Trust / Luottamus

003 Zenin menneisyys

3.Luku: Zenin menneisyys

Metsä tuntui synkemmältä ja synkemmältä, mitä pidemmälle he kulkivat. Olivia pälyili korkeita puita ja tiheitä pensaita, jotka saivat siitä osasta metsää pimeän ja viileän. Hänen jalkansa olivat yhä pahemmin rakoilla, hänen käsissään oli haavoja ja naarmuja, eikä hygienia metsässä ollut parhaimmillaan, sillä olihan kädetkin pestävä joessa. Viitta tuntui painavalta ja jonkin ajan kuluttua Olivia antoi sen Zenin reppuun, jotta hänen ei tarvitsisi pitää sitä yllään.

Blade oli selvästi mielissään, kun auringon säteet eivät enää tunkeutuneet hämärään metsään. Olivia mietti, satuttiko valo miestä pahasti.

Olivia kompasteli ja rämpi eteenpäin, kadehtien Bladen ja Zenin helpolta näyttävää kulkemista yli kivien ja puunjuurien. Jalkoja kirveli, mutta hän ei inahtanutkaan. Blade piti häntä jo muutenkin hienohelmana, eikä hän halunnut vahvistaa sitä mielikuvaa sen enempää myöskään Zenille. Onneksi hän ei joutunut ottamaan kantamuksia selkäänsä. Tyttö epäili, ettei olisi päässyt etenemään puoltakaan kilometriä reppujen tai rullattujen telttakankaiden painon alla.

He kävelivät eteenpäin puhumatta. Olivia mietti kaikkia pääkaupungissa olevia ihmisiä: kauppiaita, käsityöläisiä, talonpoikia, linnan väkeä ja omia hovinaisiaan... Olivatko ihmiset kunnossa? Mitä he ajattelivat? Viattomia oli jo vangittu, sotilaat tekivät kaikkensa löytääkseen prinsessan.

Muutaman kerran Blade syöksähti nopeasti eteenpäin ja Olivia näki tämän katoavan edessä olevaan tiheään metsikköön. Zen ei reagoinut asiaan mitenkään, eikä Olivia kehdannut kysyä. Muutaman minuutin kuluttua Blade palasi melkein huomaamatta takaisin ja jatkoi kävelyä tavalliseen tahtiin. Aivan kuin hän olisi vain hidastanut juoksunsa kävelyksi.

Kun Blade syöksyi puiden sekaan kolmannen kerran, Olivian uteliaisuus oli kasvanut jo suureksi.
"Mitä Blade oikein tekee?" hän kysyi ihmeissään takanaan kulkevalta Zeniltä.
"Tarkastaa reittiä ennalta. Etkö huomaa miten hiljaista täällä on?"
"Miten niin hiljais-" Olivia oli sanomassa, mutta ei sanonut lausettaan loppuun vaan kuunteli. Metsä oli aivan äänetön. Puut hieman suhisivat ja edelleen lähellä ollut joki, jota he olivat seuranneet, solisi jossakin oikealla, mutta minkään eläimen ääniä ei kuulunut. Yksikään lintu ei laulanut. Oli melkein aavemaisen hiljaista.

"Missä kaikki eläimet ovat?" Olivia kysyi hiljaa katsellen puita ja koittaen nähdä edes jotakin liikettä. Oksilla olisi pitänyt olla lintuja tai oravia, pesäkoloissa ehkä muita pikkueläimiä.
"Ne varmaan aistivat Bladen, kun kuljemme kävelyvauhtia. Ne ovat yhä täällä, mutta piilossa. Jotkin pakenevat. Mutta parempi näin, emme halua törmätä isompiin elukoihin täällä."
Olivia ei kysynyt mitä "isommat elukat" tarkalleen ottaen tarkoitti, eikä ollut varma haluaisiko edes tietää. Bladen ja Zenin varoittelut metsän läpi kulkemisesta olivat edellisenä iltana jääneet mieleen.

"Me voimme varmaan pysähtyä välillä, olemme kulkeneet tauotta jo pitkään", Zen sanoi ja kävi istumaan puun juurelle. Olivia huokaisi ja potkaisi kengät jalastaan kun oli istunut kivelle. Jaloissa oli muutama uusikin rakko ja ne näyttivät pahalta. Hänen jalkansa eivät olleet koskaan ennen olleet näin kipeät.

"Oho", Zen sanoi huomattuaan Olivian verillä olevat jalat. "Sinun pitää saada sopivammat kengät."
Olivia oli kiitollinen, että Zen ei kysynyt häneltä sen enempää tai voivotellut asiaa. Mies oli yhtä tyyni ja rauhallinen kuin ennenkin, melkein liiankin tyhjä ja ilmeetön.
"Mitä minä teen näille rakoille?" Olivia kysyi. Hän ei ollut koskaan hoitanut tällaisia haavoja, joten se ei ollut hänen erikoisalaansa. Linnassa oli omat lääkärit ja hoitajat.

"Minulla ei ole mitään noihin. Meillä ei ole enää siteitä jäljellä, eikä ehkä kannattaisikaan paketoida sinun jalkojasi. Kunhan et sotkisi haavoihin mitään, etteivät ne tulehdu", Zen sanoi, otti Olivian jaloissa olleet kengät ja siirsi ne reppuunsa. Samaan aikaan Blade oli huomaamatta palannut takaisin.
"Hyi hitto", Blade sanoi hiljaa ja läimäisi kätensä nenänsä eteen. Olivia säpsähti Bladen tuloa ja kääntyi katsomaan tätä säikähtäneenä. Zen ei ollut pelästynyt, mutta hänkin kohotti katseensa Bladea kohti.