Mutakuoppa

12

Kun pääsimme perille, pilvet olivat jo tummuneet, aurinko laskenut lähes kokonaan.

Roivanen osasi ajaa Miskan kämpälle ilman ohjeistuksia. Itse olin käynyt täällä vain pari kertaa. Silloinkin ainoastaan parkkipaikalla.

Alkuperäiseen suunnitelmaan oli tullut pieni mutka. Miskan kämppis oli kuulemma hukannut lompakkonsa ja tarvitsi myöhemmin kaupunkiin palatessaan jotain millä selviäisi yön yli, kun oli käyttänyt kaikki omat kamansa loppuun. Me oltiin kaikki yhtä mieltä siitä, ettei se ollut Miskan ongelma. Mutta tämä piti päänsä. Kake, Miskan kämppis, oli kuulemma pariinkin otteeseen mahdollistanut meidän tabujen saannin, kun tuonti on ollut heikkoa ja hinnat pilvissä. Kai se halusi tehdä vastapalveluksen.

Miska nakkasi avaimet Roivaselle ja ahtoi loput hampparistaan suuhunsa, kun vilkaisi puhelintaan. Se mumisi suu täynnä ruokaa, ettei menisi kauaa ja suuntasi sitten pois valaistulta parkkipaikalta, kohti paikkaa, missä ikinä kaupan oli sovittu tapahtuvan.

Me muut lähdettiin kohti rappukäytävää mäkkäriruokien kanssa. Mä olin ehtinyt napsimaan matkalla ranut melkein kokonaan. Ruuat oli saatu helposti autokaistalta. Vaivattomampaa se oli kuin viereiseen cittariin meno. Parilla meistä oli sinne porttikielto, mikä oli saatu ostoskärrykyydityksen ja hajonneen hyllyn summana. Miska oli saanut porukoiltaan vuokran ja vähän ekstrarahaa, mikä taisi olla tarkoitettu elämiseen, mutta jonka se tuhlasi lähes yhdessä illassa sovittelumielessä meidän ruokiin ja Kaken mömmöihin. Me oltiin kaikki viisi ihan rahattomia, mutta Miskan vanhemmat olivat olleet anteliaalla tuulella, mikä oli parempaa kuin mikään palkkapäivä.

Sisällä rappukäytävässä haisi ummehtunut viina, sellainen rappeutuneisiin seiniin pinttynyt rööki ja kusi. Miska oli luvannut, että me saataisiin oottaa sen kämpillä, johon me oltiin lopulta suostuttu, vaikka oltaisiin mieluummin menty sen mukaan. Ei kukaan ollut kovin innoissaan lähettämässä sitä takaisin niiden tyyppien seuraan, jotka olivat jättäneet sen yksin keskellä yötä humalassa laiturin nokkaan huojumaan.

Oliver sai Roivasen juoksemaan kanssaan kilpaa rappuset viidenteen kerrokseen, mikä kevensi tunnelmaa juuri hyvään aikaan. Kaksikon huuto ja kenkien kopina kaikui tyhjässä käytävässä ja sai varmasti Miskan naapurit hermoromahduksen partaalle, kun ne eivät pitäneet suutansa kiinni vielä ylhäälläkään. Roivasen voitto tuli mulle ja Joselle erityisen selväksi, kun se vittuili Oliverille minkä kerkesi niin, että seinissä raikasi toisen valittaessa puuskuttaen jotain lyhyistä jaloistaan ja Roivasen etulyöntiasemasta.

-Teiltä jää kohta ruuat saamatta, Jose uhkasi itselleen tyrkättyjä pikaruokapusseja heilutellen, kun ne olivat jääneet ylimmältä kaiteelta alas katsellen arvostelemaan yksissä tuumin meidän matelua. Roivanen ja Oliver hiljenivät, mutta virnuilivat silti minkä kerkesivät.

Roivasen avattua Miskan kämpän oven, mä tajusin, miksei se halunnut meitä tänne kovin mielellään. Asunnossa eli kaksi nuorta miestä ja paikka oli kyllä sen näköinenkin. Mitään naulakkoa ei ollut, takit oli heitetty jakkaralle tai lattialle kuin kehotuksena tehdä samoin. Nurkissa muodostui pölypalloja ja kolmio näytti muutenkin siltä, ettei siivoaminen ollut ykkösenä tärkeysjärjestyksessä. Tölkkejä pitkin pöytiä ja röökilautanen olohuoneessa. Keittiö oli nurkan takana mutta muuten olohuone ja ruokapöytä olivat yhdessä isossa tilassa, peremmältä lähti vasemmalle käytävä jonka päässää makuuhuoneet ilmeisesti olivat.

Katselin vähän varovaisena ympärilleni, kun kävelin asuntoon. Siinä missä itse astelin eteenpäin vieraassa paikassa kuin miinakentällä, Roivanen teki oitis olonsa kotoisaksi ja rojahti ruokapöydän ääreen. Jose meni perässä ruokien kanssa.

Huomasin olohuoneen nurkassa Miskan kitara, joka oli näön perusteella siellä keräämässä vain pölyä. Huomioni varasti sohvapöydälle jäänyt, tummunut bongi. Oliver oli unohtunut tutkailemaan kovassa käytössä ollutta vehjettä ihan liian kiinnostuneena.