoleva. Ihan kuin se ei edes olisi olemassakaan enää.