The Whisper. (The Flower Part 2, in finnish)

16

Asunnon lattia oli kylmä. Jääkylmä. Tyhjä pullo oli jossain vieressäni. Katto muodosti keinuvan pinnan. En halunnut nousta tästä. Humala ei ollut kuitenkaan ainoa asia, joka päässäni jyskytti. Tuo musta paha yritti päästä luokseni taas. Yritin nousta käsieni varassa istumaan. Kädet tuntuivat vain katoavan alta. Liikkeet olivat jotenkin velttoja ja oudon hitaita. Lopulta, ehkä kolmen yrityksen jälkeen pääsin kuitenkin jaloilleni ja katsoin tyhjää valkoista seinää kuin se voisi auttaa minua. Päässä jyskytti jo vahva laskuhumala. Huoneen pyöriminen muuttui erilaiseksi, huumaavasta suorastaan etovaksi. Lattia tuntui kostealta paljaiden jalkojeni alla. Pään otsalohkon jyskytys kasvoi sietämättömäksi. Iskin pääni vasten valkoista seinää. Uudelleen ja uudelleen. Jyskytys katosi hetkeksi ja palasi. Uudelleen. Niin kauan, että valkoinen seinä juovittui punaisella. Kylmästä hiestä kostea lattia muuttui jaloissani hyvin liukkaaksi ja rojahdin selälleni lattialle.

Nostin pääni. Ei olisi kannattanut. Kipu tuntui jokaisessa solussa. Tarkensin harittavan katseeni lattiaan edessäni. Tyhjä, paksusta lasista valmistettu viskipullo, jonka pohjalla kellui vielä parin sentin verran ruskehtavaa nestettä. Pullon edessä jotain hyvin epämääräistä, ehkä oksennusta, en tiedä.

Kohotin itseni väkisin ylös. Nojasin itseni vasten lähintä nojatuolia ja katsoin sotkua. Vain minä onnistun tekemään näin ihan tavallisena iltana. Heti sen jälkeen kun kävin hänen kotonaan ja...

Kävin hänen kotonaan. Vasta jälkikäteen tajuan, miten riskialtista se olisi voinut olla. Saattaisin yhtä hyvin istua nyt poliisien huomassa odottelemassa syyttäjän ja tuomarin päätöksiä. En oikeastaan tiedä, olisiko se ollut parempaa kuin tämä.

Vasta sitten katseeni kohtaa verisen taideteoksen seinällä. Epämääräisiä veriläikkiä ehkä otsani korkeudella. Nostan käteni hiusrajaani. Sormenpääni sotkeutuivat ruskeaan ja tahmeaan kuivuneeseen vereen.

Yritin pestä huonon oloni pois suihkussa. Mikä sai elämäni kääntymään näin nurin? Hän. Ja vain hän yksin. Hän ei olisi koskaan saanut lähteä. Hän olisi ollut ainoa tarpeeksi vahva jäämään. Yhteiskunta teki minusta hullun tarjoten liikaa vaihtoehtoja ja toisaalta myös poistamalla niitä silmieni edestä. Tulevaisuuteni arvottiin metallikupeissa, joita taikurin salamannopeat kädet sekoittivat. Enkä koskaan saanut tietää muita vaihtoehtoja. Ja nämä arvonnat olivat kannaltani lopullisia. Olisin vain halunnut tavallisen elämän. Ilman tätä kaikkea. Pimeyttä, joka heitti varjonsa koko minuuteni ylle. Teot, joita minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä.

Halusin vain rakastaa. Mutta se ei ollut minun kannaltani osa suunnitelmaa. Siksi likasin käteni vereen yhä uudelleen. Siitä tuli kierre. Kierre, jonka tiesin päätyvän vain yhteen. Vereen, jonka tajuaisin liian myöhään olevaan omaani.

___________________________________

tässäpä luku jälleen :) kiitos edes näistä muutamista kommenteista edellisessä luvussa (:

tämä tarina alkaa lähestyä loppua, tämä luku on toiseksi viimeinen, ellette sitten halua viimeistä kahdessa osassa, ihan vain jännityksen säilymisen takia ;)

ilmoittelen uudesta tarinasta heti kun siitä itsekään jotain tiedän :) kiitos jo nyt tämänkin tarinan mukana olosta.

xx ewe