Pysy kauniina

LUKU 6. KUN HELVETTI JÄÄTYY, JOONA RAUHOITTUU

Eetu

Heräsin sunnuntaiaamuna Jaakon ja Leevin tappeluun. "Eetu, sano Leeville, että on välillä mun vuoro pelata Zeldaa!"

Jaakko rymisteli sisään huoneeseeni. Käänsin kylkeäni syvemmälle peiton alle ja katseeni pois huutavasta pikkuveljestäni. "Turpa kiinni, Jaakko. Ja Leevi, anna sie veljesi pelata välillä!"

Tyytyväisenä Jaakko juoksi ulos huoneestani jättäen oven auki. Murahdin ja nousin ylös sängystä, koska en mie saisi enää tuon jälkeen nukuttua. Äiti ja isä olivat menneet jo ulos – oli niiden kahden joku vuosipäivä siitä kun ne tapasi. Outo perinne, mutta ainakin se näytti, että ne vielä välittivät toisistaan ihan yhtä kovasti. Kello oli puoli kaksi, olipa tullut nukuttua.

Huokaisin ja vedin paitani päälle hupparin, jota olin käyttänyt jo viikon, mutta se ei haissut, joten tuskin ketään haittasi. Laahustin villasukilla luistellen käytävän vessaan, harjasin hampaani ja järkytyin siitä, miten kamalalta näytinkään. Haparoin silmälasejani vessan tasolta ja lopulta sain ne käsiini. Vuorossa olisi rankka päivä kestää kahta keskenkasvuista veljeä ja yrittää saada tehtyä kaikki koulujutut, joita oli nyt kertynyt. Mikä olisi sen parempaa, viettää rauhallinen sunnuntai. Kuulin olohuoneesta huutoa ja kiljuntaa – kunnon tappelun ääniä – kunnes kellarihuoneen ovi pamahti raivokkaasti kiinni ja kohta sieltä jo kuului television äänet.

Olin eilen käynyt kahvilla Iidan kanssa, sillä oli tosi rankkaa nyt. Se kertoi Ilarista ja siitä, miten se oli viettänyt sen syntymäpäivää Ilarin vanhempien kanssa. Eilen sille myös tuotiin joku Ilarin vanha asia ja pari muuta tavaraa, eikä se halunnut käydä sitä läpi yksin. Mie halusin olla avuksi, vaikka olinkin ollut toinen vaihtoehto, kun Tuure oli katsomassa mummoaan Kalajoella. Olin yksi niitä ihmisiä, jotka eivät tykänneet siitä, jos muilla oli paha mieli. Joidenkin mielestä mie olin kunnon vässykkä, mutta itse olisin sanonut, että olin vain vähän turhan empaattinen. Iida sanoi, että se oli just "ihan älyttömän ihailtava piirre".

Lupasin Iidalle, etten sanoisi mitään muille. Ilmeisesti kukaan ei tiennyt, paitsi sen vanhat koululaiset. Melkein kaikki tiesivät siitä onnettomuudesta, mutta ei sitä osattu yhdistää mihinkään. Ymmärsin, miksei Iida halunnut muiden tietävän. Sääli. Suru. Yksityisyys. En olisi itsekään jaellut sitä ympäriinsä. Arvostin kuitenkin sitä, että Iida oli kertonut mulle vaikkakin vähän pakon edestä. Se tuntui heti paljon läheisemmältä, koska meillä oli yhteinen salaisuus. Mie olin tajunnut heti mistä oli kysymys, mutta en kertonut sitä Iidalle. Onnettomuudesta oli aikoinaan puhuttu paljonkin meidän perheessä. Siksi tiesin sen – muistin sen – mutta en olisi ikinä kehdannutkaan ajatella, että joku oli oikeasti joutunut kokemaan sen koko jutun läpi. Etenkään Iida, se näytti olevan sille vieläkin tosi hankalaa.

Havahduin mietteistäni peilin edessä kun puhelimeeni kilahti viesti. Avasin puhelimen, joka näytti kahta uutta viestiä Nikolta. Ensimmäinen oli lähetetty keskellä yötä ja koski jotain ihan turhaa yhdestä pelistä. Toinen oli tullut äsken ja se liittyi sen äitiin. Vastasin nopeaa. Niko oli linjoilla ja kirjoitti, että yrittäisi etsiä töitä. Meinasin alkaa nauramaan mielikuvalle Nikosta töissä, mutta en tehnyt sitä, koska tiesin miten tärkeää se oli. Niko oli jo kauan suunnitellut muuttamista omilleen, pois siitä rotankolosta. Mie olin sanonut, että voisin tulla kämppikseksi, mutta en tiedä kehtaisinko jättää Leeviä ja Jaakkoa tappelemaan. Muutenkin tuntui siltä, että Leevi tarvitsi nyt kaikkea tukeaan ja halusin olla sille hyvä roolimalli. Olihan se sentään mun idiootti velliperse pikkuveli.

Kävelin keittiöön, jossa onnekseni kahvi oli valmiina keittimessä kuin jokin kutsuva huumeenjämä narkkarille. Join kahvin usein lähes mustana. Joona aina nauroi sille, ja vittuili, että mie olin nyt ihan "isämmaa perkele kunnon suomalainen mies, kahvi mustana ja talvisodan asenteella". Istuin keittiön pöydälle ja avasin fysiikan kirjan, jonka olin siihen jättänyt. Miksen mie ikinä opiskellut säännöllisesti, vaan yritin kaataa kaiken kerralla kurkusta alas? Toisaalta parempi tämä taktiikka, että kerran viikossa, toisin kuin Niko aina luki koko kirjan koeviikolla koetta edeltävänä iltana. Idiootti.