naama umpeen, mä rakastan sua

12 ~kopkop~

•Ivy•

Kop kop kop
Mun kurkussa kaihertaa epämiellyttävä puristus kun mä asetun tikkusuorana seisomaan valtavan puisen oven eteen, odottamaan että joku tulisi päästämään mut sisään.
Oikeastaan, en mä ole edes varma jos haluan sisään, ehkä olisi vaan helpompaa jos oikeasti olisin ihan väärällä ovella, ja voisin säästää selitykset ja-

"Ai, sä" Aidenin pörröinen pää pöllähtää oven raosta ulos, mutta sen ilme laskee neutraalista ärsyytyneeksi tismalleen samalla sekunnilla kun se huomaa kuka oven takana seisoo. Minä..yllätys?

"Sori, mulla ei ollut kauheen hyvä olo aikaisemmin" Mä aloitan. "Mä unohdin ihan kokonaan, oikeasti"
Teknisesti ottaen, en valehtelekkaan.

"Okei" Aiden tokaisee. Sen kasvoilla levännyt tympeä ilme käväisee pienen hetken kestävässä tekohymyssä ennenkuin se pääsee pamauttamaan oven takaisin kiinni.
Mitä? Löikö se mulle juuri luurin mutta oikeassa elämässä?

Muutaman hetken mä siinä seison tumput suorana, pari kertaa hämmennyksestä silmiäni räpäytellen ennen kuin mä nostan käteni ovelle uudestaan. Kop kop kop

Ding dong
Ding dong

Ovi päästää epämiellyttävän narahduksen ja sama pää kurkkaa raosta jälleen. Nyt se ei edes vaivaudu sanomaan mitään, kohottaa vaan kulmakarvojaan.
Mä tapitan sen silmiä varmaan kaksikymmentä sekunttia, kunnes sen suusta pääsee syvä huokaus. "No?"

"Mä ajattelin jos tehtäisiin nyt jotain" Mä ehdotan, ja heiluttelen mun käsiä kiusallisesti edestakaisin mun kehoni ympärillä. Mä en ole juuri tottunut mihinkään lepyttely laverteluihin.

"Mulla tavallaan oli tässä jotain kesken" Aiden ilmoittaa, mutta ehkä sen ilme rentoutuu, ihan vähän ainakin.

"Ei se haittaa, mä voin auttaa"
"En mä usko että mä tarvitsen mitään ap-"

"Okei, no mä voin odottaa" Mä hymyilen, ja kun mä huomaan Aidenin otteen ovesta löysentyneen, mä tungen itseni sisälle sen eteiseen. "Mitä sä olitkaan tekemässä?"

Aiden ei sano mitään. Mä huomaan sen ilmeestä että se haluaisi näyttää vieläkin ärsyyntyneeltä ja vakavalta, mutta tuon purressa alahuultaan, se näyttää taistelevan ihan pienen pientä hymyä vastaan. "Älä peittele sun hymyä, se on ihan söpö"

Hyi.

"Okei okei tule, mä näytän sulle"

• Aiden •

Ivy istuu risti-istunnassa mun huoneeni lattialla, kyyristyneenä pienen paperinpalasen eteen, jonka mä sille jonkin aikaa taaksepäin ojensin. Sillä on vähän rajun näköinen puristusote kulahtaneesta pensselistä, mutta se on maalannut aika söpöjä, joskin alkeellisia kukkia ja kissoja koko paperin täydestä.
"Mä en loista tässä ihan yhtä paljon kuin sä" Ivy jupisee, sen katseen vaihdellessa nopein liikkein mun maalaamien kuvien, ja nyt hänen taideteoksensa väleillä.

Mulla on niitä kuvia koko huoneen täydeltä. Ei seinillä juuri yhtäkään, vaan lähinnä lojumassa pitkin mun ikkunalautaani, lattiaa, sängyn alla. Sen vuoksi myös mun lattiani on eriväristen maalitahrojen peitossa, mutta se ei tunnu Ivyä haittaavan.  Mä olin vähän nolostunut mun salaisesta harrastuksesta, mutta se vain ihastelee mun tuhrustamia auringonlaskuja ja kukkapeltoja. 

"Toihan on upea, ihan kehystämisen arvoinen" Mä yritän piristää maahan käpertynyttä tyttöä. Ivy tosin luo muhun sellaisen katseen, mikä viestii sen tavalla tai toisella aistineen mun kevyen kaunistelemisen tuon maalauksen suhteen. Se näyttää...Ihan okeilta.

Vaikka tytön asenne muuttuikin takaisin ennalleen vittumaiseksi itsekseen aika nopeasti mun huoneeseen asti päästyään, en voi kuitenkaan tuntea mun oloani muuksi kuin otetuksi siitä, miten itsepäisesti se halusi tulla tekemään jotakin mun kanssa.
Kai se oikeasti oli vaan unohtanut meidän tapaamisen aikaisemmin, ja halusi nyt korvata sen.

"Paljonko kello on?" Mä olen kellahtanut sängylleni makaamaan odotellessani Ivyn lopettelevan maalauksensa kanssa, mutta mä joudun nostamaan päätäni vilkaistakseni numeroita puhelimeni näytöltä.
"Varttia yli kymmenen"

"Hitto, mun täytyy varmaan lähteä" Ivy asettaa turmelemansa maalaussiveltimen sivuun ja kapuaa ylös epämielyttävästä asennostaan.

"Haluatko että mä saatan sut?" Mä virnistän, tuo kun luultavasti ajattelee mun jälleen haluavan esitellä joitakin romanttisia toimintojani.

"En" Se nyrpistää nenäänsä ja on jo avaamassa mun huoneen ovea lähteäkseen, ennen kuin se kääntää vielä päätään mun suuntaani. "Mutta sä voit kyllä kävellä jonkun matkaa mun kanssa"