The Whisper. (The Flower Part 2, in finnish)

7

Harryn näkökulma 

Hän oli kaunis. Iho oli lähes luunvalkea. Ja silmät olivat kuin pohjaton lähde. Kaunista, niin kaunista. Mutta halusin ne silmät. Halusin pidellä niitä kädelläni. Tuntea niiden loputtoman sinen sormenpäideni alla. 

Käännyin selin tyttöön ja katsoin hänen sijastaan lattialla makaavaa veistä. Sekin oli kaunis. Terä oli uusi ja kiiltävä. Kahva oli koristeltu kaiverretuin kuvioin. Nostin sen käteeni ja sivelin sitä käsissäni. Painoin sen terän sormeani vasten ja vetäisin. Pieni verinoro virtasi sormestani lattialle. Tyhjän huoneen lattialle. Muodosti pyöreäreunaisia kuvioita ja kuivui hitaasti siihen. Pudotin veitsen takaisin lattialle ja työnsin verta vuotavan sormen suuhuni. Veri maistui raudalle. Makealle, nestemäiselle raudalle. 

Hän pysyi lähes liikkumattomana. Katsoi vain. Ja sehän minulle sopi. Kävelin hänen ympärillään ja katsoin. Tartuin hänen leukaansa ja katsoin syvälle hänen silmiinsä. 

-Kauniit silmät. Niin kauniit. 

Tyttö näytti jo pelon lamaannuttamalta. En halunnut hänen pelkäävän. 

-Ei sinun tarvitse pelätä. Ei ollenkaan. 

Sen sanoessani käännyin ympäri ja nostin veitsen jälleen käteeni. 

-En minä tee tätä sinun takiasi. Enkä itseni. En kenenkään takia enkä kenenkään tahdosta. 

Sanat jäivät pyörteilemään huoneeseen ja vääntyilivät tunnistamattomiksi. Kaikuivat tyhjistä seinistä ja päätyivät lopulta olemaan vain surkeaa tuulen suhinaa jossain kaukana. 

Äkkiä jokin iski minuun. Vei ilmat keuhkoistani ja tönäisi minut vasten seinää. Se jokin taisi olla välähdys järjestä ja todellisuudesta. Veitsi putosi jalkoihini. Pidättelin henkeäni ja nojasin seinään kuin kärpänen liimapaperiin. Tytön silmät katsoivat minua. Katsoivat tyhjinä, ilmeettöminä. Rävähtämättä. 

Potkaisin veitsen kauas huoneen nurkkaan ja juoksin ulos. Iskin oven kiinni perässäni ja menin kylpyhuoneeseen. Pesin kasvoni jääkylmällä vedellä. Ja taas se hahmo oli siellä. Tällä kertaa se oli kiinni selässäni. Puristi luonnottomilla imukuppisormillaan lapaluitani ja käänteli päätään hitaasti puolelta toiselle. 

-Tapa se. 

-Tapa se.

-Tapa.

Sama kuiskaava ääni kuin lukemattomia kertoja aiemminkin. Ja tällä kertaa sen sanat saivat kovan möykyn nousemaan kurkkuuni. Tuo musta hahmo oli kadonnut. Kiihtyvä hengitykseni kaikui seinäkaakeleista. Puristin käteni nyrkkiin ja kaiversin kynteni kämmeniini. Näin jälleen kuvani peilissä. Kasvot olivat kalpeammat kuin koskaan ennen. Nyrkkiin puristetut käteni tärisivät levottomasti. Eihän tämän pitänyt mennä näin. Kaiken piti olla helppoa. 

Äkkiä tajusin, että helppoahan se olisikin. Hän oli tässä, luonani. Vankina, avuttomana edessäni. Minun olisi helppoa saada ne silmät. 

Kävelin takaisin hiljaiseen huoneeseen. Hän katsahti minuun välittömästi. Menin ihan hänen eteensä, nojasin jalkani hänen jalkojaan vasten. Otin hänen kasvonsa käsiini ja katsoin. Luunvalkea iho oli sieltä täältä sinertävä. Kasvoissa oli arpia, mutta ne eivät sumentaneet silmien kauneutta. Hän yritti siirtää katseensa muualle, pois minusta. Pakotin hänet katsomaan minua ja painoin kasvoni ihan lähelle häntä. 

-Mä teen tämän vain hänen muistokseen. Sä olet uhri, ole ylpeä siitä. Sulla on jotain, mitä ei ole kaikilla. Mutta myös sulla se on väärissä käsissä. 

Tyttö ei tehnyt elettäkään. Ehkä ei jaksanut enää yrittää tai sitten vain halusi kummastuttaa  minua sillä tavalla, olemalla yhtäkkiä paikallaan ja rauhallinen. 

Nostin veitsen lattialta ja sivelin terää kämmeniäni vasten. Kohotin veitsen ilmaan ja esittelin sitä noille silmille. Tyttö pudisteli päätään ja riuhtoi itseään edestakaisin metallirunkoisessa tuolissa. Nostin etusormen huulilleni ja pudistelin itsekin päätäni. 

-Tämä sattuu vain hetken, mä lupaan. Ja tää on sun omaksi parhaaksesi. 

Sen sanoessani kiersin hänen tuolinsa taakse. Kiedoin hänen pitkät hiuksensa vasemman ranteeni ympärille ja katsoin valkeaa, kapeaa niskaa. Sininen, sykkivä verisuoni erottui selvästi. Hymyilin, mutta vain hieman. 

Vedin syvään henkeä. Tämä oli pakko tehdä. Se oli Louisin tahto. Täytyi olla. 

-Kauniita unia, tuikkeeni. 

Ääneni oli vain henkäisevä kuiskaus. Riuhtaisin oikean käteni eteenpäin ja iskin veitsen keskelle tuota luunvalkoista niskaa. Tyttö vavahti. Kerran, toisen, kolmannen. Hänen selkänsä kohoili nykien veitsen katkaistua henkitorven. Vedin käteni hitaasti taaksepäin. Katsoin veistä, jonka terästä nyt roikkui verisuonia ja jotain epämääräistä. Verta oli paljon. Veitsi jäi käteeni. Tytön pää notkahti ensin oikealle, sitten vasemmalle ja lopulta retkahti täysin vapaana eteenpäin kiskoen haavan reunoja rikki entisestään. 

**

Istuin lattialla vasten tyhjää seinää. Edessäni risteili verinen taideteos. Tyttö makasi tuolin edessä lattialla. Avasin oikean nyrkkini nähdäkseni veriset, jo harmaiksi muuttuneet silmät. Käteni oli jälleen liattu. Vaatteeni olivat yltä päältä veressä. Veitsi makasi tytön ruumiin vieressä. 

Louisin näkökulma

Olisin estänyt häntä, jos minulla olisi ollut yksikin keino tehdä se. Hänen ajatuksensa olivat aiemmin päivällä muuttuneet kokonaan korpinmustiksi. Silloin tiesin, ettei häntä voi enää pelastaa. 

Ja nyt hän oli iskenyt puukon tuon tytön niskaan ja raastanut hänen silmänsä omiin käsiinsä. Kaikki minun takiani. Tämä oli minun vikani. Ja nyt hän istui jalkojeni juuressa, näkymättömien jalkojeni, ja tärisi. Tärisi kauttaaltaan. Itku ravisteli hänen entisestään hoikistunutta ruumistaan. Ja minä pelkäsin. Enemmän kuin kuolemani hetkellä. 

________________________________________

pitkästä aikaa uusi luku :) ja sori kun en oo ehtiny julkasta, ollut niin paljo kaikkea että oli pakko laittaa kirjottelu tauolle pariksi päiväksi D: 

mutta tässäpä tämä viimein on ;) uusi luku tiedossa tällä viikolla ! 

ja muistakaa kommentoida tottakai :) 

xx ewe