muistio

ajatelmia & lyhyeksi jääneitä runoja

Vanhat ihmiset tekevät minut surulliseksi. Miten heikkoja meistä onkaan tuleman, miten yksin me olemme kirotut jäämän, ja miten onnettomat ovatkaan loppujemme päivät oleman. 

Puolityhjäksi jäänyt paperi, tarina, jota emme koskaan saaneet valmiiksi. Onko tässä kaikki? Jätämmekö loppuhuipennuksen katsomatta, aiommeko me todella jättää esiripun paikoilleen?

Jokainen rakkaustarina kertomassa miten huonoina aikoina sen oikea  kanssa on parempi kuin hyvinä aikoina jonkun muun. Vaan onnekkaimmat meistä pääsevät onnellisia aikoja viettämään rakkaidensa kanssa.

Kaikki uskovat sinuun, älä tuota pettymystä.
Suuret kengät annettiin täytettäväksesi,
Älä ole typerä, älä anna heidän nähdä epäröintiäsi.
Tee mitä täytyy, älä mitä tahdot.
Pettymys pelottaa, pelottaa koska kaikki uskovat sinuun.
Älä epäröi
Täytä kengät.

Aika ajallaan antaa anteliaisuuttaan, vaan kun aika mataa onko aika vain ainoa mistä kiinni pitää? Antaako anteeksi ajan alun, saako siunauksensa syntisimmätkin meistä? Maailmankaikkeuden taakan hartioilleen ottaneiden kohtalo ennalta määrättiin. Kuoleman omat.

Et pidä näkemästäsi mutta pidät siitä kiinni nähtyäsi näkymättömyyden pituuden. Näet nähtäväksi kelpaamattomat nähtävyydet. Näet pimennossa tuhannet ja sadat meistä tuhannen ja yhden yön satujen perään haaveilemassa.

Äiti näetkö sinä tuon pilven taivaalla? Se on ihan kuin sieni.
Äiti minä sain tänään poikaystävän! Hän on vaarin ikäinen.
Äiti isi antoi minulle limpparia. Se poltteli kurkkua.
Äiti etkö sinä todella näe? Isä etkö sinä todella välitä?

En minä koskaan rakastanut sinua. En koskaan tuntenut mitään tyhjyyttä suurempaa. Olin kanssasi adrenaliinin vuoksi. Tahdoin rikkoa sääntöjä, joita jo esi-isämme sokeasti noudattivat. Ehkä olen kuten muutkin, lääkkeillä turrutettu ja tunteeton, rakkauteen kykenemätön. En rakasta, en tunne enkä tahdo sinua. Adrenaliinia minä metsästin ja tulen aina metsästämään. Vaaran tuntua. Riskejä. Ei rakkautta. Kuoleman pelkoa.

Oikeastaan
Sain kyllä mitä pyysin
Sain mitä ansaitsin
En vain koskaan ymmärtänyt
Sinunkin tarvitsevan jotakin
Sinäkö tuntisit?
Mitä?

Sinä polvistut valtaistuimeni edessä tietämättömänä niistä valheista joilla sen rakensin. Kummarrut edessäni ymmärtämättä illuusiota joka silmiesi edessä todellisuudessa väräjää. Uhrialttarilleni tuot lahjasi sokeana mitätömyydelleni.

Kaiken kaikkeuden kaunes painaa raskaana minua. Sinun silmissäsi paistava valo keventää hetkellisesti rintakehääni jotta saan haukottua happea edes silmänräpäyksen verran. Kuin kala kuivalla maalla minä sätkin ja sinä upotat minut syvään veteen tuoden hetken helpotuksen. Niin rakas ja niin kaunis mutta niin kipeä ja raastava. Et sinä koskaan näe tätä kaikkea minun silmin, et tunne minun tuntein, et koe niinkuin minä. Ei niin kuulukaan olla. Olet vain pelastaja, hetken helpotus. Et vastaus. Et määränpää, vain matkakumppani ja tukipilari minun kirkkoni katon alla.

Vihreänä maahan putoavat lehdet. Miksi te putoatte jo? Alkusyksyn kauneusko teidät tappoi? Miksi niin kovasti tahdotte jo kuolleiden tovereidenne joukkoon? Ymmärrän ruskan kauneuden ja kuoleman kauheuden. Ymmärrän toki miten yksinäistä on olla viimeinen elossa. Mutta silti minä kysyn, miksi tahdottr jo kuolla? Niin paljon elämää teillä olisi vielä ollut elettävänä, niin monet tuulet ja sateet, auringonnousut ja laskut. Miksi luovuitte niistä jo nuorina?

Sinisorsia rannalla ja pikkulintuja kalliopuissa. Poikkesin polulta metsän syleilyyn, poimin kukan matkaani ja katselin pilviä. Pitkospuita pitkin taivaaseen.

Pikkuhiljaa huomaan värien palaavan takaisin, mutta kipu, on edelleen ennallaan.
Hiljaa takaraivossa tykyttävä tuska muistuttamassa, miten helppoa on joskus ymmärtää,
Mutta mahdoton hyväksyä.
Ja miten joillekin, on helppo hyväksyä vaikkei ymmärrystä olisi.

Turta samantekevyys sattuu tuskaa enemmän, ja
tyhjyys painaa aina surua raskaammin.

Antiikkinen kattovalo kelmeänä loistaa hämärään halliin jossa sinä raaputat lattiaan nimikirjaimiasi. Vain ikkunan takana itkevä satakieli on seuranasi vaikka jonkun pitäisi vihdoin sinullekin pitää seuraa

Ainakin seitsemän kertaa
Kävit mielessäni
Bussin penkillä istuessani odotin
Josko kuulisin äänesi tänään

Vihree
Marraskuisen yön kylmyys
Männyn neulasen haju
Lämmin kuiva sisätilailman pöly
Puu
Multa ja lumi

Sun muurahaismielikuvitus ei pysty ymmärtämään
 tätä en pystynyt välttämään
Täytyi tappaa ja murhata, teurastaa ja paloitella
Jottei tarvitse lapsia koetella nälkäkuolemalla
Talvi on ollut niin kylmä tänä vuonna
Eivät he huomaa jos Sinun käsivartesi paistamme illalliseksi.
Eihän?

Mutta ei mietitä sitä nyt. Nyt on toppavaatteet. Ja kirpeänä punottavat posket. Nahkatumppu jonka pinta on kulunut lähes olemattoman pehmeäksi, mutta kuinka hyvältä tämä tumppu kädessä tuntuukaan. - Tuomo

Pehmeä selkä kun olen pakkas illassa
Villapaita kauniisti isoäidin pukema
Jäinen pihatie suolan sulattama
Pakkanen puree poskia
Halkokori
Sormikkaat joisen kärjet paljastivat jäiset sormet

Upeat ihmiset joista kiinnostun saavat minut laittamaan oman elämäni toiseksi.
Kaikki se missä olen hyvä pääsee unohtumaan ja annan lahjojeni valua hukkaan koska joku toinen
Pitää niistä enemmän erimuodossa
Itsensä muuttaminen toisen mieleiseksi on ehkä typerää mutta sen tekeminen on luontaisinta mitä ihmisluonnossa on.
Kiinnostavat ihmiset kun saavat sinut kiinnostumaan ja jättävät sitten roikkumaan