Pysy kauniina

LUKU 9. DINOSAURUS-EKOSYSTEEMI

Anteeksi kovasti kun nyt ollut taukoa tämän julkaisussa! Yritän jatkossa pitää tahtia edes pikkasen parempana, mutta voi olla, että menee kauemmin aikaa julkaista kun kesällä, kun nyt olen taas koulun penkillä ja ylioppilaskirjoitukset lähestyy pelottavasti. Toivottavasti kuitenkin nyt tykkäätte tästä! Kiitos myös kaikille lukijoille, tykkääjille ja kommentoijille - olette ihania! <3

Iida

Makasin sängyllä kuulokkeet korvilla. Mä olin herännyt liian aikaisin saamatta enää unta, joten en voinut muuta kuin tuijottaa kattoa siihen pisteeseen asti, että tajuaisin kohta olevani myöhässä. Pienet pölyseitit tuijottivat mua tuomitsevasti katon nurkasta. Ilarin tekemä soittolista kantautui mun korviin. Se oli ikuisesti leimannut nämä biisit sille, mutta mua ei edes haitannut vaikka ne oli hyviä ja just niitä, joita kuuntelin aina. Jokaisella on varmasti ainakin yksi kappale, joka tuo mieleen jonkin henkilön tai hetken - no, mulla oli tätä nytkyä ainakin kymmenen ja ne kaikki toi Ilarin takaisin mun maailmaan.

Lopulta herätyskellon riipivä ääni potkaisi mut ylös sängystä kellon lyödessä kahdeksan. Kierin alas sängystä kääriytyen vain syvemmin peittoon. Olin katsonut aamuyöhän asti uusiksi Ru Paul's Drag Racen kuudetta kautta tietämättä edes miksi ja nyt kaduin sitä. Sen ja aikaisen heräämisen ansiosta olin nukkunut hyvällä lykyllä ehkä kolmesta ja puolesta neljään tuntiin.

Heitin peiton takaisin sänkyyn ja laahustin huoneesta ulos kylpyhuoneeseen. Illalla juodut vedet ulos ja epätoivon tunne, kun näin lavuaarin yllä väärän hammastahnatuubin. Olin sanonut äidille varmaan satakahdeksankymmentäkaksi kertaa, etten halunnut sitä ala-asteen hammaslääkärivierailulta maistuvaa vaan raikasta minttua, jossa oli sellainen hassu madolta näyttävä vihreä liero sisällä. Lannistuneena vedin viivan väärää hammastahnaa hammasharjalleni. Mua väsytti ja vitutti, kaksi tunnetta joita tunsin nykyään varsin usein.

Harjasin hiukset ja laahustin takaisin huoneeseeni heittämään päälleni liian suuren, mummon kutoman villapaidan ja samat ruskeat ruutuhousut joita olin käyttänyt kasiluokalta asti. En ollut kasvanut senttiäkään. Olin vieläkin sama sataviisikymmentäkahdeksansenttinen hobitti, joka tulisin aina oleman. Mun jalatkin oli ihan tarpeeksi karvaiset, että voisin olla hobitti. Hieman vain liian pienikokoiset, mutta kai hobiteissakin oli poikkeuksia. Jos ei ollut, niin Tolkien voisi haistaa paskan ja muokata Keski-Maan sääntöjä. Ihan mielelläni asuisin Konnussa luonnonläheisten karvajalkojen kanssa ainoina huolina kapakkaan kävely ja pilven kasvattaminen.

Tungin reppuuni läppärin, ruotsinkirjat, yhteiskuntaopinkirjat ja kynät. Etsin myös pöytäni uumenista biologiankirjat. Ajattelin olla hyvä opiskelija ja mennä koulun jälkeen kirjastoon tekemään muistiinpanot. Ei mulla ollut parempikaan tekemistä ja se saisi mun ajatukset pois kaikesta. Kaikesta. Oonasta. Siitä, mitä oli tapahtunut, että olin käytännössä koittanut saada itseni hengiltä alkoholilla. Ainakin siltä se kuulosti ja näytti jälkeenpäin. Mutta ei kai se ollut totta? En voinut luottaa enää edes omaan arvostelukykyyni. Se oli ihan sumentunut. Mä olin taas pettänyt Ilarin, koska en voinut päästää irti siitä enkä voinut olla unohtamatta kaikkea mitä me käytiin läpi ja kaikkea mitä tunsin. Oonalla oli sanoissaan luultavammin perää, mutta en vain voinut.

"Hyvää huomenta tähän kauniiseen aamuun rakas siskoni", Aleksei tervehti kahvikuppinsa takaa. Näytin sille keskisormea. Avasin jääkaapin ja vedin sieltä kaksi karjalanpiirakkaa ja appelsiinimehua. Lysähdin Alekseita vastapäätä ja selasin läpi kaikki ilmoitukset, joita oli tullut. Sillä samalla hetkellä, puhelimeni alkoi väristä. Vastasin puheluun.

"Hei voitteko pliis ajaa mut koululle?" kuului Tuuren ääni puhelimen toisesta päästä.

Käännyin Alekseihin päin. "Voidaanko me ajaa Tuure koululle?"