naama umpeen, mä rakastan sua

9. ~1209600~

• Aiden •

Mä en ole kuullut Ivystä mitään kahteen viikkoon. Neljääntoista päivään, kuka tietää kuinka moneen tuntiin kaiken sen jälkeen mitä me tehtiin, se ei ole osoittanut minkäänlaisia elonmerkkejä. Mutta kai Blake olisi sanonut jos se kuollut olisi.

No okei, olisiko liian epätoivoista, jos paljastaisin kavunneeni sille samaiselle kalliolle yön pikkutunneilla tuijottelemaan niitä tähtiä, joita me yhdessä osoiteltiin ja laskeneeni siellä sen massiivisen tuntimäärän? En tiedä, mutta mä en usko sen vaivautuneen päästämään ajatustakaan itsestäni aivokehäänsä yli 336 tuntiin.

1209600 sekunttia. Okei. Ivyä ei selvästikään kiinnosta, ja hah, eikä muakaan voisi vähempää kiinnostaa. Ehei.

Mä olen villi kuin niitynkukka, elämänsä kunnossa ja kaikki on hyvin näin. Olisihan se nyt muutenkin tooooosi outoa jos mun ja Blaken siskon -hyvä kun mahdan edes nimeä muistaa!- välillä olisi jotakin enemmän, eikä niin tule ikinä tapahtumaan.

Pah, Minähän en henkilökohtaisesti sellaista vaivaudu edes ajattelemaankaan, mutta ehkä lähimmillään Ivyn unelmissa.
Tosielämässä me yhdessä? Ei ikipäivänä!

"Voitko sä irrottaa pääsi sun perseestä ja lakata ajattelemasta mun 'siskoani' noin intensiivisesti " Blake tuijottaa mua nirhaava ilme kasvoillaan alapuoleltani, tuupaten mua reiteen sellaisella voimalla, että mä meinaan menettää tasapainoni sohvan selkänojalla.

"Älä viitti, miksi mä olisin sitä ajatellut" mä naurahdan pyöritellen dramaattisesti silmiäni, vältellen kaverini katsetta parhaani mukaan, jotta mun sekoileva elekieli ei lähettäisi  Blakelle mun mietteistä totaalisen vääriä signaaleja. Se tulkitsee ne kuitenkin aivan väärin.

"No just et varm-" poika on aloittamassa ennenkuin oven läimäisy auki, ja muutaman sekuntin jälkijunassa takaisin kiinni keskeyttää sen. Kerrankin sopiva ajoitus.

"Blake, mä taidan pysytellä täällä siskoilemassa vielä pari hetkeä, sun äitisi osti meille yhteensopivia kenkiä -neljät!- kato, Chanelia tai jotain channua ne oli" tuttu ääni kajahtelee eteisen peilikaapeista täydellä volyymillä olohuoneeseen,  ennustaen Ivyn kehon ponnahdusta kulman takaa esiin kahta paria merkkikenkiä kannatellen. "Ai sä, moi"

Ai sä? Sä? Miksi noin ilotonta? Mitkäkin rypälepommit aivan varmasti räjähtelee vatsassasi, ei sun tarvitse peitellä sellaista.

"Tietenkin osti, nyt sillä ainakin riittää tuhlailtavaa" Blake hymähtää, tuon sisään Ivyn perässä saapuneen äidin mutistessa taustalla jotakin poliittista lasten tasa-arvosta ja hyvinvoinnista. "Aidenille tää mahtoi olla aikamoinen ilopommi, se on unelmoinut susta kooooko päivän"

Keittiöön kengät käsissään matkanneen, jääkaapin alle pakastimen luokse kyyristyneen Ivyn ilkikurinen katse pomppaa salamannopeasti keittiön keskelle tällätyn työtason toiselta puolelta muhun muutamiksi sekunneiksi, ennenkuin palaa takaisin valikoimaan jotakin kylmälokerostaan, luultavasti miettien mitä se voisi näpäyttää takaisin.

"Enhän" mä mutisen yrittäessäni peitellä tyttöön vaeltavaa katsettani käsiini tungetulla puhelimella. Hitto, se on hyvän näköinen.

"Ai että ihan koko päivän" Ivy hymähtää poksauttaessaan värikkään, minikokoisen jäätelöpakkauksensa erikoisella puristuksella auki, dipaten keltaisin ja punaisin värein spiralisoidun mehujääpuikon huuliensa väliin, ennenkuin palaa lösähtämään sohvaa vastapäätä raahatun valkoisen nojatuolin sisuksiin. "Joo, siitä onkin kai vähän aikaa kun viimeksi nähtiin"

"Aiden voisi vaikka tappaa jonkun että se pääsisi treffeille sun kanssa" Blake virnistelee, tuupaten mua jälleen pohkeeseen. Valheita kulta, valheita. Ivy se näytti suorastaan hyppäävän pöksyistään ulos innostuksesta, kun se näki mun naaman. "...Tai saisi edes sun ajatuksia selville sen-"

"Turpakiinni Blake" mä sihisen rullatessani itseäni alas sohvan selkänojalta, hakeakseni jääkaapista jotakin, joka voisi harhauttaa mun joutumista kiusallisiin keskusteluihin.
Ah ja dramaattinen huokaus, mitä mustamaalausta!

Miksi mä olen tämän keskustelun uhri? Ivy on varmaan tuhat prosenttia kiinnostuneempi minusta kuin minä hänestä!

"Mulla ei ole ollut aikaa miettiä sitä" Ivy kohauttaa olkiaan, siirtyen pureskelemaan toisen puolen poskihampaillaan mehujäänsä tyhjää tikkua. No se meni alas nopeasti. "Ah, kun oliskin röökiä"

Jep, sanoinhan. Kiinnostus hohkaa hänestä kuin säteily onnettomuden läpikäyneestä ydinvoimalasta.

Nappaan jääkaapin typötyhjältä ylähyllyltä vaniljan vivaheella maustetun kokiksen, ennenkuin mä palaan takaisin sohvan luokse, nyt tyytyen paikkaan Blaken vieressä, jossa se automaattisesti ottaa jalkani yllättäen maalitaulukseen, ennenkuin Ivy päättää avata suunsa.

"Niin, haluatko sä lähteä ulos vai?"

Moiksuliiiii
Tällä kirjalla on jo 1k lukukertoja, jeeee!🤩 Vähönkö ihanaa, oon tosi kiitollinen jokaselle joka on lukenut, tykännyt kommentoinut tähän kirjaan jotain!!!! Ja vielä että oot vieläkin täällä, maaaahtaavaa😳
Maaaasssiivinen kiitos kaikille!❤️

Iris