The Whisper. (The Flower Part 2, in finnish)

5

Louisin silmät. Sillä tytöllä. Aivan takuuvarmasti. Ne nähtyäni olin lähtenyt nopeampaa kuin koskaan. Ne silmät olivat katsoneet minua niin monta kertaa. Surullisesti, anovasti, kiihkeästi, vilpittömän onnellisesti…

Ja nyt ne olivat katsoneet minua tunnistamatta. Sekoamatta onnesta. Ja ne olivat olleet tytöllä. Miten tytöllä saattoi olla minun Louisini silmät? 

Laskeuduin istumaan lattialle selkä vasten ulko-ovea. Kiedoin käteni jalkojeni ympärille ja kiikuin hiljaa edestakaisin. Tuo katse ei kadonnut minusta koskaan. Se jäisi minuun ikuisesti. Kiertyisi alitajuntaani eikä päästäisi koskaan otettaan irti. 

Tuikkeena silmissäsi… Tuikkeena silmissäsi… Tuikkeena silm… Tuikkeena… Tuikkeenaaa… 

Sanat kaikuivat mielessäni kuin ärsyttävä korvamato. Huudettuina ja kuiskattuina. Vuorotellen. Järsivät mielenrauhaani pala palalta ja tuntuivat kadottavan sen lopulta kokonaan. Hautaavan sen jonnekin niin syvälle, ettei sen löytäminen uudelleen olisi helppoa. 

Yhtäkkiä tunsin kylmien väreiden aallon kulkevan halki kehoni. Alkoi pyörryttää. Oksettaa. Yritin nojata päätäni taaksepäin ja hengittää syvään. Huono olo ei kadonnut minnekään. 

Nousin lattialta ja menin kylpyhuoneeseen. Puristin käsienpesualtaan reunaa käsissäni ja katsoin itseäni peilin kautta syvälle silmiin. En tuntenut ihmistä peilikuvassa. Kuka hän oli? Joku muu kuin minä. Kylmä hiki sai käteni liukumaan pöydän reunalla. Jalkani tärisivät. Ensin vähän, sitten yhä enemmän. Pidin katseeni edelleen peilissä. Huone oli hämärä, vain peilin päällä paloi loisteputki luoden kylmää valoaan. Näin itseni. Ensin minua katsoi peilistä yksi silmäpari. Sitten kaksi. Kolme. Neljä. Näin oman kuvajaiseni moninkertaisena, vääristyneenä. Mustavalkoisena värikkäässä huoneessa. Ilmassa tuntui muutos. Tänään joku oli toisin, eikä se joku tainnut olla ihan satunnainen asia. Koko päivän ajatukseni olivat olleet sekalainen kasa lauseita ja sanoja, palapelin paloja, jotka olivat väärässä järjestyksessä. Käänsin katseeni hetkeksi pesualtaan pohjalle. Valkoiseen, kiiltävään ja tasaiseen pintaan. Sitten katsoin taas itseäni. Ja nyt näin oman kuvani vain kerran. Sen sijaan näin hahmon kylpyhuoneen laattaseinällä. Pitkäraajainen, kuitenkin sopusuhtainen. Kiipesi kuin hämähäkki ylös seinää ja jäi paikoilleen kattoon. Näin hahmon pään kiertyvän täyden kierroksen ympäri ja katsovan kohti minua. Polvieni tärinä oli liikaa ja romahdin istumaan kylpyhuoneen kylmälle lattialle. Laskin pääni vasten lattiakaakeleita ja annoin käsieni retkahtaa sivuilleni. Katto oli tyhjä. Yhtä kädenjälkeä lukuun ottamatta. 

En halunnut tai jaksanut alkaa järkeillä, oliko äskeinen ollut harhanäky vai todellisuutta, niiden raja oli minulle liian häilyvä. Ja toisaalta en ollut nukkunut kunnolla aikoihin. 

Vielä, kun makasin sängyssä katsellen mitäänsanomattoman vaaleaan kattoon, ne silmät olivat siinä edessäni. Aloin ymmärtää Louisia silloin, kun olin itse siellä missä olin. Hän oli kertonut kaipauksestaan, kuinka se vei hänet epätoivon partaalle. Nyt todella saatoin ymmärtää. Mutta hän ei ollut niin lähellä. Häntä ei ollut helppo tavoittaa. Hänen luokseen ei ollut puhelinnumeroa. Ei osoitetta.

Ja taas tunsin hänet siinä. Ihan lähellä. Jokin sanoi, että se oli hän. 

Louisin näkökulma 

Hän tunsi minut siinä. Se oli tarpeeksi minulle. Suurin palkinto tässä kaikessa. Mutta hän ei voinut nähdä minua. Vaikka olisin ihan hänen edessään. Vaikka hän kävelisi lävitseni. Hän ei näkisi mitään. Kuulemisesta en tiedä. En uskalla kokeilla. Puhuin hänelle vain kerran. Ja hän puhuu minulle koko ajan ajatuksissaan. Yhteytemme tuntuu olevan todella vahva. Mutta hänen mielessään on muutakin. Huolestuttavaa. Hänen mielensä on täysin musta. Tietyssä kulmassa näen myös hänen silmänsä mustina. Ja se ei tarkoita hyvää. Ei lainkaan hyvää. 

Harryn näkökulma 

Nukuin levottomasti. Niin kuin aina ennenkin. Tällä kertaa untani häiritsivät ne silmät. Ne olivat aina juuri ulottuvillani, kunnes joku veti ne pois. 

Lopulta en enää kestänyt. Nousin ylös ja kävelin kylpyhuoneeseen. Edellisillan näky oli edelleen mielessäni. Saatoin vieläkin kuvitella tuon mustan hahmon kiipeävän seinälläni. Äkkiä en halunnut etsiä sille mitään järkevää selitystä. Se vain oli ollut siinä. Katsonut minua ja kadonnut sitten. Jättänyt jälkeensä kädenjäljen kattopaneeliin. Riuhdoin vaatteet yltäni ja jätin ne epämääräiseksi kasaksi lattialle. Avasin suihkun ja astuin suihkuverhon taakse lämpimään vesisateeseen. Nojasin pääni taaksepäin vasten laattaseinää ja annoin veden valua otsaltani leukaan, kaulalle, rinnalle. Pyyhin märät hiukseni pois kasvoiltani ja pidin silmäni kiinni. Äkkiä pysähdyin. Jokin ei ollut lainkaan oikein. Räväytin silmäni auki ja yritin tasata hengitystäni. Se oli nopeampaa kuin sydämeni levoton syke.  Katseeni pyyhki suihkun laattaseiniä. Ja siirtyi sitten läpikuultavaan suihkuverhoon. Verhon takana oli musta hahmo. Kuin ihmisen varjo. Mutta se ei ole vain varjo. Se on oikea hahmo. Lähes tunnen sen hengityksen. Pelko ei edes ehdi saavuttaa minua, kun riuhtaisen verhon sivuun ja katson itseäni peilistä läpi tyhjän kylpyhuoneen.

Puen vaatteet ylleni ja kiedon märät hiukseni nutturalle. Paljaat jalkani läpsyvät vasten kylmää lattiaa kävellessäni asunnon läpi makuuhuoneeseen. Vain katsoakseni sitä surkeaa pientä lappua. Ajatukseni muodostivat mustan möykyn sisälleni ja pyörittivät sitä ympäri kuin hyrrää. Ja se tuhosi kaiken. Musta laajeni entisestään ja täytti minut kokonaan. 

- Ne silmät.

Ääneni kuulosti tuntemattomalta minulle. Katsoin ulos huoneen ikkunasta. Joku toinen olisi nähnyt sinisen taivaan ja harmaan kadun. Minä näin siniset silmät ja harmaankalpean ihon. Tytön katukivetyksellä. Silmät, jotka olivat väärässä paikassa. Ne kuuluivat minulle. Ne olivat minun. Hänen. Louisin. Se tyttö oli ollut väärässä paikassa. Jos tytöllä oli ne silmät, hän kuului minulle. 

- Etsi ne silmät. Etsi ne. 

Tuo kuiskaava, tasainen ääni. Se oli puhunut minulle ennenkin. 

_______________________________________

aaand i'm back :) 

pakko tässä vielä sanoa, että oli tosi upea reissu helsingissä ja keikka oli tosi mahtava <3 lukuja alkaa tippua taas tuttuun tahtiin kun tästä päästiin :D 

tosiaan tällainen luku tänään, vähän menee jo kuvitelman ja toden rajamailla tämä ;) kommentteja luen tosi mielelläni, ei muuta kuin mielipiteitä kirjoittelemaan jokainen teistä siellä ruutujen takana (; 

 xx ewe