Öisiä tarinoita ihmissieluista

Pirunsarvet

Sillä oli punaset silmät niiku jollain saatanalla. kyllähän mä tiesin et ne oli piilarit mut niis oli silti jotai vähä kylmäävää. ja vaaleat, pitkät ja kiharat hiukset. naispiru ton kauneutensa kanssa. tanssittaa jokasen helvettiin suorinta tietä ihan vaan omaksi huvikseen. muijalla oli oikeen punaset pikku pirunsarvet päässäkin. 

joku raukka kipitti liian lujaa ohi ja sai kyynärpäästä suoraan keuhkoon. ja kaljat lensi. saatana väisti. helvetin porteilta siis, ei sen myrkyn edestä. nesteet vaan lens kauniissa kaaressa sen punaselle mekolle. olisitte nähny sen pikkusen ilmeen, silkkaa paniikkia.

niin sellanen on tuo meidän cecilia. mun cecilia. melkeen. oikeasti se oli ton miespirun naikkonen. mutta eikös vastakohtien nimenomaan pitäs täydentää. niin, just sen takia se ansaitsis vierelleen enemmänkin tälläsen langenneen enkelin. match made in heaven. or hell. miten sen ny sitte haluaa ottaa.

meidän katseet kohtas. sen punanen mun sinisen. siinä huoneen poikki meiän katseet palo yhteen. se energia kulki meiän välissä vähän niiku Potterin ja Voldemortin taistelus. paitsi et mä en ollu idiootti joka käytti väärää loitsua. taisiis kyllähän se toimi mut ei täs oltu ketää tappamassa. toivottavasti.

sitten se hymyili. valkoset hampaat vaan välähti ja mun sydän veti rinnassa 15 volttia. damn. 

kunnes joku tönäs mua. ja mä havahduin. kroppa alko taas hylkiä mua. se suosi tota toista persoonaa enemmän. se halus olla ihan tavallinen tyttö mieluummin. ei se halunnu mua päähänsä pyörimään. niin meiän Isä oli sille sanonu. selkeästi kajauttanu, että sen pieni tyttö kroppa oli. ja niihä se oli, ei se ollu poika. vaikka olis pitäny olla.

ja eihän tuo saatanakaa kropasta tykänny. musta se olis pitäny. mä olin ihan huikee jätkä.