KEIKKAKITARISTI // Blind Channel

Osa 3 - hengityksen salpaaja

Lauralle oli tarjottu muutaman päivän radiohiljaisuus ja aikaa pohtia päätöstä. Nainen oli autuaasti tarttunut niihin ja viettänyt aikaa lähistöllä vierailleiden ystäviensä kanssa. Kaikesta huolimatta oli vaikeaa irroittaa ajatuksensa kaikesta.

Nyt Laura kuitenkin istui Nikon keittiönpöydän ääressä samalla kun Niko laittoi heille iltapalaa.

"Mihin tulokseen sä oot tullut?" Niko kysyi.

"Maltoit sitten kokonaiset viisitoista minuuttia olla kysymättä", Laura nauroi.

"No onhan tää nyt tärkeä päätös."

"Nii, oon punninnut tätä joka kantilta ja luulen, että jos Joonas todella suostuu opettamaan mua, nii voisin ainakin tulla kokeilemaan."

Nainen oli tuskin päässyt lausettaan loppuun ennen kuin Niko oli kapsahtanut tämän kaulaan. Sitten Niko kaivoi puhelimen taskustaan ja ennen kuin Laura oli edes tajunnut, hän oli ryhmävideopuhelussa viiden miehen kanssa.

"Jätkät, Laura suostu siihen!" Niko huudahti ja kaikki mitä Laura yrittikään sanoa jäi kovaäänisen mylvinnän alle.

"Mutta yhellä ehdolla." Laura sai vihdoin äänensä kuuluviin.

"Nii, Porko, sun pitää vähän pitää yksityistunteja", Niko sanoi. Ollin iski silmää muulle joukolle.

"Joo meidän pikku-Joonas pääsee vähän kädestä pitäen opettamaan instrumenttiaan Lauralle."

Joonaksen kasvoille nousi hento puna ja naurunremakka jälleen kerran peitti kaiken alleen. Laura oli alkanut jo oppia, että joukko oli entistä äänekkäämpi nykyisin, mutta toisaalta tämän sirkusjunan kyytiin hyppäämällä elämästä tuli miljoona kertaa mielenkiintoisempaa.

Puhelun loputtua Niko nosti pöytään tekemänsä leivät ja purkin appelsiinimehua.

"Sori mä ostin vahingossa tätä missä on hedelmälihaa, mä tiedän ettet tykkää siitä", Niko pahoitteli.

"Ehkä mun on aika aikuistua sen verran, että selviän", Laura nauroi ja kaatoi lasinsa täyteen mehua.

Hetken he söivät hiljaisuuden vallitessa kumpikin omiin ajatuksiinsa vajonneena. Niko kuitenkin lopulta rikkoi hiljaisuuden.

"Miltä susta tuntuu olla Helsingissä?"

"Oudolta, tyhjältä. Mutta oon kaivannut sun läsnäoloa. Kuten tiiät, Karri -" Laura aloitti, mutta pysähtyi nielaistakseen esiin pyrkivät kyyneleet. Ex-poikaystävän muistelu edelleen tuntui pahalta. Niko katsoi naista myötätuntoisesti, mutta antoi Lauralle tilaa jatkaa omaan tahtiin. "- Karri kielsi mua pitämästä yhteyttä suhun niin paljon kuin olisin halunnut."

"Meidän ei tarvi puhua tästä enää. Mä ymmärrän nyt miksi viimeiseen pariin vuoteen susta ei ole kauheasti kuulunut mitään. Se on sovittu jo."

Laura katsoi veljeään kiitollisena.

"Mitä tää nyt tarkoittaa, että mä oon teidän keikkakitaristi?" Laura kysyi vaihtaen aihetta. Hän oli päättänyt jättää Karrin taakseen ja katsoa eteenpäin. Musiikkihommat voisivat olla täydellinen harhautus ajatuksille.

"Paljon kommelluksia, mutta myös hauskuutta. Siinäpä se oikeestaan", Niko sanoi suupielensä kääntyessä virneeseen.

"Ja Joonasko vois oikeesti opettaa mua?"

"No mikäs, kiinnostaako siskoa päästä vähän kahestaan hengaa Joonaksen kanssa?" Virne Nikon kasvoilla syveni.

"No ei, yks idiootti kerrallaan riittää."

"Kutsuitko sä just mua idiootiks?"

"Jos tarvii kysyä, nii se on aika vahva merkki", Laura sanoi virnistäen nyt myös.