My Love In Amsterdam

8. Avaimet puuttuu

Kävelin ripein askelin kohti kotia. Satoi vettä, enkä halunnut kastua läpimäräksi. Olimme menneet koulun jälkeen kauppakeskukseen viettämäännaikaa, ja sieltä Amalle. nyt kello oli jo noin kymmenen ja pimeä. Tunsin puhelimen värisevän taskussani ja kaivoin sen esiin. Isä. Vastasin puheluun: "Moi!"
"Hei! Miten sun ensimmäinen päivä meni?" Isä kysyi. "Tosi hyvin, en joutunu olemaa melkee millää tunnilla yksi, ku kavereilla oli tosi monet samat kurssit ku mulla" vastasin iloisesti. Rupattelin isän kanssa hetken, kunnes saavuin kotiovelle. "Noni öitä!" Huikkasin puhelimeen. "Öitä" isä vastasi. Laitoin puhelimen takaisin taskuun. Aloin kaivaa avaimia takintaskusta, mutta niitä ei ollut siellä.

Sitten muistin. Isä ei ollut vielä antanut edes minulle avaimia, eikä ollut Maryn kanssa tullut vieläkään kotiin. Mieleeni tuli Noah. Soitin hänelle. Kirosin hiljaa itsekseni kun puhelu meni neljättä kertaa vastaajaan. Muistin Amyn asuvan aivan naapurissa ja soitin hänelle. Hänkään ei vastannut. Päätin kuitenkin lähteä kävelemään hänen luokseen, sillä mitäpä siinä häviäisin kun sinne oli vain vähän päälle kilometrin matka. Soitin uudelleen Amylle vähän lähempänä, mutta hän ei taaskaan vastannut. Sitten muistin. Hän ja Noah olivat yhdessä jossain. Olin jo melkein perillä. Murisin raivoissani ääneen ja olin juuri kääntymässä takaisin, jun viereeni pysähtyi auto. Ikkuna laskeutui suristen. "Mitä sää täällä yöllä käppäilet" huikkasi Aron. "Tuu kyytii" hän jatkoi.

Selitin autossa kaiken ja Aronin oli vaikea lopetta naurmista. Ei sillä, kyllä hänen nauruaan kuuntelisi pitempäänkin. Belinda nyt!! Rau ho tu. "Nii että mietin mitä tässä tekis" huokaisin ja pudistelin päätäni. "No tuu meille yöks, porukat tulee tänää joskus aamuyöstä kotii ku ne oli jossai konferenssissa kauempana" Aron sanoi ja pysähtyi heidän talonsa eteen. Vatsassani lepatti tuhat perhosta. "Hei ootko nyt iha varma, jos ne tulee vaikka sinne su huoneesee ja sit mä oonki sielä, en haluu että ne näkee mut" kysyin. "Ei ne tuu, lähet aamulla vaikka ikkunasta tikkaita pitki jos et haluu että ne näkee sua" Aron sanoi ja nauroi. "Sitä paitsi mitä välii" hän kysyi kun menimme sisään.

"No..kiusallisii tilanteita. Tai jos ne vaikka sanoo iskälle jotai ku kumminki tuntee sen ja sit iskä luulee että..", "joojoo tajuun" Aron keskeytti ja naurahti. Menimme yläkertaan ja Tiputin reppuni lattialle. "Onks sulla mulle lainaa vaikka jotai t-paitaa yökkäriks" kysyin ja vilkaisin Aronia. "Joo mee katto tuolta joku" hän sanoi ja nyökkäsi vaatehuoneeseensa päin. Luikin sinne. Katselin huppari ja t-paita kasoja ja hymy nousi huulilleni. Vedin kasasta päälimmäisen paidan, riisuin omat vaatteni ja laitoin sen päälleni ja katoin peilistä.

Otin vaatteeni lattialta ja hiippailim takaisin Aronin huoneeseen. Olisi varmaan pitäny ilmoittaa tulostani. Hän oli seisoi pelkät boxerit jalassa viikkaamassa päällän olleita vaatteita tuolille. Vilkaisin nopeasti hänen treenattua kroppaansa ja rykäisin pitäen katseen tiukasti lattiassa. "Noni löysiks jonku hyvän" hän kysäsisi ihan normaalisti. "Mm" mutisin ja laitoin itsekin vaatteeni tuolille, irrotin korvakuroni ja laitoin ne vaatteiden päälle.

Aron meni makaamaan sänkyn ja piti peittoa koholla odottaen minua tulemaan myös. "Siis nukutaaks me.." aloitin epäilevästi mutta Aron keskeytti minut nauraen: "hei älä viitti olla niiku tää ois eka kerta ku nukutaa lusikassa" ja minä pudistin päätäni ja kömmin sänkyyn. "Tästä ei sitte puhuta" mutisin vielä ja suljin silmäni, ja pakko myöntää, koko keho kipinöiden. "Näytät tos mun paidas muute iha samalta ku kaikis niissä söpöis kuvissa mis tytöllä on poikaystävän paita" Aron kuiskaa ihan hiljaa. En edes tiedä nukunko jo vai en, eli oliko tuo unta vai ei, mutta ihana tunne leviää minuun kokonaan.