The Whisper. (The Flower Part 2, in finnish)

11

Istuin taas sängyllä. Tämä paikka oli tullut jo liiankin tutuksi. Ajatukseni liikuttelivat minua ajassa edestakaisin. Muistin keikat silloin joskus, vuosia sitten. Kun kaikki oli vielä hyvin. Sen jälkeen alamäki oli nopea. Se kaikki tapahtui liian nopeasti. Vaikka minä ja Louis lähennyimme, tuntuivat muiden bändin jäsenten välit toisiinsa vain kasvavan. Niin kuin joku oli sanonut, kasvoimme erillemme kuin puun eri oksat. Olimme ensin samaa, vahvaa oksaa, joka kuitenkin kasvaessaan haarautui eri poluiksi. Ja sitten yksi risu katkesi. Louis oli poissa. Ainoa puunoksa, jolla oli ollut minulle väliä. Harvennus oli tehty väärästä kohdasta. Ja minä olin vieläpä aiheuttanut sen raapimalla puun omistajan makuuhuoneen ikkunaa tuulisella säällä. Joten puun oksia oli katkaistu. Ja minä olin jäänyt yksin. Ainoa oksa, yksin keskellä tuulta ja sadetta. Oksa, joka oli lahonnut jo sisältä päin. 

Selasin kuvia puhelimessani. Kuva yleisöstä, jossa näkyi itkettyneitä kasvoja ja vilpitöntä iloa. Fanien kaksi puolta. Kuvia keikka-ajoilta oli yllättävän vähän, vaikka en ollut poistanut ainoaakaan. Kasvoilleni nousi puolittainen hymy. Onneksi edes jotain oli jäljellä. 

Nostin katseeni puhelimeni näytöltä. Katu oli täynnä ihmisiä. Istuin penkillä jonkin ränsistymisestä päätellen jo kauan sitten ovensa sulkeneen liikkeen edessä. Halusin vain olla osa tuota tavallista, jokapäiväistä ihmismassaa. Tuijotin ohikulkevien kenkiä. Risaiset Converset, Vans-tennarit, vanhanmalliset lenkkarit, korkokengät, kiiltonahkaiset bootsit. Yhtä erilaisia kuin käyttäjänsä. 

Ja juuri silloin hän istui penkin toiseen päähän. Kai vain lepäämään. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja alkoi selata sitä keskittyneesti. Kätensä hän asetti jo melko suuren vatsakummun päälle. Hän näytti hukkuvan suureen kangastakkiinsa, joka oli varmasti ostettu vain raskausaikaa varten. Hänen punertavat hiuksensa laskeutuivat laiskoina laineina olkapäitä pitkin. Hänen piirteensä olivat hyvin kauniit. Hän taisi huomata, että tuijotan. Käännyin nopeasti poispäin. Hän katseli minua hetken ja kääntyi sitten pois. Hänenkin katseessaan oli samanlaista tutkiskelevuutta kuin omassani. Minulle tuli äkkiä vahva tunne, ettei tämä ollut sattumaa. 

Louisin näkökulma

He istuivat siinä. Kaikessa rauhassa. Näyttivät sopivan yhteen. Olivat näyttäneet alusta asti. Vaikka en itse tehnyt asialle mitään. Nojasin vain vastapäiseen lyhtypylvääseen ja katsoin. 

Olin nähnyt heidän välisen yhteytensä jo aiemmin. He olivat olleet yhtä aikaa kaupassa tuntematta tai huomaamatta toisiaan lainkaan. Mutta minä näin. Ilmeisesti kuolema toi sen taidon. He olivat kuin kaksi palasta, jotka vain odottivat kohtaamistaan. 

Nyt he kääntyivät katsomaan toisiaan. Vieläpä yhtä aikaa. Nolostunut puna nousi naisen kasvoille. Hän oli todella nuori ollakseen raskaana, vielä noin pitkällä. Jokin siinä, miten hän yritti peitellä vatsaansa viesti siitä, ettei se ollut kovin suunniteltua. 

Ehkä Harry viimein löytäisi valoa elämäänsä. Vaikka edes ystävyytenä. Eihän hänestä ollut isäksi, ei edes puolikkaaksi sellaiseksi. Aika näyttää, aika näyttää. 

Harryn näkökulma

Janet. Janet Smith. Se oli kaikki, mitä hänestä tiesin. Jokin hänessä tuntui heti niin oikealta. Olimme tavanneet vain sattumalta, mutta ehkä sattuma oli kerrankin minun puolellani. Haluan tavata hänet uudestaan. Minun täytyy. Ja silloin voisin puhua enemmän. Keskustelumme oli katkennut hänen puhelimensa soidessa. Olin saanut selville vain nimen. Ja sen, ettei hänellä ollut sormusta. Sen olin huomannut hänen puhelinta pitelevistä käsistään. 

Janetin näkökulma

Vasta silloin tajusin, kuka hän oli. Hän asteli pitkin, hieman laiskoin askelin kadunkulman ympäri ja katosi. En ollut ollut tunnistaa laihaa, pelokasta olemusta. Hän oli Harry Styles. Siitä vuosia sitten hajonneesta poikabändistä. Hän oli muuttunut. Todella muuttunut. Mutta näin hänen katseestaan, että hän oli kiinnostunut minusta. Se oli oikeastaan jopa outoa. 

Nostin toisen käteni vatsani päälle. Tämä oli esteenä useimmille. Vaikka en todellakaan halunnut selvitä yksin lapsen kanssa. Haluaisin jonku vierelleni. Enkä pistäisi pahakseni, vaikka se joku olisi hän. Muistin itsekin fanittaneeni hänen bändiään ennen, kuin se hajosi ja kaikki tämä tapahtui. 

Enkä todellakaan halunnut muistaa kaikkea, mikä tähän johti. 

______________________________________

tässäpä uusi luku pitkästä aikaa :)

voin varoittaa että ensi viikolla on varmaan turha odotella lukua, koska viimeiset kokeet ja pakko yrittää panostaa niihin täysillä D:

mutta tosiaan tämä tarinakin sai viimein uuden henkilön ! :) toivottavasti tämä tuo vähän väriä tähän tarinaan, kun tuntuu välillä että tämä on vähän turhan vähähenkilöinen.

xx ewe