The Whisper. (The Flower Part 2, in finnish)

10

Hänen kaulallaan oli perhostatuointi. Se oli kaunis. Mutta veri oli tahrinut sen. Otin palan paperia ja pyyhin tatuoinnin puhtaaksi. Istuin kahden ruumiin välissä lattialla, joka oli tahmea ruskehtavasta nesteestä. Pidin itseni tyynenä tekemällä koko ajan pakonomaisesti jotain. Pyyhin lattiaa, siivosin jälkiä, jotka eivät kuitenkaan katoaisi koskaan. 

Pakkomielle oli kietonut minut nyrkkinsä sisälle ja se nyrkki oli vahva. Tiesin, että en pääsisi enää ulos. Minun oli katsottava tämä näytös loppuun asti. 

Veren haju oli tehnyt pesän asuntoon. Se ei enää saanut minua raiteiltani. Mutta kaikki tämä muu sai. Paiskasin veren kirjoman paperinpalan kädestäni ja pakenin huoneesta. 

Makuuhuone oli viileä ja sälekaihdinten välistä kurkistava valo juovitti seiniä. Istuin sängylle. Sen pehmeys olisi voinut tuntua hyvältä, jos olisin tuntenut jotain. Venytin käsivarteni pitkälle eteeni ja pyörittelin ranteitani. Kuin ympärilleni olisi kasvanut paksu kuori. Se kuori ei ottanut vastaan valoa eikä tunteita. Se vain oli. Oli ja piti pimeyden sisäpuolellaan. 

Käteni osui johonkin yöpöydällä. Nostin paperilapun kasvojeni eteen. Luin rivejä tuntematta mitään. Sitten yksi asia sai sydämeni putoamaan rinnastani jonnekin polvilumpioiden tienoille. 

Ne numeroidut lauseet. 

Yksi ja kaksi. Silmät ja huulet. Tunsin kylmän hien joka puolella kehoani. Laskin lapun pöydälle. Käteni tärisivät taas. En voinut katsoa pöytää. En pöytää enkä sillä olevia asioita. Ensin oli vain tavallinen lamppu ja digitaalinen kello. Mutta sitten olivat ne silmät, ne huulet ja se rypistynyt, pehmeäpintaiseksi kulunut lappu. 

Numerot eivät olleet siinä vain vahingossa. Mikä aiheutti tällaista? Mitä tässä asunnossa oikein tapahtui? Ja mitä se teki minulle? 

Tiesin kyllä vastauksen. Se teki minusta murhaajan. 

Makuuhuoneen avonainen ovi lävähti kiinni silmieni edessä. Paukahdus jäi kaikumaan. Ja oven sisäpuolella oli jo tuttu musta hahmo. Nyt näin sen tarkasti ensimmäistä kertaa. Sen silmät olivat tappavan keltaiset. Sen raajat tuntuivat venyvän sen oman tahdon mukaan. Se piteli imukuppisormillaan kiinni oven reunoista ja käänteli päätään. Nielaisin. Tuo hahmo oli näyttäytynyt minulle jo monta kertaa, enkä koskaan ollut edes yrittänyt tehdä sille mitään. Kohottauduin sängyn reunalta ja otin muutaman askeleen sitä kohti. Hahmo pysyi paikoillaan, vain sen pää jatkoi edetakaista kieppumistaan. Ehkä voisin vain... Kurotin käteni sitä kohti aikeissani kuristaa sen kurkkua, mutta käteni pääsi vain kymmenen sentin päähän sen mustasta ihosta. Kuin sitä suojaisi näkymätön seinä. Hahmo oli kuin minä. Uloimpana oli suojaava, läpipääsemätön kerros. Sisäpuolella pelkkää mustaa ja kiinni pakotettu suu. Peräännyin. Kauhu ja pelko muodostivat yhtenäistä punosta kaulani ympäri. Nostin kädet kurkulleni ja yritin olla huutamatta. 

Nojasin jääkylmään ikkunalasiin, jota sade piiskasi kaikella voimallaan. Puristin käteni korvilleni yrittäen olla kuulematta ääniä, jotka kaikuivat huoneessa. Huoneessa, jossa oli vain kaksi ruumista ja minä. Välillä minusta tuntui, että olin yksi ruumiista. Jos olisin, kaikki olisi paljon helpompaa. Minun ei tarvitsisi painia omien sairaiden ajatusteni kanssa ja yrittää olla murhaamatta jokaista vastaan tulevaa ihmistä. Kaikki tämä oli liikaa. 

Syksy tuli nopeasti. Ja yhtäkkiä ruumiita oli kolme. En tiedä, miten se oli tapahtunut, havahduin yhtäkkiä kuin unesta ja katsoin itseäni. Vaatteillani oli verta ja kädessäni veitsi. Tytön selän olin viillellyt täysin sekalaiseksi veren ja ihonriekaleiden kirjomaksi möykyksi. Kaikki vain rikkoakseni hänen tatuointinsa. Lintuna taivaallasi. 

Oloni oli hetken ihanan seesteinen ja rauhallinen. Ei tappaminen saanut tuntua tältä. Se ajatus rikkoi kaiken. Ajatukseni aloittivat sairaan pyörteensä alusta. Värittivät minut pikimustilla ajatuksilla. Vain veri toi rauhan. Vain veitsen pehmeä nirhautuminen ihoa ja jänteitä vasten ennen veren pulpahtamista. Vain sillä hetkellä tunsin olevani elossa. Ja se oli väärin. Mutta samalla niin oikein. 

Kuin jokin sisälläni olisi kääntynyt päinvastaiseksi. Muuttunut niin äkkiä, etten itse ensin huomannut eroa. 

__________________________________________

uusi luku jälleen :)

pakko sanoa edellisestä luvusta: kommentteja oli säälittävän vähän eli vain yksi. cmon, te pystytte parempaan vai mitä ;)

xx ewe