Öisiä tarinoita ihmissieluista

Cicapo

Cicapon musiikki kaikuu korvissani tuhanetta kertaa aiheuttaen pieniä epätoivon väreitä. Sama tanssi, sama kappale, uudestaan ja uudestaan. Olin lyönyt käsiä yhteen niin, että niihin sattui ja pyörinyt piruetteja viejän käsivarren alla aivan liian monta kertaa. Hiljainen kärsimys alkoi olla jo sopiva kuvaus tähän olotilaan. Kunnes sinä tulit.

Olin jälleen käynyt pyörähtämässä salin reunalla, kun näin sinun kasvosi. Emme olleet kovin läheisiä. En itseasiassa taida olla edes kovin väärässä jos sanon, ettemme ole koskaan edes puhuneet kunnolla. Siitä huolimatta sillä hetkellä kuin katsemme kohtasivat jokin muuttui maailman kaikkeudessa.

Ojennan käteni sinulle musiikin aloittessa jälleen tutun rytminsä ja sinä tartut niihin, mutta onnistut äskeisestä kontaktistamme huolimatta yllättämään minut. Kun jälleen lähdemme tanssiin toimit miltei päinvastoin kuin ystäväsi. Yhtäkkiä oletkin niin kovin lähellä. Vallan hämmennyn kuin samassa tunnen kehosi painuvan omaani vasten. Musiikki taustalla tuntuu katoavan ja aika hidastuvan.

Lyhyen hetken aikaa olemme vain me. Tunnen lämpimän hengityksesi kaulallani. Rintasi painuu selkääni vasten. Aistini terävävöityvät hetkessä tuhatkertaisiksi. Kätesi puristavat käsiäni. On kuin koko muu maailma olisi vain päättänyt kadota ja jättää jälkeensä vain meidät. Yhteinen tanssimme tuntuu olevan kuin toisesta kaikkeudesta. On kuin askelemme olisivat luodut yhteen. Ja sitten otteesi jälleen irtoaa.

Ympärillä kajahtavat rytmikkäät taputukset palauttavat minut takaisin tähän hetkeen. Ryntään sekuntin viivellä takaisin mukaan tanssiin ja seuraavan parini luokse. Ja vaikka et ollut ainoa, joka hallitsi tämän tanssin täysin, olit ainoa joka painui mieleeni. Vain sinä onnistuit viemään minua ilman musiikkia. Vain sinuun minä luotin niin, että annoin sinulle kaiken vallan askelissa. Ja silti, myös sinä ohjasit minut väärälle tielle.