Reunalla

//8 Torilla

Katselin ympärilleni jälleen ihmetellen, olin päätynyt töiden jälkeen suurelle torille. En ollut koskaan muistaakseni käynyt täällä, toisaalta olin varmaan mutten vain muistanut sitä. Wictoria oli onnistunut raahaamaan tänne sillä olimme saaneet kuukauden töitä tehden jälkeen vihdoin palkkaa. Wictorialla oli tosin jo paljon kultaa sekä hopeaa hänen vanhempiensa ansiosta. Minulla taas pussissa kilisi juuri ja juuri 50-hopeaa. Hopeilla oli suuresti pienempi arvo kuin kullalla. Kullalla Wictoria sai vaikka mitä. Hänen täytyi maksaa vain kaksi kultakolikkoa ja hän sai sillä upean leningin. Olimme siis ostoksilla, tarvitsin uutta siistiä liiviä tanssiaisiin ja Wictoria taas  kaunista mekkoa. Kuningas pari oli ystävällisenä kutsunut kaikki palvelijatkin tanssiaisiin. Mutta pukukoodi oli hyvin tarkka. Jos oli pukeutunut vähäisestikkin väärin sai kenkää juhlista. Wictorialle pukukoodi ei ollut ongelma, hänhän oli rikas! Minulle taas oli vaikeaa etsiä uusia puvun housuja tai liiviä. Tunsin käden omassani ja hypähdin juoksuun tuntiessani vedon. Wictoria veti minua juosten kohti kaunista kauppaa. Kauppa oli ulkoisesti hyvin huoliteltu ja näytti kamalan kalliilta. Emmin hetken uskaltaisinko mennä sisälle tytön perässä. Paikka olisi varmasti liian kallis minulle ja joutuisin vain häveten lähteä pois. Astuin kuitenkin kauppaan ja eteeni ilmestyi upein puku loisto mitä olin koskaan nähnyt. Mekot kiilsivät kauniimpana kuin itse kuningattaren päällä tämän omat, kengät loistivat upeasti luoden kalliin ulkonäön. Ihastelin kauniin punaisia seiniä ja kaikkia niitä tuhansia tauluja jotka koreilivat seinillä. Astuin jälleen askelia eteenpäin nähdäkseni miesten puolen kauniit puvut. Sivelin kauniin puvuntakin reunoja ja ihastelin tämän silkkistä kangasta. En uskaltanut edes vilkaista hintaa. Katsahdin Wictoriaa joka ihasteli kaunista vihreää pukua. Puku sopisi hänelle taatusti mutten uskaltanut sanoa mitään. Hänen silmänsä kiilsivät innoissaan kuin olisin nähnyt lapsen karkkikaupassa. Astelin tämän luokse ja tartuin vihreään pukuun. "Tämä olisi kaunis" "Niin olisi mutten usko että vihreä sopii silmiini." "Uskallan olla eri mieltä". Hymyilin tytölle joka punastui selvästi sanoistani ja hypisteli mekkoa. Tartuin mekkoon ja otin tämän käteeni. "Haluatko sovittaa?" "Se olisi mukavaa, mutta tarvitsen toisen vaihtoehdon." Hymähdin ja astelin miesten puolelle takaisin.
Kävelin saman kauniin puvun luokse jota olin katsellut aiemmin. Uskaltauduin jo kuvitella itseni noissa kauniin mustissa housuissa ja takissa. Alle laittaisin vaalean kauluspaidan ja pronssisen ketjun. Näyttäisin varmasti upealta. Pitäisiköhän Wictoria minusta jos ostaisin tuon puvun? Hymyilin itsekseni ja tartuin pukuun. Entä jos en katso puvun hintaa? Sovitan vain sitä ja unelmoin ostavani sen. Tartuin pukuun ja vedin sen rekistä. Huomasin myyjän katselevan minua arvioiden lasiensa alta. Käänsin pääni nopeasti pois ja kävelin puku kädessä sovitukseen. Matkalla näin Wictorian pitävän kauniin punaista pukua kädessään. Hän kiihdytti kävelyyn ja kuulin vain korkojen kopinaa.

Puku oli ihana, päälläni oli tosin vain takki ja housut sillä kauluspaidan omistin jo valmiiksi. Näytin kerrankin komealta likaisten talli vaatteiden sijaan. Halusin palavasti nähdä miltä Wictoria näytti mekko päällään. Astelin verhon takaa ja koputin viereiseni kopin seinään. Yhtäkkiä verho aukesi ja sen takaa asteli kaunein ihminen jota olin koskaan nähnyt. No hän tosin oli keiju ei ihminen muttei pikkuseikkoihin kannata tarttua. Hänen tummat hiuksensa hulmusivat tämän pyöriessä ympäri. Hänellä oli päällään vihreä kaunis pitsimekko joka muistutti minua kaukaisesti jostain henkilöstä. En vain saanut päähäni kenestä. Tuo sai mieleni mustumaan sillä luulin että henkilö jota yritän muistaa oli entisessä elämässäni. Tai siis elämässä ennen muistin menetystä. En halunnut nähdä Wictoriaa tuo päällä. Jokin vain viesti pahoja tuntemuksia. "Näytät kauniilta!" "Voi kiitos, mutta tämä ei taida sopia silmiini" Katsoin tyttöä sillä en vain halunnut nähdä tuota muistojen mekkoa. "No menehän sitten koittamaan sitä punaista?" Hän nyökkäsi ja katsahti alaspäin. "Sinäkin näytät erittäin komealta!" Hymähdin ilahtuneena kehusta. Tunsin poskieni punehtuvan mutten antanut sille valtaa. Syöksähdin sovitukseen ja katsahdin itseäni vanhasta peilistä. Poskeni punottivat kuin punaiset omenat. Voi eiei. Aloitin riisumaan nopeasti paniikissa pukua yltäni. En halunnut kenenkään huomaavan punaa poskillani. Huomasin repiväni housuja päältäni ja yhtäkkiä olinkin jo ilman vaatteita. Päälläni oli vain alushousuni, hengitin raskaasti katsoessani peiliin. Miten minulla voi olla vatsalihakset? En ole treenannut koko muistin palautumisen jälkeen. Katsoin vaaleaa ihoani ja yritin muistaa miten olin tähän pisteeseen päätynyt. Tuntui kuin jokainen asia jota tein oli muisto entisestä. Kuulin verhon aukeavan ja käännähdin ympäri paniikissa. Katsoin oven suuhun ja näin Wictorian punastuneet kasvot. Hän peitti silmänsä käsillään ja parahti. "Voi anteeksi, en tiennyt että olet täällä ilman vaatteita!" "Ei se mitään, et olisi voinut tietää!" Katsoin tyttöön joka pudisteli päätään ja sulki verhon. "Odotan tuolla, olisin tullut näyttämään tätä mekkoa." "Juu tulen ihan pian." Hätkähdin hämmästyksestä, hän oli juuri nähnyt minut ilman vaatteita! Katsoin peilikuvaan vielä kerran ja vedin housut jalkaani.

Astelimme liikkeestä ulos onnellinen hymy huulillamme. Olin ostanut unelmoimani puvun. Se oli maksanut vain 49-hopeaa. Olin saanut sen ystävä alennuksella. Kiitos Wictorian. Hän taas oli ostanut punaisen kauniin mekon joka oli ollut todella kallis. Varmasti monta kultaa. En voinut uskoa että olin juuri ostanu ensimmäisellä palkallani. Hymyilin onnesta ja katselin Wictorian kauniita kasvoja. Jokin kutitti vatsaani aina kun näin hänet. En vain saanut kiinni mikä ja miksi. Hän sai minut tuntemaan jotain mitä en ollut koskaan ennen tuntenut. Päätin haluavani pyytää häntä tansseihin. Se vain tuntui todella vaikealta. Wictoria varmasti saisi kenet tahansa, vaikka krevinkin. Minä taas olin vain normaali ihmis poika. Gaiaa ei ollut näkynyt aikoihin. Hänellä kuulemma oli kiirettä ommella kuninkaallisten pukuja. En halunnut edes tietää paljonko hänen pukunsa maksaisivat. Gaia oli myös hyvin kaunis, todella luonnollinen. Hän vain muistutti minua jostain todella tutusta. "Fabien odota!" Käännyin katsomaan tyttöä joka oli huutanut perääni. Tunnistin hänet heti, ystäväni jota halusin vältellä muistojen vuoksi. Pysähdyin hitaasti ja vaivalloisesti. Huomasin Wictorian perääntyvän ja juoksevan pois. Olisin halunnut huutaa hänen perään mutten saanut suutani auki. "Hei Gaia, oliko sinulla jotain asiaa?" "Oli, emme ole nähneet aikoihin ja ajattelin että voisimme mennä kahville?" Hymähdin surullisesti ja nyökkäsin. "Kyllähän se sopii mutten tänään voi valitettavasti." "No huomenna sitten?" Nyökkäsin ja astuin eteenpäin. Lähdin kävelemään pois päin tytöstä jota pelkäsin. En halunnut hänen kanssaan kahville, halusin vain halata Wictoriaa. Hetkinen halata? Et halunnut halata häntä, halusit vain kotiin. Juoksin kovempaa jotta saisin Wictoriaa kiinni, mutten saanut. Päädyin linnan porteille ja kävelin niistä sisään. Portin vartija hymyili minulle lämpimästi ja jatkoin kävelyäni. Päädyin nopeasti huoneellemme. Ja koputin oveen. Olin unohtanut avaimeni. Ovi aukesi ja astuin sisälle. Näin Wictorian joka oli jo vaihtanut yöpukunsa. Katsoin häntä ihmettelen. Valehtelisin jos sanoisin että en ihmetellyt tämän käytöstä. Heitin kassini sängylleni ja avasin vaatekaappini. Otin henkarin kaapista ja aloin ripustamaan pukuani. Katselin pörröisten hiuksieni alta tyttöä joka näytti jälleen täysin normaalilta. Ripustettuani pukuni istuin sängylleni ja katselin tyttöä. Olin avaamassa suutani mutten kerennyt kun Wictoria puhui ensin. "Mietit varmaan miksi katosin vain?" Nyökkäsin sillä tämä ei vaatinut suurempaa vastausta. "Minulla ja Gaialla ei ole parhaimmat välit. Olimme joskus ystäviä mutta tapahtui eräs merkityksellinen asia ja välimme katkesi." Hymähdin enkä halunnut kysellä enempää. Millä tavalla välit mennyt? Tapahtunut mitä? Pyyhin ajatuksia päästäni ja kaaduin selälleni. Katselin kattoa ja pohdin seuraavaa työpäivää. Minun pitäisi valjastaa hevoset kisoihin. Pestä kaksi ruunaa ja auttaa tammaa poikimaan. Tiesin että seuraavasta päivästä tulisi raskas kaiken siivoamisen lisäksi. Siivoaminen tallilla oli uuduttavinta, pidin kyllä hevosista mutten niiden jätöksistä. Kaivoin ajatuksissani pyjaman housujani ja vedin ne jalkaani. Minulla oli kuuma joten en viitsinyt vaihtaa paitaa. Vedin paitani pois ja kävelin vessaan. Tunsin katseen itsessäni mutten antanut sen häiritä. Vessasta tultuani kävelin sängylleni ja kääriydyin peittoihin. Nappasin kirjan pöydältä ja aloitin lukemaan vaivaisesti sillä ajatukseni harhailivat. Olisin halunnut vain puhua Wictorian kanssa tansseista. Päädyinkin vain laittamaan kirja takaisin pöydälle ja kääntää pääni Wictorian päin. Hänkin oli kääntänyt päänsä minua päin. Ja mietin mitä sanoisin. "Tansseista tulikin mieleeni että..." Wictoria nousi makuulta istumaan ja katsoi silmiäni kuin anellen. "Haluaisitko tulla kanssani?" Katsoin varoen tyttöä ja suljin silmäni valmiiksi. Kuulin kiljaisun ja tunsin kuinka tyttö lensi suorana syliini. Kaaduimme yhdessä makuulle. Naurahdin väsyneenä tytölle ja odotin myöntävää vastausta. "Kyllä, kyllä haluan!" Melkein kilajisin riemusta ja rutistin tyttöä kovempaa, kuin elämäni olisi riippunut hänestä. Hän suostui! Suostui!! "En voi uskoa että haluat?!" Wictoria naurahti ja silitti hiuksiani. "Voi tottakai haluan!" Hymyilin tytölle jälleen ja silitin vuorostaan hänen päätään. Halusin vain sulkea silmäni ja uinua tässä tunteessa joka lämmitti sisälmyksiäni kuin lämmin kaakao. Näin Wictorian sulkevan silmänsä ja päädyin itsekin sulkemaan omani. Silitin viimeisillä jaksamisen rippeilläni hänen hiuksia. Tunsin väsymyksen voittavan ja annoin tunteen viedä mennessään.

Heräsin kauniisiin auringon säteisiin ja avasin silmäni varovasti. En muistanut missä olin, kunnes muisti välähti kirkkaasti mieleeni. Olin eilen ostamassa pukua ja nyt olin sängyssäni. Nostin pääni ja katsoin tyttöä joka makasi käsivarsillani. Olimme nukkuneet näin! Tunsin lämpimän tunteen ja suljin silmäni hetkeksi. Hän on niin kaunis! Kaunein olento jota olen koskaan nähnyt! Silitin hitaasti hänen hiuksiaan ja hymyilin. Tunsin käden omassani ja säpsähdin. Käänsin automaattisesti pääni ja yritin vetää kättäni pois tytön tiukasta otteesta. Yhtäkkiä kuitenkin hellyin kun tunsin tytön silittävän kättäni. Käänsin pääni ja näin Wictorian hymyilevän kauneinta hymyä mitä olin koskaan nähnyt.

Hei kiitti jos luit tänne asti <3. Mee ihmeessä lukee ajan valtakuntaa. Jos fantasia lgbtq+ kirjat kiinnostaa.